Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.
3. Tuloliikkuvuus ja tuloerot useamman vuoden tuloilla mitattuna
Puolet pysyi samassa tulokymmenyksessä vuosina 2011 ja 2012
Tuloerojen kehitystä tarkasteltiin edellä yhden vuoden tulojen perusteella. On mahdollista, että vuositason tuloerojen kasvu aiheutuu henkilöiden tulojen vaihtelun kasvusta vain lyhyellä aikavälillä eli ns. tuloliikkuvuuden kasvusta. Näin ei kuitenkaan Suomessa näytä käyneen. Tätä havainnollistetaan seuraavassa tarkastelemalla, missä määrin henkilöt pysyvät samoissa tulokymmenyksissä eri vuosina ja miten tuloerot ovat kehittyneet “pysyväistuloilla”. Tällä tarkoitetaan tässä aineistorajoitusten vuoksi vuotta selvästi pitempiä tulojen viiteajanjaksoja.
Tuloliikkuvuuden määritelmä ei ole yksiselitteinen ja sen kehitystä voidaan kuvata usealla tavalla. Yksinkertaisin on tuloluokkien välisten siirtymien vertaaminen kahden ajankohdan välillä. Kuviossa 8 on esitetty niiden henkilöiden osuus, joiden tulokymmenys pysyi samana kahden perättäisen vuoden välillä. Noin puolet pysyi samassa tulokymmenyksessä vuosina 2011 ja 2012, kun vastaava osuus oli noin 45 prosenttia vuosina 1995 ja 1996. Pieni- ja suurituloisimmasta kymmenesosasta on mahdollista liikkua vain yhteen suuntaan, joten niissä pysyneiden osuudet ovat suurempia kuin muissa tulokymmenyksissä. Suurituloisimmassa kymmenesosassa pysyi 1990-luvun puolivälissä perättäisinä vuosina noin 70 prosenttia, kun vuosina 2011–2012 osuus oli noin 75 prosenttia. Pienituloisimmassa kymmenyksessä pysyneiden osuus on pienempi, mutta myös se on kasvanut ajanjaksolla noin 5 prosenttiyksikköä ja oli 66,1 prosenttia vuosina 2011–2012.
Kuvio 8. Pieni- ja suurituloisimmassa kymmenyksessä ja samassa kymmenyksessä perättäisinä vuosina pysyneiden osuus, %
Tarkasteluissa ovat mukana henkilöt, jotka olivat asuntoväestössä molempina ajankohtina. Osuudet on laskettu ensimmäisenä vuotena asuntoväestöön kuuluneista. Lisäksi on huomattava, että henkilön tulokymmenys määräytyy omien tulojen lisäksi muiden asuntokunnan jäsenten tulojen ja asuntokunnan rakenteen perusteella. Vaikka omat tulot eivät muuttuisi, tulokymmenys voi muuttua esimerkiksi puolison tulojen muuttuessa tai lasten muuttaessa pois kotoa omaan talouteensa.
Tuloliikkuvuus on vähentynyt
Kuvio 8 kuvaa erittäin lyhyen aikavälin tuloliikkuvuuden kehitystä. Taulukko 3kuvaa tuloliikkuvuutta pitemmällä aikavälillä. Se antaa paremman kuvan liikkuvuuden tasosta. Tulokymmenyksessä pysyneiden osuudet eli pysyvyyssuhteet ovat luonnollisesti pienempiä kuin perättäisten vuosien tarkastelussa. Kehitys on kuitenkin samansuuntaista. Taulukosta käy ilmi, että vuosien 1995 ja 2000 välillä 26,4 prosenttia henkilöistä pysyi samassa tulokymmenyksessä. Vuosia 2007 ja 2012 verrattaessa osuus oli 31,1 prosenttia, joten myös näin mitattuna tuloliikkuvuus on vähentynyt. Lisäksi keskimääräisiä tulokymmenyksistä toiseen siirtymisiä kuvaava PS-tuloliikkuvuusindeksi on laskenut, joten tuloliikkuvuus olisi myös näin mitattuna hieman vähentynyt.
Pysyvyyssuhteet ovat kasvaneet tulojakauman ääripäissä myös näin tarkasteltuna. Vuonna 2007 pienituloisimmassa kymmenesosassa olleista 42,9 prosenttia oli edelleen pienituloisimmassa kymmenyksessä vuonna 2012. Vastaava osuus oli 39,8 prosenttia verrattaessa vuosia 1995 ja 2000. Suurituloisimmassa kymmenyksessä sekä vuosina 2007 että 2012 pysyi 56,6 prosenttia molempina, joka oli 5,1 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosina 1995 ja 2000.
Taulukko 3. Tuloliikkuvuutta kuvaavia tunnuslukuja, perusjoukkona molempina vuosina asuntoväestössä olleet henkilöt
Tunnusluku | Vuosipari | ||||||
1995,2012 | 1995,2000 | 2000,2005 | 2005,2010 | 2006,2011 | 2007,2012 | 2011,2012 | |
Henkilöitä | 4 103 127 | 4 720 947 | 4 774 714 | 4 843 105 | 4 853 291 | 4 872 320 | 5 201 412 |
Samassa tulokymmenyksessä pysyneet, % | 16,0 | 26,4 | 29,5 | 30,8 | 30,8 | 31,1 | 50,9 |
I tulokymmenyksessä pysyneet, % | 22,7 | 39,8 | 42,7 | 42,5 | 43,0 | 42,9 | 66,1 |
X tulokymmenyksessä pysyneet, % | 32,2 | 50,6 | 54,1 | 56,3 | 56,5 | 56,6 | 75,5 |
PS-tuloliikkuvuusindeksi 1) | 0,933 | 0,817 | 0,783 | 0,768 | 0,767 | 0,765 | 0,546 |
Vaihtoehtoinen tapa on tarkastella, miten paljon tuloerot pienenevät, kun tulojen viiteajanjaksoa pidennetään eli lasketaan tulot yhteen useammalta kuin yhdeltä vuodelta. Vuositason tuloerot heijastavat myös iän ja muiden elinkaaritekijöiden vaikutusta tuloeroihin ja niihin voivat merkittävästi vaikuttaa tulojen väliaikaiset vaihtelut. Taulukossa 4 on kuvattu tuloeroja vuositulojen asemesta useamman vuoden tulotiedoilla käyttämällä henkilöiden seitsemän vuoden yhteenlaskettuja tuloja. Mukana ovat henkilöt, jotka olivat asuntoväestössä ajanjakson jokaisena vuotena.
Tuloerot ovat ajanjaksolla kasvaneet myös näin tarkasteltuna. Esimerkiksi vuosien 1995–2001 yhteenlasketuista tuloista Gini-kerroin oli 22,4, kun vuosien 2006–2012 tuloista se oli 25,4. Koko ajanjakson yhteenlaskettujen tulojen Gini-kerroin oli 22,2.
Taulukossa on arvioitu myös tuloliikkuvuutta vertaamalla, kuinka paljon tuloerot pienenevät kun niitä mitataan useamman vuoden tuloilla yhden vuoden tulojen asemesta. Tuloerojen taso vuosien 1995–2001 yhteenlasketuilla tuloilla oli 10,8 prosenttia alhaisempi kuin vuositason tuloilla. Vuosina 2006–2012 ero oli 9,1 prosenttia. Tuloliikkuvuus on siis vähentynyt, koska viiteajanjakson pidentäminen ei kavenna tuloeroja yhtä paljon kuin aiemmin. Koko ajanjakson Gini-kerroin oli 17 prosenttia pienempi kuin samalle perusjoukolle vuositason tuloista mitatut tuloerot.
Taulukko 4. Tuloerot vuotta pitemmillä viiteajanjaksoilla ja tuloliikkuvuutta kuvaavia tunnuslukuja
1995–2012 | 1995–2001 | 2001–2007 | 2006–2012 | |
Henkilöitä | 3 904 938 | 4 602 452 | 4 674 569 | 4 823 742 |
Yhteenlaskettujen ekvivalenttien reaalitulojen keskiarvo henkeä kohti, euroa | 423 147 | 139 208 | 165 525 | 183 900 |
Gini-kerroin (%) ajanjakson yhteenlasketuista tuloista | 22,2 | 22,4 | 25,1 | 25,4 |
Ero verrattuna vuositason tuloeroihin, % 1) | -17,0 | -10,8 | -9,3 | -9,1 |
Vuositason Gini-kertoimen muutos ajanjaksolla, %-yksikköä, poikkileikkaus | 5,0 | 4,8 | 2,6 | -1,5 |
Lähde: Tulonjaon kokonaistilasto, Tilastokeskus
Lisätietoja: Veli-Matti Törmälehto 09 1734 3680, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Harala Riitta
Päivitetty 18.12.2013
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tulonjaon kokonaistilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-3279. Tuloerot 2012,
3. Tuloliikkuvuus ja tuloerot useamman vuoden tuloilla mitattuna
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjkt/2012/02/tjkt_2012_02_2013-12-18_kat_003_fi.html