Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.
5. Pitkittynyt pienituloisuus yleisintä pienituloisilla alueilla
Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin määritelmän mukaan henkilö on pitkittyneesti pienituloinen silloin, kun hän on kuulunut pienituloiseen kotitalouteen tilastovuoden lisäksi kolmen edellisvuoden aikana vähintään kaksi kertaa. Kotitalous on pienituloinen silloin, kun kotitalouden ekvivalentti käytettävissä oleva rahatulo on pienempi kuin 60 prosenttia koko väestön mediaanitulosta. Tulonjaon kokonaistilastossa pitkittyneen pienituloisuuden määritelmä poikkeaa edellä kuvatusta vain siinä, että tulonjaon kokonaistilastossa tulonkäyttöyksikkönä on kotitalouden sijasta asuntokunta.
Vuonna 2013 Suomessa oli 465 800 pitkittyneesti pienituloiseksi luokiteltua henkilöä. Vähennystä edellisvuoteen oli 11 700 henkilöä. Pitkittyneesti pienituloisten osuus asuntoväestöstä oli 8,7 prosenttia, mikä on kolme prosentin kymmenystä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Toistaiseksi korkeimmillaan pitkittynyt pienituloisuus on tulonjaon kokonaistilaston olemassaolon aikana (tiedot saatavissa vuodesta 1998) ollut vuonna 2011, jolloin pitkittyneesti pienituloisia oli lähes 490 000 henkilöä, mikä on 9,3 prosenttia asuntoväestöstä.
Luonnollisesti pitkittynyt pienituloisuus on yleisintä alueilla, missä väestö on pienituloisinta. Siikaisten asuntokunnat todettiin aikaisemmin olevan pienituloisimpia Suomessa. Sama sanoma on luettavissa myös kuviosta 5, josta ilmenee, että Siikaisissa 20,3 prosettia asuntoväestöstä oli pitkittyneesti pienituloista vuonna 2013. Rääkkylän asuntokunnilla ei tilanne tässä suhteessa ole kovinkaan paljon parempi.
Toisesta ääripäästä löytyvät hyvätuloiset kunnat, Jomala ja Kauniainen, joissa pitkittyneesti pienituloisia oli alle 3 prosenttia asuntoväestöstä vuonna 2013.Kuvio 5. Pitkittynyt pienituloisuus vuonna 2013, viisitoista korkeimman ja matalimman pitkittyneen pienituloisuuden kuntaa
Lähde: Tulonjaon kokonaistilasto, Tilastokeskus
Lisätietoja: Pekka Ruotsalainen 029 551 2610, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala
Päivitetty 18.12.2014
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tulonjaon kokonaistilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-3279. Tulokehitys alueittain 2013,
5. Pitkittynyt pienituloisuus yleisintä pienituloisilla alueilla
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjkt/2013/01/tjkt_2013_01_2014-12-18_kat_005_fi.html