Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.
Laatuseloste: Sijoituspalveluyritykset
- 1. Tilastotietojen relevanssi
- 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
- 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
- 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
- 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
- 6. Tietojen vertailukelpoisuus
- 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
1. Tilastotietojen relevanssi
Sijoituspalveluyritystilasto kuvaa Suomessa toimintaa harjoittavien sijoituspalveluyritysten toimintaa. Varsinaisten tuloslaskelman ja taseen lisäksi esitetään muita sijoituspalveluyritysten toimintaa kuvaavia tietoja. Sijoituspalveluyrityksiä tarkastellaan tilastossa itsenäisinä yrityksinä, ei konserneina. Yksikkökohtaiset tiedot ovat salassapidettäviä.
Tilaston tulkinnan kannalta on tärkeää huomata, että neljännesvuosittaiset tuloslaskelmatiedot esitetään tilastossa yleensä kumulatiivisina. Siten alkuvuonna lopettaneiden sijoituspalveluyritysten tuloslaskelmat ovat tilastossa mukana kyseisen vuoden loppuun asti. Koska tase kuvaa tietyn hetken varoja ja velkoja, tasetietoja ei voida esittää kumulatiivisina, vaan tase kertoo kunkin neljänneksen päätöspäivän tilanteen. Lopettaneet sijoituspalveluyritykset putoavat siis pois tilastossa esitettävästä taseesta heti lopettamista seuraavalla neljänneksellä. Tästä erosta johtuen tilaston tuloslaskelman tilikauden voitto ei välttämättä täsmää täysin taseen tilikauden voittoon.
Käytetty tilinpäätöskaava perustuu valtiovarainministeriön asetukseen luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä sekä Finanssivalvonnan em. asetusta täydentävään määräykseen. Tiedot kerätään Tilastokeskuksen ja Finanssivalvonnan yhteisenä suorana tiedonkeruuna kaikilta Suomessa toimivilta sijoituspalveluyrityksiltä.
Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004/14§) sekä Finanssivalvonnan määräykseen ja valtiovarainministeriön asetukseen.2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
Tilasto on kokonaistutkimus. Tiedot kerätään suorana tiedonkeruuna kaikilta Suomessa toimivilta sijoituspalveluyrityksiltä, näiden omistusyhteisöiltä ja ulkomaisten yritysten sijoituspalvelutoimintaa Suomessa harjoittavilta sivukonttoreilta. Tiedot kerätään sähköisesti.
3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
Tilaston laatu on hyvä. Tilasto perustuu sijoituspalveluyritysten kirjanpitoon. Aineistolle tehdään tarkastusvertailuja.
4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
-
Edellisen vuoden tiedot julkaistaan huhtikuussa.
-
Ensimmäisen neljänneksen tiedot julkaistaan kesäkuussa.
-
Toisen neljänneksen tiedot julkaistaan syyskuussa.
-
Kolmannen neljänneksen tiedot julkaistaan joulukuussa.
Tarkat julkaisupäivät näkyvät tämän sivuston kohdassa "Tulevat julkistukset".
5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
Tilasto julkaistaan neljä kertaa vuodessa verkkojulkaisuna Tilastokeskuksen sivuilla. Vuoden 2008 loppuun asti tiedot julkaistiin myös osana Rahalaitokset painojulkaisua.
Tuloslaskelma- ja tasetietojen aikasarjat ovat saatavilla vuodesta 1999 alkaen tilaston verkkosivulla tietokantataulukkona. Lisäksi Tilastokeskus tuottaa pyynnöstä muita aikasarjoja sijoituspalveluyritysten liiketoimintaa kuvaavista luvuista.
6. Tietojen vertailukelpoisuus
Tilaston tiedot ovat saatavissa vuoden 1999 alusta alkaen neljännesvuosittaisina. Vuoden 2005 alussa useimmat aikasarjat katkeavat tilinpäätöskaavan muutoksen takia. Silloin otettiin käyttöön sijoituspalveluyritysten tilinpäätösraportoinnissa uusi IAS/IFRS-tilinpäätösstandardi.
Lopettaneiden yritysten käsittelyä muutettiin tilaston tuloslaskelmatietojen osalta kolmannella neljänneksellä 2007. Muutos toteutettiin takautuvasti vuoden 2006 alusta alkaen. Aiemmin lopettaneet yritykset putosivat välittömästi lopettamisen jälkeen pois tuloslaskelmatilastosta. Nyt lopettaneiden sijoituspalveluyritysten tiedot lasketaan mukaan kumulatiiviseen tuloslaskelmatilastoon aina lopettamisvuoden viimeiseen neljännekseen asti. Muutos ei vaikuta tasetietoihin. Muutos parantaa peräkkäisten neljännesten vertailua vuoden sisällä.
7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
Tilasto on tuotettu vallitsevan tilinpäätösstandardin mukaisesti ja on vertailukelpoinen muihin sijoituspalveluyritysten tilinpäätöstilastoihin nähden. Tilastossa sijoituspalveluyrityksiä tarkastellaan itsenäisinä yrityksinä, ei konserneina.
Lähde: Sijoituspalveluyritykset, Tilastokeskus
Lisätietoja: Hilkka Jaatinen 09 1734 3630, Kristiina Nieminen 09 1734 2957, rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds
Päivitetty 13.6.2013
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Sijoituspalveluyritykset [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-369X. 1. vuosineljännes 2013,
Laatuseloste: Sijoituspalveluyritykset
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/spy/2013/01/spy_2013_01_2013-06-13_laa_001_fi.html