Julkaistu: 9.7.2009
Kotitalouksien rahoitusvarat vähenivät voimakkaasti viime vuonna
Sijoitusten arvonalentumisista johtuvat hallussapitotappiot käänsivät kotitalouksien rahoitusvarojen arvon jyrkkään laskuun vuonna 2008. Kotitalouksien rahoitusvarojen arvo pieneni kaikkiaan 16 miljardia euroa. Samalla edellisvuonna alkanut siirtymä rahastosijoituksista talletuksiin voimistui. Myös julkisyhteisöjen varallisuusasema heikkeni merkittävästi viime vuonna.
Kotitalouksille aiheutui sijoituksista hallussapitotappioita kaikkiaan 21 miljardia euroa vuonna 2008. Suorista osakesijoituksista tappioita kertyi vajaat 13 miljardia ja rahastosijoituksista lähes 5 miljardia euroa. Myös sijoitussidonnaisista henki- ja eläkevakuutussaamisista kertyi lähes 4 miljardin euron tappiot. Lisäksi kotitalouksien rahoitusasema heikkeni välillisesti työeläkevarojen supistumisen vuoksi. Kotitaloudet kuitenkin hankkivat nettomääräisesti lisää rahoitusvaroja 5 miljardilla eurolla, mikä on vain hieman vähemmän kuin edellisvuonna.
Kotitalouksien rahoitusvarojen muutos 1997-2008, miljardia euroa
Poikkeuksellisen epävarmuuden vallitessa osake- ja muilla arvopaperimarkkinoilla kotitalouksien rahoitusvarojen painopiste siirtyi yhä voimakkaammin arvopapereista talletuksiin. Talletuksiin virtasi lisää kotitalouksien rahaa lähes 8 miljardia euron edestä, kun samalla rahasto-osuuksia lunastettiin pois nettomääräisesti runsaat 4 miljardia euroa. Kotitalouksien kiinnostus kotimaisia pörssiosakkeita kohtaan kuitenkin heräsi pitkän tauon jälkeen uudelleen, ja niitä hankittiin nettomääräisesti lisää 1,5 miljardilla eurolla.
Kaikkiaan kotitalouksilla oli sijoitettuna rahoitusvaroihin 187 miljardia euroa vuoden 2008 lopussa. Siitä 70 miljardia oli talletuksia, 15 miljardia pörssiosakkeita, 41 miljardia muita osakkeita, 33 miljardia henki- ja eläkevakuutussäästöjä ja 9 miljardia rahasto-osuuksia. Muita rahoitusvaroja kotitalouksilla oli 19 miljardin euron arvosta.
Kotitalouksien rahoitusasema pysyi alijäämäisenä vuonna 2008. Vaikka velkojen vuosikasvu hidastui edellisvuodesta, velkaantumisaste eli luottojen suhde käytettävissä olevaan tuloon nousi 104 prosenttiin. Kotitalouksien nettorahoitusvarallisuus eli rahoitusvarojen ja velkojen erotus pieneni lähes neljänneksen edellisvuodesta. Vuoden 2008 lopussa se oli runsaat 83 miljardia euroa.
Julkisen sektorin varallisuusasema heikkeni
Julkinen sektori oli tulojen ja menojen kautta tarkasteltuna edelleen runsaasti ylijäämäinen viime vuonna. Julkisen talouden kestävyyden kannalta tärkeämpi mittari on kuitenkin sen varallisuusasema. Siinä tapahtui merkittävä käänne huonompaan julkisyhteisöjen rahoitusvarojen arvon pudottua 32 miljardilla eurolla vuoden aikana. Tulevaisuuden eläkemaksuja varten rahastoiduista työeläkelaitosten varoista kertyi kaikkiaan 23 miljardin euron hallussapitotappiot vuonna 2008. Valtion osakeomistusten arvon pieneneminen 14 miljardilla eurolla taas painoi valtion nettorahoitusvarallisuuden hieman negatiiviseksi. Julkisyhteisöjen velka kasvoi hieman vuoden aikana.
Työeläkelaitosten sijoitusten painopiste siirtyi vuoden 2008 aikana osakkeista ja rahasto-osuuksista lainoihin ja velkapapereihin. Työeläkelaitokset lainoittivat yrityksiä 3,5 miljardilla eurolla ja lisäsivät velkapaperisijoituksiaan runsaalla 3 miljardilla. Toisin kuin muutamana aiempana vuotena sijoitusten painopiste oli nyt kotimaassa.
Yritysten lainat kasvoivat voimakkaasti
Yritysten velkaantuminen kiihtyi vuonna 2008. Uuden rahoituksen hankinta tapahtui lähes kokonaan lainaa ottamalla, koska joukkovelkakirjalainojen ja yritystodistusten markkinat tyrehtyivät. Valtaosa lainakannan 31 miljardin euron kasvusta tuli yritysten välisistä lainoista, mutta yrityksiä lainoittivat voimakkaasti myös luottolaitokset ja työeläkelaitokset. Lyhytaikaisessa rahoituksessa pankkien antamat luotot korvasivat yritystodistusten kautta tapahtuvan rahoituksen hankinnan. Kaikkiaan yritykset lisäsivät lyhytaikaisia pankkiluottojaan runsaan 6 miljardin euron edestä.
Sijoitukset ulkomaisiin osakkeisiin tyrehtyivät
Suomalaiset sijoittajat, erityisesti työeläkelaitokset, sijoitusrahastot ja kotitaloudet vetivät viime vuonna takaisin rahojaan ulkomaisista pörssiosakkeista ja rahasto-osuuksista 4 miljardin euron arvosta, kun edellisvuonna niihin virtasi uutta rahaa peräti 10 miljardia euroa. Yritykset kuitenkin jatkoivat ulkomaisia suoria osakesijoituksiaan ja käyttivät niihin 11 miljardia euroa.
Myös ulkomaiset sijoittajat vähensivät voimakkaasti omistuksiaan suomalaisissa pörssiosakkeissa. Kaikkiaan niitä myytiin kotimaisille sijoittajille nettomääräisesti 5 miljardin euron edestä. Ulkomaisen pörssiomistuksen arvo romahti kurssien laskun siivittämänä alle puoleen edellisvuodesta ja oli 64 miljardia euroa vuoden lopussa. Ulkomaisen omistuksen osuus kotimaisten pörssiosakkeiden arvosta laski samalla 59 prosenttiin.
Julkaistava sisältö uudistuu
Vuoden 2008 tarkistetut tiedot julkaistaan tammikuussa 2010. Silloin julkaistavaa sisältöä laajennetaan merkittävästi kattamaan mm. rahoitusvarojen ja velkojen vastinsektoritiedot. Myös rahoitustilipidon historiallisia taseaikasarjoja vuosilta 1970-1994 julkaistaan tuolloin. Rahoitustilinpidon paperijulkaisu ei enää ilmesty.
Lähde: Rahoitustilinpito. Tilastokeskus
Lisätietoja: Matti Okko (09) 1734 3341, Marjatta Roponen (09) 1734 3323, rahoitus.tilinpito@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö
Rahoitustilinpito kuvaa kansantalouden kaikkien sektorien rahoitusvaroja ja velkoja sekä niiden määriin vaikuttavia rahoitustaloustoimia ja muita virtoja. Rahoitustilinpitoa laaditaan kaikissa EU-jäsenmaissa Euroopan tilinpitojärjestelmän (EKT 1995) mukaisesti.
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- rtp_2008_2009-07-09_tau_001.xls (Excel) (9.7.2009)
- Kuviot
Päivitetty 9.7.2009
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Rahoitustilinpito [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-4886. 2008. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/rtp/2008/rtp_2008_2009-07-09_tie_001.html