Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

2. Kotimaanmatkailu

2.1. Kotimaan vapaa-ajanmatkailu maksullisessa majoituksessa lisääntyi edellisvuodesta

Vuonna 2019 kotimaassa tehtiin noin 7,3 miljoonaa sellaista vapaa-ajanmatkaa, joiden aikana käytettiin ainakin kerran maksullista majoituspalvelua, kuten hotellia, vuokrattua mökkiä tai leirintäaluetta. Lyhyiden, 1-3 yötä kestävien matkojen määrä lisääntyi runsaasti, mutta vähintään 4 yötä kestävien matkojen määrä väheni.

Ikäryhmittäin tarkasteltuna 65-74 vuotiaat ja 35-44 lisäsivät kotimaan matkailuaan runsaimmin.

Suomalaisten suosikkimatkakohteet kotimaassa olivat Uusimaa, Pirkanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa. Uudellemaalle suuntautui 1,5 miljoonaa matkaa eli viidennes kaikista maksullisen majoituksen matkoista. Pirkanmaalle suuntautui 11 prosenttia ja Pohjois-Pohjanmaalle suuntautui 10 prosenttia matkoista.

Lappiin vuonna 2019 tehtiin vapaa-ajanmatkoja vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lappiin matkustettiin useimmiten maaliskuussa mutta myös kesä-. elo- ja joulukuu olivat suosittua aikaa Lapin matkailuun. Muualle Suomeen matkatessa kesäkuukaudet olivat suosituin aika matkustaa. Kaikista kotimaahan suuntautuneista maksullisen majoituksen matkoista tehtiin heinäkuussa 16 prosenttia.

Suomen suuret kaupungit kiinnostivat kotimaanmatkailijoita, sillä Uudellemaalle suuntautuneista matkoista runsaat kaksi kolmesta tehtiin Helsinkiin. Pirkanmaalle tehdyistä matkoista kolme neljästä tehtiin Tampereelle ja Varsinais-Suomeen suuntautuneista lähes kaksi kolmesta Turkuun.

Kotimaassa kuljettiin yleensä henkilöautolla, sillä 72 prosenttia matkoista taitettiin henkilöauton kyydissä mikä oli kuitenkin selvästi edellisvuotta vähemmän. Junalla matkaaminen lisääntyi puolestaan selvästi edellisvuodesta. Muilla julkisilla liikennevälineillä, kuten bussilla ja lentokoneella, matkaaminen lisääntyi myös hieman.

Kotimaan maksullisen majoituksen vapaa-ajanmatkoilla yövyttiin yhteensä 17 miljoonaa kertaa, mikä oli hieman vähemmän kuin vuonna 2018. Yöpymisistä 58 prosenttia oli hotelli-, lomakylä- ja leirintäaluematkoilta ja 39 prosenttia vuokramökkimatkoilta tai Airbnb:stä.

Katso liitetaulukot 1, 8, 9, 11, 12 ja 13

2.2. Ilmaismajoitusmatkoille suuriin kaupunkeihin

Kotimaassa tehtiin 18 miljoonaa yli yön kestänyttä vapaa-ajan ilmaismajoitusmatkaa eli matkaa omalle mökille tai vierailumatkaa sukulaisten tai tuttavien luo. Näiden ilmaismajoitusmatkojen määrä pieneni hieman edellisvuoteen verrattuna.

Ilmaismajoitusmatkojen suosituin kohdemaakunta oli Uusimaa. Uudellemaalle suuntautuneista matkoista lähes puolet päätyivät Helsinkiin. Seuraavaksi suosituimpia ilmaismajoitusmatkojen kohdemaakuntia olivat Pirkanmaa, Varsinais-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa. Pirkanmaalle suuntautuneista matkoista myös lähes puolet päätyivät Tampereelle.

Ilmaismajoitusmatkojenkin sesonkiaikaa olivat kesäkuukaudet, sillä runsas kolmannes vuoden 2019 ilmaismajoitusmatkoista tehtiin kesä-elokuun aikana.

Katso liitetaulukot 8, 9 ja 10

2.3. Kotimaan matkakohteen valintaan vaikuttavia seikkoja

Kotimaan vapaa-ajanmatkoja, joiden syyksi ilmoitettiin loma, tehtiin vuonna 2019 11,0 miljoonaa. Näistä maksullisen yöpymisen sisältäneitä 5,3 miljoonaa ja ilmaismajoitusmatkoja 6,3 miljoonaa.

Kotimaan matkakohteen valintaan vaikuttavia seikkoja voitiin tutkimuksessa mainita korkeintaan kaksi. Matkustuskohteen valinnassa merkittävimpänä tekijänä oli luonto, sillä lähes 60 prosenttia vastaajista mainitsi sen vaikuttaneen matkakohteen valinnassa. Luonto vaikutti matkakohteen valintaan kolmessa neljästä ilmaismajoitusmatkasta, joita ovat mm. mökkimatkat ja matkat sukulaisten ja tuttavien luokse.

Toiseksi merkittävimmäksi seikaksi nähtiin oma hyvinvointi, joka vaikutti noin 40 prosentissa matkoista. ja kulttuuripalvelut vaikuttivat matkakohteen valintaan viidenneksellä kotimaanmatkoista. Maksullisen yöpymisen sisältäneillä matkoilla korostuivat kulttuuri- ja liikunta, jotka vaikuttivat kohteen valintaan 70 prosentilla vastaajista. Ostosten tekeminen oli tekijöistä selvästi vähäisin, vain 5 prosenttia vastaajista ilmoitti ostosten vaikuttaneen matkakohteen valintaan.

Katso liitetaulukko 19  

2.4. Työmatkat kotimaassa

Vuonna 2019 kotimaassa tehtiin 3,6 miljoonaa yöpymisen sisältänyttä työmatkaa. Näitä kotimaan työmatkoja tehtiin hieman enemmän kuin vuonna 2018.

Kotimaan työmatkat olivat pääosin hyvin lyhyitä. Matkoista noin puolet kesti vain yhden yön.

Puolet kotimaan työmatkoista tehtiin omalla autolla, reilu neljännes junalla ja noin 10 prosenttia lentokoneella.

Katso liitetaulukot 1, 14 ja 16  


Lähde: Suomalaisten matkailu, Tilastokeskus

Lisätietoja: Taru Tamminen 029 551 2243, Ossi Nurmi 029 551 2984, liikenne.matkailu@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko


Päivitetty 11.6.2020

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomalaisten matkailu [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-8837. 2019, 2. Kotimaanmatkailu . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/smat/2019/smat_2019_2020-06-11_kat_002_fi.html