Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 7.10.2014

Vaihteleva kesäsää sai suomalaiset matkustamaan Välimeren maihin touko-elokuussa 2014

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan suomalaiset matkustivat kesäkuukausina 2014 ahkerasti Välimeren maihin, minne matkoja tehtiin 23 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Suomalaisten suosikkimaahan Viroon matkojen määrä sen sijaan väheni 5 prosenttia. Kotimaassa maksullisen majoituksen sisältäneitä matkoja tehtiin 8 prosenttia vähemmän. Varsinais-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa vetivät kuitenkin puoleensa suomalaisia.

Vapaa-ajanmatkat touko-elokuussa 2003-2014*

Vapaa-ajanmatkat touko-elokuussa 2003-2014*

Vuoden 2014 toisella kolmanneksella 15–84-vuotiaat suomalaiset tekivät lähes 16 miljoonaa matkaa, kun lasketaan yhteen kaikki kotimaan ja ulkomaan vapaa-ajanmatkat sekä työ- ja kokousmatkat. Matkamäärässä ovat mukana yöpymisen sisältäneiden matkojen lisäksi myös ulkomaan päivämatkat.

Kotimaassa yöpymisen sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja tehtiin touko-elokuussa 11 miljoonaa. Ilmaismajoitusmatkoja näistä oli 8,5 miljoonaa. Matkoja, joiden aikana yövyttiin maksullisessa majoituksessa, tehtiin 2,7 miljoonaa ja suosituimmat matkakohteet sijaitsivat Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Pirkanmaa ja Lappi menettivät suosiotaan viime vuodesta. Varsinais-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa sen sijaan vetivät puoleensa suomalaisia ja matkustus Varsinais-Suomeen oli peräti 24 prosenttia vilkkaampaa kuin vuotta aiemmin. Pohjois-Pohjanmaalle matkoja tehtiin 6 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Kaikkiaan maksullisen majoituksen sisältäneitä kotimaanmatkoja tehtiin 8 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden touko-elokuussa.

Heinäkuu oli perinteisesti kesäkuukausien suosituin matkustuskuukausi, sillä silloin tehtiin yli miljoona kotimaanmatkaa, joiden aikana yövyttiin maksullisessa majoituksessa. Kotimaanmatkailu väheni kuitenkin 3 prosenttia edellisvuodesta, vaikka helle helli heinäkuussa koko Suomea.

Ulkomaille tehtiin touko-elokuussa kaikkiaan 3,2 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Lukuun on laskettu mukaan yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat. Ulkomaan vapaa-ajanmatkoista yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä matkoja oli 2 393 000 ja risteilyjä, joiden aikana yövytään ainoastaan laivalla, 435 000. Lähes kaikki risteilyt suuntautuivat Ruotsiin tai Viroon. Päivämatkoja ulkomaille tehtiin touko-elokuussa 345 000, joista Viron päiväristeilyjä oli lähes kaksi kolmesta eli 209 000.

Kesäkuukausina kohdemaassa yöpymisen sisältäneitä matkoja suuntautui etelänaapuriimme Viroon 574 000 ja länsinaapuriimme Ruotsiin 400 000. Viron matkojen määrä väheni 12 prosenttia, mutta Ruotsin matkojen määrä lisääntyi peräti 37 prosenttia edellisvuodesta. Venäjälle suuntautuneiden matkojen määrä väheni 35 prosenttia.

Länsi- ja Keski-Euroopan matkakohdesuosikiksi nousi Britannia. Saksa ja Ranska sen sijaan menettivät viimevuodesta suosiotaan suomalaismatkailijoiden keskuudessa.

Suomen hyytävän kylmä kesäkuu pelästytti monet ja kesäkaudella Välimeren pohjoispuolen valtioihin tehtiinkin 23 prosenttia enemmän matkoja kuin viime vuonna. Kreikkaan ja Turkkiin tehtiin lähes 30 prosenttia enemmän matkoja. Myös Italia sekä Manner-Espanja ja Baleaarien saaret vastaanottivat enemmän suomalaismatkailijoita kuin edellisvuonna.

Yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä matkoja tehtiin kokonaisuudessaan 4 prosenttia enemmän kuin viime vuoden touko-elokuussa. Myös ulkomaille matkustettaessa heinäkuu oli suosituin matkustuskuukausi, sillä silloin tehtiin 818 000 ulkomaan matkaa, joiden aikana yövyttiin kohdemaassa. Suosituimpana lomakuukautena kohdemaassa yöpymisen sisältäneitä matkoja tehtiin 6 prosenttia enemmän kuin viimevuonna.

Vapaa-ajanmatkojen lisäksi kotimaassa tehtiin miljoona työ- ja kokousmatkaa. Ulkomaille suuntautui 0,5 miljoonaa työ- ja kokousmatkaa (ml. kohdemaassa yöpymisen sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat). Kotimaan työmatkojen määrä väheni, mutta ulkomaan työmatkat lisääntyivät 10 prosenttia viime vuodesta.

Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastateltiin kesä-, heinä-, elo- ja syyskuussa yhteensä 5 119 iältään 15–84-vuotiasta suomalaista. Vuoteen 2011 saakka tiedot kerättiin 15–74-vuotiailta.


Lähde: Suomalaisten matkailu, Tilastokeskus

Lisätietoja: Taru Tamminen 029 551 2243, Mervi Härkönen 029 551 3254, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (311,1 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 7.10.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomalaisten matkailu [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-8837. Kesä (1.5.-31.8.) 2014. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/smat/2014/14/smat_2014_14_2014-10-07_tie_001_fi.html