Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Uudisrakentamisen volyymi kasvoi 5 prosenttia vuonna 2006

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi nousi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan reilut 5 prosenttia vuonna 2006.

Asuinrakentamisen volyymin kasvu hiipui loppuvuotta kohden. Vuositasolla mitattuna kasvua kertyi kuitenkin noin 6 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Omakotitalojen rakentamisen volyymi kääntyi miinukselle kesäkuussa, mutta alkuvuoden kova kasvu piti koko vuoden kasvun vielä vajaassa 3 prosentissa. Myös rivitalojen rakentamisen volyymi alkoi supistua aivan loppuvuodesta, mutta koko vuodelle kertyi kasvua 15 prosenttia. Kerrostalojen rakentamisen volyymi kasvoi koko vuoden. Vuositason kasvuksi tuli reilut 13 prosenttia.

Muun rakentamisen volyymin kasvu oli alkuvuodesta nopeaa, mutta pysähtyi alkukesästä. Vuoden 2006 loppupuoliskolla volyymi vaihteli lievän supistumisen ja kasvun välillä. Koko vuodelle kertyi kasvua noin 4 prosenttia.

Vuoden 2006 kolmen viimeisen kuukauden aikana volyymi-indeksi pysytteli edellisvuotisella tasolla. Asuinrakentamisen volyymi supistui lievästi, mutta muun rakentamisen volyymi kasvoi vastaavasti.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksin 2000=100 vuosimuutokset, %

Rakennustyyppi 2006 2005 vuosi-muutos%
Kaikki rakennukset 111,2 105,6 5,3
Asuinrakennukset 119,6 112,3 6,5
Erilliset pientalot 139,0 135,5 2,6
Rivi- ja ketjutalot 111,2 96,6 15,1
Asuinkerrostalot 89,4 78,8 13,5
Liike- ja toimistorakennukset 95,8 86,0 11,4
Julkiset palvelurakennukset 93,2 99,7 -6,5
Teollisuus- ja varastorakennukset 110,7 109,8 0,8
Maatalousrakennukset 108,1 98,1 10,2
Muut rakennukset 146,1 142,2 2,7

Uudisrakentamisen volyymi-indeksin kokonaisindeksin 6 viimeisen kuukauden muutokset

kuva

Asuinrakentamisen volyymi-indeksin 6 viimeisen kuukauden muutokset

kuva

Muun rakentamisen volyymi-indeksin 6 viimeisen kuukauden muutokset

kuva

Toimistorakentamisen volyymi supistui reilusti vuoden 2002 alusta lähtien. Vuoden 2005 helmikuussa se kääntyi kasvuun ja kasvuvauhti oli kesäkuukausina jopa lähes 30 prosenttia. Lokakuussa kasvu kuitenkin kääntyi jälleen laskuksi. Lasku pysähtyi toukokuussa 2006 ja kesäkuusta lähtien kasvuvauhti on kiihtynyt ollen loka-joulukuussa peräti 35 prosenttia. Koko vuonna 2006 kasvua oli 11 prosenttia.

Liikerakentamisen volyymi kasvoi tasaisesti vuoden 2002 puolivälistä aina vuoden 2005 alkuun, jolloin kasvu hiipui väliaikaisesti. Loppuvuodesta palattiin kuitenkin jälleen kasvu-uralle ja vuositason volyymin kasvu vuonna 2005 oli noin 5 prosenttia. Kasvu jatkui myös vuonna 2006 välillä hidastuen, mutta kiihtyen jälleen loppuvuonna. Loka-joulukuun kasvu oli reilut 18 prosenttia. Koko vuoden kasvuksi tuli 11 prosenttia.

Teollisuusrakentamisen volyymi supistui koko vuoden 2003 ja 2004 alkuvuoden. Vuoden 2004 loppupuoliskolla se kääntyi kasvuun ja kasvu jatkui aina vuoden 2006 syksyyn saakka. Syyskuusta lähtien volyymi supistui niin, että loka-joulukuu painui lähes 2 prosenttia miinukselle. Hyvän alkuvuoden ansiosta koko vuoden kasvuksi tuli vielä 10 prosenttia verrattuna vuoteen 2005.

Maatalousrakentamisen volyymi supistui vuoden 2003 keväästä aina vuoden 2005 alkuun. Huhtikuusta 2005 lähtien se kuitenkin kasvoi kiihtyvällä vauhdilla. Kiihkein kasvu ajoittui toukokuun 2005 ja toukokuun 2006 välille. Sen jälkeen kasvuvauhti on ollut maltillisempaa. Loka-joulukuun 2006 kasvuksi muodostui 5 prosenttia ja koko vuoden kasvuksi hieman päälle 10 prosenttia.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi, trendit

kuva

Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi viime vuonna 9 prosenttia

Vuonna 2006 rakennuslupia myönnettiin yhteensä runsaan 51 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on 9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakennuslupien kuutiomäärä sen sijaan väheni 3 prosenttia vuoteen 2005 verrattuna.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi ja myönnetyt rakennusluvat, trendit

kuva

Vuoden 2006 tiedot ovat ennakollisia. Aina samalla kun tuoreimmat tiedot julkaistaan, korjataan aiempia ennakkotietoja. Vuoden 2006 lopulliset tiedot julkaistaan vuoden 2007 kesäkuussa.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksin seuraava katsaus julkaistaan 28.5.2007


Päivitetty 26.2.2007

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Uudisrakentamisen volyymi-indeksi [verkkojulkaisu].
joulukuu 2006, Uudisrakentamisen volyymi kasvoi 5 prosenttia vuonna 2006 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/urvoli/2006/12/urvoli_2006_12_2007-02-26_kat_001.html