Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi laskuun kesäkuussa
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi kääntyi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 2006 kesäkuussa vajaan prosentin laskuun edellisen vuoden kesäkuuhun verrattuna.
Asuinrakennusten volyymin kasvu hidastui huomattavasti alkuvuodesta. Kesäkuussa kasvua oli 6 prosenttia. Omakotitalojen volyymin kasvu kutakuinkin pysähtyi ja rivitalojen ja kerrostalojen kasvu hidastui jonkin verran.
Muiden rakennusten volyymi vaipui lähes 7 prosenttia miinukselle. Sekä liikerakennusten että teollisuusrakennusten alkuvuoden kasvu hiipui ja koko julkisten palvelurakennusten ryhmän volyymi supistui lähes viidenneksellä. Myös varastorakennusten volyymi oli reilusti miinuksella.
Uudisrakentamisen volyymi-indeksin kokonaisindeksin 6 viimeisen kuukauden muutokset
Asuinrakentamisen volyymi-indeksin 6 viimeisen kuukauden muutokset
Muun rakentamisen volyymi-indeksin 6 viimeisen kuukauden muutokset
Tammi-kesäkuussa uudisrakentamisen volyymi-indeksi nousi 10 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Asuinrakennusten volyymi kasvoi 15 prosenttia ja muiden rakennusten 5 prosenttia.
Toimistorakennusten volyymi supistui reilusti vuoden 2002 alusta lähtien. Vuoden 2005 helmikuussa se kääntyi kasvuun ja kasvuvauhti oli kesäkuukausina jopa lähes 30 prosenttia. Lokakuussa kasvu kuitenkin kääntyi jälleen laskuksi. Toimistorakennusten koko vuoden 2005 volyymi oli 9 prosenttia edellisvuotista suurempi, mutta tammi-kesäkuun 2006 volyymi oli 10 prosenttia edellisvuotista pienempi.
Liikerakennusten volyymi kasvoi tasaisesti vuoden 2002 puolivälistä aina vuoden 2005 alkuun, jolloin kasvu hiipui väliaikaisesti. Loppuvuodesta palattiin kuitenkin jälleen kasvu-uralle ja vuositason volyymin kasvu vuonna 2005 oli noin 5 prosenttia. Kasvu jatkui myös tammi-kesäkuussa tänä vuonna, tosin pienentyen niin, että kesäkuun kasvu oli vajaan prosentin.
Teollisuusrakennusten volyymi supistui koko vuoden 2003 ja 2004 alkuvuoden. Vuoden 2004 loppupuoliskolla se kääntyi kasvuun ja kasvu on jatkunut siitä lähtien. Vuositason kasvu vuonna 2005 oli 27 prosenttia. Kasvu johtuu lähinnä muutamista erittäin suurista teollisuusrakennus-hankkeista. Vuoden 2006 alun kasvu jatkui vahvana, mutta touko-kesäkuussa se laimeni niin, että kesäkuun kasvu oli vain prosentin.
Maatalousrakennusten volyymi supistui vuoden 2003 keväästä aina vuoden 2005 alkuun. Huhtikuusta 2005 lähtien se on kuitenkin kasvanut kiihtyvällä vauhdilla ja vuositason volyymi oli noin 20 prosenttia edellisvuotista suurempi. Vuoden 2006 alusta volyymin kasvu alkoi hidastua vähän kerrallaan. Kesäkuun kasvuksi jäi enää prosentin verran.
Vahvasti miinuksella olevia ryhmiä ovat opetusrakennukset ja huhtikuusta lähtien myös varastorakennukset. Myös ryhmä muut rakennukset on pudonnut lievästi miinukselle. Toimistorakennusten volyymin alamäki sen sijaan on loiventunut.
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi, trendit
Myönnettyjen rakennuslupien mukainen kuutiomäärä kasvoi viime vuonna 10 prosenttia. Tänä vuonna kuitenkin kuutiomäärät ovat laskeneet niin, että tammi-kesäkuussa myönnettyjen rakennuslupien kuutioita oli 7 prosenttia edellisvuotista vähemmän. Myös aloitettujen rakennusten kuutiometrimäärät vähenivät vuoden alkupuoliskolla 12 prosentilla. Tämä heijastuu myös volyymi-indeksiin.
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi ja aloitetut rakennukset, trendit
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi ja aloitettujen rakennusten vuosimuutos, %
Vuoden 2006 tiedot ovat ennakollisia. Aina samalla kun tuoreimmat tiedot julkaistaan, korjataan aiempia ennakkotietoja. Vuoden 2006 lopulliset tiedot julkaistaan vuoden 2007 kesäkuussa.
Indeksistä ei tehdä painojulkaisua. Tiedot julkaistaan kuukausittain Talonrakentaminen ja suhdanteet -julkaisussa ja http://statfin.stat.fi -tilastopalvelussa.
Uudisrakentamisen volyymi-indeksin seuraava katsaus julkaistaan 1.12.2006
Päivitetty 1.9.2006
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi [verkkojulkaisu].
kesäkuu 2006,
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi laskuun kesäkuussa
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/urvoli/2006/06/urvoli_2006_06_2006-09-01_kat_001.html