Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 25.1.2012

Pienituloisuuden kasvu pysähtyi

Pienituloisia henkilöitä oli 706 000 vuonna 2010. Pienituloisuusaste eli pienituloisen väestön osuus koko väestöstä oli 13,3 prosenttia. Pienituloisten henkilöiden määrä pysyi vuosina 2007–2010 noin 700 000 henkilön tasolla ja pienituloisuusaste vaihteli 13,1 ja 13,5 prosentin välillä. 1990-luvun puolivälistä jatkunut pitkän ajan nousutrendi on siis viime vuosina pysähtynyt.

Pienituloisten lukumäärä ja pienituloisuusaste vuosina 1987–2010

Pienituloisten lukumäärä ja pienituloisuusaste vuosina 1987–2010

Pienituloisuuden raja oli 14 741 euroa kulutusyksikköä kohden vuonna 2010. Toisin sanoen yhden hengen taloudessa asuva on pienituloinen, jos hänen tulonsa ovat alle 1 228 euroa kuukaudessa. Edellisen vuoden pienituloisuusraja oli reaalisesti 334 euroa (28 euroa kuukaudessa) matalampi. Pienituloiseksi lasketaan henkilöt, joiden kotitalouden ekvivalentit tulot olivat pienemmät kuin 60 prosenttia väestön ekvivalenttitulojen mediaanista.

Pienituloisuus on yleisintä kaikkein nuorimpien ja vanhimpien keskuudessa. Pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvia alle 18-vuotiaita oli 12,4 prosenttia kaikista alle 18-vuotiaista. Nuorten aikuisten eli 16–24-vuotiaan väestön pienituloisuusaste oli 26,5 prosenttia. 75 vuotta täyttäneiden henkilöiden pienituloisuusaste oli 19,5 prosenttia. 25–74-vuotiaiden pienituloisuusaste oli 11,2 prosenttia.

Pienituloisuusindikaattoreita vuosilta 1990–2010

  1990 1995 2000 2005 2006 2007 2008 2009 2010
EUROJA, VUODEN 2010 ARVOSSA
Koko väestön tulomediaani, € 17 886 16 842 19 116 22 500 22 430 22 961 23 234 24 011 24 569
Pienituloisuus-
raja 60%, €
10 732 10 105 11 470 13 500 13 458 13 777 13 940 14 407 14 741
Pienituloisten tulojen mediaani, € 9 287 8 739 9 941 11 476 11 428 11 697 11 601 12 168 12 394
Köyhyysvaje, € 1 445 1 366 1 529 2 024 2 030 2 080 2 339 2 239 2 347
Köyhyysvaje, % 13,5 13,5 13,3 15,0 15,1 15,1 16,8 15,5 15,9
HENKILÖITÄ
Väkiluku 4 974 383 5 053 076 5 105 187 5 179 228 5 199 039 5 222 056 5 247 446 5 271 533 5 294 659
Pienituloisten lukumäärä 394 978 361 744 576 104 660 537 651 761 706 891 696 119 690 251 706 030
Pienituloisuus-
aste, %
7,9 7,2 11,3 12,8 12,5 13,5 13,3 13,1 13,3
Pienituloisia
lapsia
(0–17-v.)
61 107 56 099 134 759 130 438 137 369 152 054 148 878 145 531 134 904
Lasten
(0–17-v.) pienituloisuus-
aste, %
5,1 4,8 11,9 11,8 12,4 13,9 13,6 13,3 12,4
Pienituloisia työikäisiä
(18–64-v.)
210 632 258 067 362 161 405 749 397 571 418 180 420 765 436 142 447 081
Työikäisten
(18–64-v.) pienituloisuus-
aste, %
6,8 8,1 11,2 12,4 12,2 12,8 12,8 13,3 13,6
Pienituloisia
65 v. täyttäneitä
123 239 47 578 79 184 124 350 116 821 136 657 126 476 108 578 124 045
65 vuotta täyttäneiden pienituloisuus-
aste, %
18,7 6,7 10,5 15,2 13,9 16,1 14,6 12,3 13,5

Lähde: Tulonjakotilasto 2010, ennakkotiedot, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hannele Sauli (09) 1734 3497, Kaisa-Mari Okkonen (09) 1734 3408, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Julkaisu pdf-muodossa (649,4 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 25.1.2012

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. Pienituloisuus 2010. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 21.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2010/02/tjt_2010_02_2012-01-25_tie_001_fi.html