Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

2. Kotimaanmatkailu

2.1. Kotimaan vapaa-ajanmatkailu maksullisessa majoituksessa pysyi edellisvuoden tasolla

Vuonna 2016 kotimaassa tehtiin noin 6,4 miljoonaa sellaista vapaa-ajanmatkaa, joiden aikana käytettiin ainakin kerran maksullista majoituspalvelua, kuten hotellia, vuokrattua mökkiä tai leirintäaluetta. Määrä pysyi samalla tasolla kuin vuotta aiemmin.

Ikäryhmittäin tarkasteltuna eläkeikäiset suomalaiset lisäsivät matkailuaan kotimaan hotelleissa ja vuokramökeillä. Alle 35-vuotiaiden keskuudessa kotimaanmatkojen suosio väheni edellisvuodesta.

Suomalaisten suosikkimatkakohteet kotimaassa olivat Uusimaa, Pirkanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa. Uudellemaalle suuntautui lähes 1,2 miljoonaa matkaa eli 18 prosenttia kaikista maksullisen majoituksen matkoista. Pirkanmaalle matkoista suuntautui 10 prosenttia ja Pohjois-Pohjanmaalle 9 prosenttia.

Lappiin tehtiin vuonna 2016 vapaa-ajanmatkoja kuten vuotta aiemmin. Lappi houkutti matkailijoita ympäri vuoden, mutta mieluiten Lappiin matkattiin maalis- ja huhtikuisille keväthangille ja syyskuun ruska-aikaan. Muualle Suomeen matkatessa kesäkuukaudet olivat suosituin aika. Kaikista kotimaahan suuntautuneista maksullisen majoituksen matkoista tehtiin heinäkuussa 18 prosenttia.

Suomen suuret kaupungit kiinnostivat kotimaanmatkailijoita, sillä Uudellemaalle suuntautuneista matkoista kolme neljästä tehtiin Helsinkiin. Pirkanmaalle tehdyistä matkoista neljä viidestä tehtiin Tampereelle ja Varsinais-Suomeen suuntautuneista lähes kaksi kolmesta Turkuun.

Kotimaassa matkattiin yleensä henkilöautolla, sillä lähes 80 prosenttia matkoista taitettiin henkilöauton kyydissä. Bussilla matkaaminen väheni edellisvuodesta, mutta junan tai lentokoneen kyytiin astui edellisvuotta useampi kotimaanmatkaaja.

Kotimaan maksullisen majoituksen vapaa-ajanmatkoilla yövyttiin yhteensä 15,5 miljoonaa kertaa, mikä oli hieman enemmän kuin vuonna 2015. Yöpymisistä 66 prosenttia oli hotelli-, lomakylä- ja leirintäaluematkoilta ja 34 prosenttia vuokramökkimatkoilta.

Katso liitetaulukot 1.2, 8, 9, 11, 12 ja 13

2.2. Ilmaismajoitusmatkoille suuriin kaupunkeihin

Kotimaassa tehtiin runsaat 19 miljoonaa yli yön kestänyttä vapaa-ajan ilmaismajoitusmatkaa eli matkaa omalle mökille tai vierailumatkaa sukulaisten tai tuttavien luo. Näiden ilmaismajoitusmatkojen määrä pysyi samalla tasolla edellisvuoteen verrattuna.

Ilmaismajoitusmatkoista kolme miljoonaa suuntautui Uudellemaalle ja näistä matkoista 45 prosenttia Helsinkiin. Pirkanmaalle suuntautui kaksi miljoonaa ilmaismajoitusmatkaa ja näistä 47 prosenttia Tampereelle. Varsinais-Suomeen matkoja tehtiin 1,5 miljoonaa ja näistä 44 prosenttia Turkuun. Pohjois-Pohjanmaalle ilmaismajoitusmatkoja tehtiin1,8 miljoonaa.

Ilmaismajoitusmatkojenkin sesonkiaikaa olivat kesäkuukaudet, sillä runsas kolmannes vuoden 2016 ilmaismajoitusmatkoista tehtiin kesä-elokuun aikana.

Katso liitetaulukot 8, 9 ja 10

2.3. Kotimaan työmatkat lisääntyivät

Vuonna 2016 kotimaassa tehtiin 3,9 miljoonaa yöpymisen sisältänyttä työmatkaa. Kotimaan työmatkoja tehtiin enemmän kuin vuonna 2015.

Kotimaan työmatkat olivat pääosin hyvin lyhyitä. Matkoista 55 prosenttia kesti vain yhden yön ja 34 prosenttia kahdesta kolmeen yötä.

Kotimaan työmatkat tehtiin useimmiten omalla autolla, sillä 64 prosenttia matkoista taittui henkilöauton ratissa. Junaan hyppäsi 22 prosenttia työmatkalaisista ja 10 prosenttia matkusti lentokoneella.

Katso liitetaulukot 1.2, 14 ja 16  


Lähde: Suomalaisten matkailu, Tilastokeskus

Lisätietoja: Taru Tamminen 029 551 2243, Teemu Okkonen 029 551 2634, liikenne.matkailu@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko


Päivitetty 29.3.2017

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomalaisten matkailu [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-8837. 2016, 2. Kotimaanmatkailu . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/smat/2016/smat_2016_2017-03-29_kat_002_fi.html