Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 17.8.2018

Vuoden 2017 lopullinen tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus valtion talousarviossa

Tutkimus- ja kehittämistoimintaan budjetoitiin valtion talousarviossa vuodelle 2017 kaikkiaan 1885,9 miljoonaa euroa, mikä on ennakkotiedoissa julkaistua rahoitusta 88,4 miljoonaa euroa enemmän.

Koska tutkimusrahoituksesta julkaistuihin ennakkotietoihin on saatu merkittävä tarkennus, Tilastokeskus julkaisee ylimääräisen tiedotteen ja raportoi lopulliset budjettitiedot normaalia aiemmin. Vuodelle 2017 raportoitiin aiemmin ennakkotietona kehittämisrahoitusta kaikkiaan 1 797,5 miljoonaa euroa. Rahoituksen ja sen kohdentumisen tarkennuttua vuoden 2017 budjettirahoitus oli 1 885,9 miljoonaa euroa.

Aiemmin julkaistun ja ennakkotietojen perusteella tutkimusrahoitus olisi kasvanut vuodesta 2017 vuoteen 2018 85,7 miljoonaa euroa, mutta vuoden 2017 rahoitustietojen tarkennuttua, vuoden 2018 ennakkotieto säilyisi täten vuoden 2017 rahoituksen tasolla.

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus organisaation mukaan 2008–2018

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus organisaation mukaan 2008–2018

Ennakkotieto tutkimus- ja kehittämistoiminnan budjettirahoituksesta julkaistaan syksyn talousarvioesityksen pohjalta. Lopullisiin budjettirahoituksen lukuihin vaikuttavat lisäksi muun muassa lisätalousarviot.

Ennakolliset luvut perustuvat osin ennusteeseen, joka tehdään suunnitteiden ja sen hetkisen kuluvan vuoden toteuman pohjalta, ja suuretkin muutokset lopullisiin budjettitietoihin ovat siten mahdollisia. Kuluvan vuoden toteuman käyttö ennusteessa antaa ennusteelle suuntaviivoja, mutta rahoituksen todellisia muutoksia on vaikea tietää tarkemmin etukäteen. Lisäksi koska usein samalta momentilta voidaan myöntää sekä t&k:ta että innovaatiotoiminnan rahoitusta, myös tämä jako voi vaikeuttaa ennakoitujen lukujen muodostamista joillain vastaajaorganisaatiolla. Suunnitelmat voivat hyvin vielä muuttua ennakollisten lukujen julkaisemisen jälkeen, joten ennakollisiin lukuihin liittyy aina epävarmuutta.

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus tavoiteluokittain 2017–2018

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus tavoiteluokittain 2017–2018
*Ennakkotieto

Lopulliset vuoden 2017 tutkimus- ja kehittämistoiminnan määrärahat kasvavat erityisesti teollisuuden edistämisen tavoiteluokassa ja laskevat terveydenhuollon tavoiteluokassa verrattuna ennakollisiin lukuihin. Sekä teollisuuden edistämisen että terveydenhuollon tavoiteluokkien määrärahojen odotetaan laskevan hieman vuoden 2018 talousarviossa.

Lopulliset tiedot löytyvät tilaston kotisivuilta tietokantataulukoista.


Lähde: Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa, Tilastokeskus

Lisätietoja: Heidi Pirkola 029 551 3246, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko

Julkaisu pdf-muodossa (260,6 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Laatuselosteet

Päivitetty 17.8.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa [verkkojulkaisu].
ISSN=1459-9074. Lopulliset tiedot 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tkker/2017/01/tkker_2017_01_2018-08-17_tie_001_fi.html