Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.
Suurten yritysten liikevaihtoennakon perusvuosi vaihtuu
Suurten yritysten liikevaihtoennakossa siirrytään käyttämään perusvuotta 2015=100 tammikuun 2018 tiedoista alkaen. Tiedot julkaistaan ensimmäisen kerran uudella perusvuodella 28.2.2018.
Perusvuoden vaihdon yhteydessä indeksit on laskettu uudelleen vuoden 2015 alusta. Tässä yhteydessä aineisto on saattanut tarkentua ja siinä on huomioitu mm. viimeisimmät luokitustietojen muutokset. Vaikutukset ovat laadullisia ja näkyvät tietojen tarkentumisena. Muutokset eivät kuitenkaan ole merkittäviä, eivätkä vaikuta aikasarjojen tulkintaan tai suhdannekuvaan. Vanhalla perusvuodella (2010=100) julkaistuja tietokantatauluja ei enää jatkossa päivitetä.
Uudella perusvuodella tuotetut aikasarjat tullaan julkaisemaan rakenteeltaan uusituissa tietokantataulukoissa. Jatkossa taulukot muodostetaan aikamuuttujittain eli kuukausi-, neljännesvuosi-, puolivuosi- ja vuositason tiedot ovat omissa tietokantataulukoissaan. Samassa yhteydessä taustalla olevia metatietoja on muutettu. Rakenteen uudistaminen mahdollistaa entistä paremmin tietojen koneluettavuuden ja esimerkiksi automaattisesti päivittyvien taulukkopoimintojen ja kuvioiden tallentamisen sekä avainlukujen poiminnan.
Päivitetty 21.2.2018
Tilasto:
Suurten yritysten liikevaihtoennakko [verkkojulkaisu].
ISSN=2342-0707. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/slv/slv_2018-02-21_uut_001.html