Julkaistu: 25.2.2016
Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitukseen leikkauksia vuoden 2016 talousarviossa
Korjattu 3.3.2016 . Korjatut kohdat on merkitty punaisella
Tutkimus ja kehittämistoimintaan kohdistuvat määrärahat vähenevät vuoden 2016 talousarviossa noin 157 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Kokonaisuudessaan valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus on vuoden 2016 talousarviossa noin 1 845 miljoonaa euroa. Julkisen tutkimusrahoituksen osuus bruttokansantuotteesta laskee arviolta 0,87 prosenttiin.
Laskun taustalla vaikuttavat erityisesti Innovaatiorahoituskeskus Tekesin ja valtion tutkimuslaitosten määrärahojen leikkaukset. Tekesin jakama tutkimus- ja kehittämisrahoitus laskee 107 miljoonalla eurolla vuoden 2016 talousarviossa, ja valtion tutkimuslaitosten t&k-rahoitus laskee 59 miljoonalla eurolla edellisvuodesta. Tekesin valtuuksien väheneminen on jatkoa edellisen hallituskauden tukileikkauksille. Tutkimuslaitosten määrärahojen väheneminen taas selittyy osin valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksella.
Hallinnonaloista eniten tutkimus- ja kehittämisrahoitusta jakaa opetus- ja kulttuuriministeriö, jonka osuus kaikesta julkisesta tutkimusrahoituksesta on yli puolet. Opetus- ja kulttuuriministeriön tutkimus- ja kehittämisrahoituksen maltillinen nousu vuoden 2016 talousarviossa on seurausta lähinnä Suomen Akatemian myöntövaltuuksien kasvamisesta.
Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus 2016
Korjattu 3.3.2016. Korjatut kohdat on merkitty punaisella. | ||||
T&k-rahoitus, milj. € | Osuus t&k- rahoituksesta, % | Muutos vuodesta 2015, milj. € | Reaalimuutos vuodesta 2015, % | |
T&k-rahoitus yhteensä | 1 845,4 | 100,0 | 157,0 | -9,4 |
Merkittävimmät hallinnonalat | ||||
Opetus- ja kulttuuriministeriö | 1112,3 | 60,3 | 22,3 | 0,3 |
Työ- ja elinkeinoministeriö | 488,8 | 26,5 | -128,6 | -22,2 |
Maa- ja metsätalousministeriö | 72,4 | 3,9 | -22,4 | -24,9 |
Sosiaali- ja terveysministeriö | 69,9 | 3,8 | -12,4 | -16,5 |
Organisaation mukaan | ||||
Yliopistot | 585,5 | 31,7 | 7,5 | -0,4 |
Tekes – Innovaatiorahoituskeskus | 381,1 | 20,7 | -107,0 | -23,2 |
Suomen Akatemia | 439,0 | 23,8 | 23,4 | 3,9 |
Valtion tutkimuslaitokset | 197,1 | 10,7 | -59,1 | -24,4 |
Muu tutkimusrahoitus | 227,7 | 12,3 | -15,1 | -7,8 |
Yliopistolliset keskussairaalat | 15,0 | 0,8 | -6,7 | -32,0 |
Lähde: Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2016, Tilastokeskus
Lisätietoja: Heidi Pirkola 029 551 3246, Ari Leppälahti 029 551 3237, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko
Julkaisu pdf-muodossa (370,7 kt)
- Katsaukset
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Valtion kokonaismenojen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen kehitys vuosina 2001-2016 (Korjattu 3.3.2016) (25.2.2016)
- Liitetaulukko 2. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus ja kokonaismenot hallinnonaloittain vuosina 2015 ja 2016 (Korjattu 7.3.2016) (25.2.2016)
- Liitetaulukko 3. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus hallinnonaloittain vuosina 2015 ja 2016 (Korjattu 3.3.2016) (25.2.2016)
- Liitetaulukko 4. Valtion tutkimuslaitosten budjettirahoitteinen tutkimustoiminta vuosina 2015 ja 2016 (25.2.2016)
- Liitetaulukko 5. Valtion tutkimuslaitosten budjettirahoitteinen tutkimustoiminta ja kokonaistutkimusrahoitus vuonna 2016 (25.2.2016)
- Liitetaulukko 6. Tutkimuslaitosten osuus eräiden hallinnonalojen tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoista vuonna 2016 (Korjattu 3.3.2016) (25.2.2016)
- Liitetaulukko 7. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus hallinonaloittain vuosina 2006-2016 (Korjattu 3.3.2016) (25.2.2016)
- Liitetaulukko 8. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus organisaation mukaan vuosina 2006-2016 (Korjattu 3.3.2016) (25.2.2016)
- Liitetaulukko 9. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus yhteiskuntapoliittisen tavoitteen mukaan vuosina 2006-2016 (Korjattu 3.3.2016) (25.2.2016)
- Liitetaulukko 10. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus yhteiskuntapoliittisen tavoitteen mukaan vuosina 2015-2016 (Korjattu 3.3.2016) (25.2.2016)
- Laatuselosteet
Päivitetty 25.2.2016
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa [verkkojulkaisu].
ISSN=1459-9074. 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 9.10.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tkker/2016/tkker_2016_2016-02-25_tie_001_fi.html