Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

1. Asuntokuntien käytettävissä oleva rahatulo vuodessa keskimäärin 38 980 euroa

Asuntokuntien käytettävissä olevat rahatulot olivat vuonna 2015 keskimäärin 38 980 euroa. Reaalisesti tämä oli 1,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Asuntokuntien mediaanitulo oli 31 590 euroa, missä kasvua edellisvuoteen oli 0,8 prosenttia. Mediaanitulo kuvaa keskivertoasuntokuntien tuloja ja niiden muutoksia keskiarvoa luotettavammin, koska mediaanin arvoon ei yksittäisillä huipputulonsaajilla ole juurikaan vaikutusta.

Palkka- ja omaisuustulot kasvoivat, yrittäjätulot vähenivät selvästi

Palkkatuloja asuntokunnat saivat vuonna 2015 keskimäärin 30 780 euron edestä, mikä on reaalisesti 0,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pitkittynyt taloustaantuma näkyy etenkin yrittäjätuloissa, joiden määrä oli vuonna 2015 peräti 5,3 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Yrittäjätuloja asuntokunnat saivat keskimäärin 2 160 euron edestä. Yrittäjätuloja maataloudesta asuntokunnat saivat viime vuonna keskimäärin 17,8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Metsätalouden yrittäjätuloissa vastaava tulojen vähennys oli 9,8 prosenttia. Muut kuin maa- ja metsätalouden yrittäjätulot alenivat edellä mainittuja yrittäjätuloeriä selvästi vähemmän, eli 1,4 prosenttia.

Omaisuustuloja asuntokunnat saivat vuonna 2015 keskimäärin 4 010 euron edestä, mikä oli 7,4 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014. Omaisuustuloista eniten kasvoivat veronalaiset myyntivoitot, joita asuntokunnat saivat viime vuonna 14,6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014. Osinkotuloja asuntokunnat saivat viime vuonna 3,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Tuotannontekijätulot koostuvat palkka-, yrittäjä- ja omaisuustuloista. Asuntokuntien tuotannontekijätulot olivat vuonna 2015 keskimäärin 36 950 euroa, mikä on 0,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Saadut tulonsiirrot asuntokuntaa kohden olivat keskimäärin 15 050 euroa, mikä on reaalisesti 2,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014. Saaduista tulonsiirroista kasvoivat eniten asumiseen liittyvät etuudet, jotka olivat viime vuonna 13,9 prosenttia suuremmat kuin vuotta aikaisemmin. Työttömyysetuudet kasvoivat reaalisesti 6,0 prosenttia ja vanhuuden turvaan liittyvät etuudet 3,2 prosenttia. Opintoetuuksia asuntokunnat saivat viime vuonna 2,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Sairauksiin liittyvissä etuuksissa vastaava kasvu oli 0,4 prosenttia.

Saatuihin tulonsiirtoihin kuuluvista alaeristä vähenivät toimintarajoittuneisuuteen (kuten työkyvyttömyys- ja vammaisetuudet) liittyvät etuudet (-2,7 %), muut toimeentuloturvaetuudet (kuten toimeentulotuki) (-1,3 %), lapsiperheiden tuet ja etuudet (-2,9 %) ja leskeyteen ja orpouteen liittyvät etuudet (-1,2 %).

Bruttotulot koostuvat palkka-, yrittäjä- ja omaisuustuloista sekä saaduista tulonsiirroista. Bruttotuloista ei ole vähennetty tuloveroja eikä pakollisia veronluonteisia maksuja. Bruttotuloja asuntokunnat saivat vuonna 2015 keskimäärin 52 000 euron edestä. Reaalisesti tämä oli 1,3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014.

Veroja ja veronluonteisia maksuja asuntokunnat maksoivat tuloistaan vuonna 2015 keskimäärin 13 030 euron edestä, mikä on 2,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Taulukko 1. Asuntokuntien tulot, reaalimuutokset ja niiden vaikutus käytettävissä olevien rahatulojen muutokseen vuonna 2015. Tulot keskimäärin asuntokuntaa kohden, euroa vuodessa

Tulolaji Keskimäärin/asuntokunta vuonna 2015, € Reaalinen vuosimuutos 2015, % Kasvukontribuutio käytettävissä olevan rahatulon muutokseen, % -yksikköä
1. PALKKATULOT 30 782 0,5 0,4
1.1 joista: luontoisedut ja työsuhdeoptiot 438 2,3 0,0
1.1.1 joista: työsuhdeoptiot 62 21,6 0,0
2. YRITTÄJÄTULOT YHTEENSÄ 2 155 -5,3 -0,3
2.1. Yrittäjätulot maataloudesta 310 -17,8 -0,2
2.2. Yrittäjätulot metsätaloudesta 275 -9,8 -0,1
2.3. Yrittäjätulot muusta yrittäjätoiminnasta 1 570 -1,4 -0,1
3. OMAISUUSTULOT YHTEENSÄ 4 013 7,4 0,7
3.1. Osinkotulot 1 547 3,1 0,1
3.2. Vuokratulot 564 4,8 0,1
3.3. Myyntivoitot 1 334 14,6 0,4
3.4. Muut omaisuustulot 568 6,4 0,1
4. TUOTANNONTEKIJÄTULOT 36 951 0,9 0,8
5. SAADUT TULONSIIRROT YHTEENSÄ 15 054 2,5 0,9
5.1. Sairausajan toimeentuloturva 224 0,4 0,0
5.2. Toimintarajoittuneisuuteen liittyvät tuet 1 422 -2,7 -0,1
5.3. Vanhuuden turva 8 614 3,2 0,7
5.4. Lesken ja muiden omaisten tuet 600 -1,2 0,0
5.5. Lapsiperheiden etuudet 1 097 -3,9 -0,1
5.6. Työttömyysturva 1 915 6,0 0,3
5.7. Asumisen tuet 608 13,9 0,2
5.8. Opintoetuudet 264 2,3 0,0
5.9. Muu toimeentuloturva 309 -1,3 0,0
6. BRUTTOTULOT 52 005 1,3 1,8
7. MAKSETUT TULONSIIRROT YHTEENSÄ 13 029 2,1 -0,7
8. KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT RAHATULOT 38 977 1,1 1,1

Lähde: Tulonjaon kokonaistilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Pekka Ruotsalainen 029 551 2610, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 20.12.2016

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjaon kokonaistilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-3279. Tulokehitys alueittain 2015, 1. Asuntokuntien käytettävissä oleva rahatulo vuodessa keskimäärin 38 980 euroa . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjkt/2015/01/tjkt_2015_01_2016-12-20_kat_001_fi.html