Suomalainen kilpailuvaltio ja alueiden kilpailukyky:
Suomi siirtymässä hyvinvointivaltiosta kohti kilpailuvaltiota

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: VTT Antti Pelkonen työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa Vertailevan sosiologian tutkimusryhmässä ja Helsinki Institute of Science and Technology Studies -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Kuntapuntari-lehdessä 2/2008

1990-luvulla ja 2000-luvun alussa taloudellisesta kilpailukyvystä on tullut yhä hallitsevampi tavoite valtion ja Helsingin seudun kaupunkien politiikassa sekä yliopistojen toiminnassa. Suomessa onkin tapahtumassa siirtymä hyvinvointivaltiosta kohti kilpailuvaltiota. Miten suomalainen kilpailuvaltio panostaa alueiden kilpailukykyyn? Minkälaista kilpailukykypolitiikkaa Helsingin seudun kaupungit toteuttavat?

____________

Suomi nousi 1990-luvun lopulla kansainvälisten talousvertailujen kärkeen ja tuli tunnetuksi eräänä maailman johtavana huipputeknologian maana. Syntyi keskustelu "Suomen mallista", jossa vahva korkean teknologian talous yhdistyy laaja-alaiseen ja tasa-arvoiseen hyvinvointivaltioon. Suomea alettiin pitää menestyksellisenä esimerkkinä globalisaatioon sopeutumisesta. Samaan aikaan myös Helsingin seutu koki nopean taloudellisen kasvun ja siitä tuli eräs Euroopan innovatiivisimmista alueista.

Väitöskirjassani The Finnish Competition State and Entrepreneurial Policies in the Helsinki Region olen tutkinut sitä, minkälaisia politiikkamuutoksia yllämainittuihin kehityskulkuihin on liittynyt. Missä määrin taloudellisista tavoitteista on tullut politiikkaa hallitsevia päämääriä?

Tutkimuksessa analysoin valtion ja pääkaupunkiseudun kaupunkien politiikan muutoksia sekä yliopistojen strategioita ja toimintaa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Valtion politiikan osalta tarkastelen tiede- ja teknologiapolitiikkaa, yliopistopolitiikkaa, aluepolitiikkaa ja tietoyhteiskuntapolitiikkaa.

Tarkastelussa Helsingin seutu ja sen yliopistot

Kansallisella tasolla tutkimuksen pääpaino on tiede- ja teknologiapolitiikassa, sen yhä kasvavassa roolissa taloudellisen rakennemuutoksen edistäjänä ja muutoksessa kohti laaja-alaista, mutta samalla ristiriitaista innovaatiopolitiikkaa. Alueellisella tasolla analyysin kohteina ovat Helsingin seudun kaupunkien elinkeinopolitiikka sekä kolmen seudulla toimivan yliopiston (Helsingin yliopisto, Teknillinen korkeakoulu ja Helsingin kauppakorkeakoulu) strategiat ja toiminta.

Väitöstutkimus koostuu viidestä tieteellisessä aikakauslehdessä julkaistusta artikkelista sekä laajasta yhteenvetoartikkelista. Sen pääaineisto muodostuu virallisista asiakirjoista ja politiikan linjauksista sekä 75 haastattelusta, joissa haastateltiin poliittisia päätöksentekijöitä, keskeisiä valtion ja pääkaupunkiseudun kaupunkien virkamiehiä sekä yliopistojen johtoa. Tutkimus tehtiin Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella osana Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen Tekesin ja kauppa- ja teollisuusministeriön rahoittamia tutkimushankkeita.

Sivun alkuun

Hyvinvointivaltioista kilpailuvaltioihin?

Valtioiden muutosta koskevassa kansainvälisessä keskustelussa kilpailuvaltion käsite on noussut viime vuosina yhä voimakkaammin esiin. Esimerkiksi englantilainen sosiologi Bob Jessop (2002) ja amerikkalainen sosiologi ja kaupunkitutkija Neil Brenner (2004) ovat kehitelleet kilpailuvaltion teesiä.

Vahvasti yksinkertaistaen teesin mukaan "perinteiset" hyvinvointivaltiot, joiden keskeisenä päämääränä on ollut kansalaisten tasa-arvo ja hyvinvointi, ovat muuttumassa kohti kilpailuvaltioita. Kilpailuvaltiot painottavat innovaatioiden edistämistä, kilpailukykyä ja asettavat taloudelliset tavoitteet laajempien yhteiskunnallisten päämäärien edelle. Samaan tapaan kaupunkien ja alueiden tasolla kilpailukyvyn edistämisestä tulee yhä keskeisempi tavoite, mihin viitataan yrittäjyyskaupungin (entrepreneurial city) käsitteellä.

Sivun alkuun

Huomio ydinalueiden kilpailukyvyn edistämiseen

Kilpailuvaltiokehitys tuo mukanaan muutoksia, jotka liittyvät myös alueiden kehittämiseen. Brennerin mukaan olennainen osa kilpailuvaltion politiikkaa on se, että valtio alkaa panostaa muutamien tärkeimpien kaupunkiseutujen toimintaedellytyksiin ja kilpailukykyyn.

Nämä ydinseudut nähdään maan taloudellisen kasvun moottoreina ja niitä priorisoidaan kansallisessa politiikassa. Tavoitteena on muodostaa niistä houkuttelevia paikkoja kansainvälisille yrityksille ja ulkomaisille investoinneille.

Aluepolitiikassa tasapainoisen alueellisen kehityksen tavoite on siten saanut antaa tilaa pääkaupunkien ja muiden ydinalueiden kilpailukyvyn edistämiselle. Tämä on Brennerin mukaan johtanut epätasaisen alueellisen kehityksen voimistumiseen eri puolilla läntistä Eurooppaa.

Sivun alkuun

Suomi muuttui kohti kilpailuvaltiota 1990-luvun aikana

Suomen kehitys on ollut monessa mielessä kilpailuvaltioteesien mukainen. Talouden kasvusta ja kansallisesta kilpailukyvystä on muodostunut yhä hallitsevampia tavoitteita, jotka ajoittain jättävät laajemmat yhteiskunnalliset päämäärät varjoonsa. Sekä valtion että Helsingin seudun kaupunkien politiikassa kilpailukyvyn edistäminen ja markkinavetoisuus ovat korostuneet 1990-luvun taitteesta alkaen.

Kilpailukyvystä on tullut sekä keskeinen päämäärä että erityyppisten toimien peruste monilla politiikanlohkoilla. Esimerkiksi tiede- ja teknologiapolitiikkaa ollaan kehittämässä kohti laaja-alaista innovaatiopolitiikkaa, jossa päähuomio on innovaatioiden hyödyntämisessä yhteiskunnan eri aloilla. Innovaatioiden edistämisestä on täten muodostumassa kaikille valtion politiikan alueille tärkeä näkökulma.

Käytännössä on kuitenkin epäselvää, missä määrin laaja-alainen innovaatiopolitiikka merkitsee innovaatiopolitiikan keskeisten tavoitteiden - kuten tuottavuuden kasvun, tehokkuuden ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien luomisen - siirtämistä alueille, joille niitä on vaikea sovittaa. Laaja-alaisen innovaatiopolitiikan keskeinen tulevaisuuden haaste onkin tasapainottaa taloudelliset näkökohdat laajempien yhteiskunnallisten tavoitteiden, kuten kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin kanssa.

Sivun alkuun

Eriarvoistumiseen liian vähän huomiota

Vastaavasti yliopistopolitiikassa on korostunut paine tehokkuuteen, rationalisointiin, yliopistotoiminnan kaupallistamiseen ja innovaatioiden tuottamiseen. Tietoyhteiskuntapolitiikassa taloudelliset tavoitteet alkoivat painottua 1990-luvun puolivälissä, kun tieto- ja viestintäteknologian merkitystä korostettiin kansantalouden kasvun ja kilpailukyvyn luojana. Aluepolitiikassa ovat korostuneet alueiden väliset eroavaisuudet, huippuosaamisen merkitys sekä menestys globaalissa taloudessa.

Samalla yhteiskunnallinen ja alueellinen eriarvoisuus on Suomessa lisääntynyt tuntuvasti. Eriarvoisuus on kasvanut erityisen voimakkaasti 1990-luvun puolen välin jälkeen. Vaikka eriarvoisuuden lisääntyminen on tänä aikana ollut tyypillistä suurelle osalle kehittyneitä länsimaita, Suomessa kasvu on ollut lähes OECD-maiden nopeinta. Voimakas eriarvoistuminen onkin seikka, jota niin sanotusta Suomen mallista käydyssä keskustelussa ei ole otettu tarpeeksi selvästi huomioon.

Sivun alkuun

Suomessa vähemmän panostusta suurten kaupunkien kilpailukykyyn

Kilpailuvaltioteesien mukaisesti suomalaisessa aluepolitiikassa ollaan siis siirrytty tasapainoisesta alueellisesta kehityksestä kohti kilpailukykyä korostavaa politiikkaa. Suomi tekee tässä suhteessa kuitenkin myös mielenkiintoisen poikkeuksen kilpailuvaltioteeseihin.

Suomessa valtion panostus tärkeimpien kaupunkiseutujen kilpailukykyyn ei ole ollut yhtä vahva kuin mitä Brennerin teesin perusteella voisi olettaa. Valtio ei ole toistaiseksi selvästi priorisoinut keskeisiä kasvukeskuksia vaan kaupunkipolitiikan tavoitteena on ollut kehittää suhteellisen suuri määrä alueellisia kaupunkikeskuksia eri puolille maata.

Tämä on tullut hyvin esiin niin aluekeskusohjelmassa kuin osaamiskeskusohjelmassakin. Osaamiskeskusohjelmaa voidaan pitää tässä mielessä hyvänä esimerkkinä, sillä se kohdistuu tyypillisiin suurten kaupunkiseutujen kilpailukykytekijöihin, kuten huippuosaamiseen, innovaatiotoimintaan, verkostoihin ja uusiin teknologioihin.

Ohjelma on kuitenkin ollut hyvin laaja-alainen ja maantieteellisesti kattava. Siihen on kuulunut hyvin erilaisia alueita pienistä melko perifeerisistä paikkakunnista aina suurimpiin tiede- ja tutkimuspohjaltaan korkeatasoisiin kaupunkiseutuihin. Voidaankin katsoa, että kyse on ollut sekä huippuosaamisen kehittämisestä että sen levittämisestä eri puolille maata. Tälläkin hetkellä ohjelmaan kuuluu 21 osaamiskeskusta hyvin laajasti eri puolilla maata.

Sivun alkuun

Kilpailuvaltiokehitys voimistuu

Viimeisimmät poliittiset linjaukset kuitenkin enteilevät, että kilpailuvaltiokehitys saattaa tässä suhteessa olla voimistumassa. Matti Vanhasen toisen hallituksen ohjelman perusteella ainakin kasvukeskusten ja kaupunkipolitiikan merkitys näyttäisi olevan korostumassa. Tähän suuntaan viittaa myös vuonna 2006 käynnistetty suurten kaupunkiseutujen politiikkakokonaisuus.

Joka tapauksessa kilpailuvaltioteesien mukaisesti alueellisten erojen kasvusta on tullut aiempaa hyväksyttävämpää. Pohjoismaisessa vertailussa alueelliset erot ovatkin Suomessa suuret.

Sivun alkuun

Asenne pääkaupunkiseudun kasvuun ollut kielteinen

Suomessa valtion aluepolitiikan erikoisuus liittyy kuitenkin pääkaupunkiseudun ristiriitaiseen asemaan. Brennerin kilpailuvaltioteesin mukaan valtion pitäisi vahvasti tukea Helsingin seudun kilpailukykyä maan tärkeimpänä talouden moottorina.

Suomessa tilanne on kuitenkin ollut pitkälti päinvastainen, ja jo 1960-luvulla valtion omaksuma kielteinen asenne pääkaupunkiseudun kasvua kohtaan on pitkälti pysynyt voimassa. 1990-luvun lopulla tämä vastakkainasettelu voimistui entisestään, kun valtion yhteisöveropäätökset siirsivät voimavaroja pääkaupunkiseudulta ja yleensä kasvukeskuksista muihin osiin maata.

Sivun alkuun

Valtion toimien vaikutukset ristiriitaisia

On huomionarvoista, että valtion eri politiikanlohkojen vaikutukset pääkaupunkiseudun kilpailukykyyn ovat olleet hyvin erilaisia. Teknologia- ja innovaatiopolitiikan toimin kilpailukykyä on vahvistettu, kun taas aluepolitiikka on ollut melko neutraalia. Yllämainitut talouspoliittiset päätökset ovat puolestaan olleet toimintaedellytyksiä heikentäviä (taulukko 1).

Tämä osoittaa, että valtion eri politiikanlohkojen vaikutukset voivat olla ristiriitaisia eikä välttämättä ole olemassa "koherenttia" valtion aluestrategiaa kuten kilpailuvaltioteorioissa oletetaan. Jää nähtäväksi, missä määrin nykyisen hallituksen käynnistämä metropolipolitiikka merkitsee avausta pääkaupunkiseutua tukevampaan politiikkaan ja käytännössä vahvistaa seudun kansainvälistä kilpailukykyä.

Taulukko 1. Keskeiset muutokset valtion teknologia- ja innovaatiopolitiikassa, aluepolitiikassa ja talouspolitiikassa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa ja niiden vaikutukset pääkaupunkiseudulle

  Teknologia- ja innovaatiopolitiikka Aluepolitiikka Talouspolitiikka1
Keskeiset
politiikka-muutokset		 Markkinavetoisuuden voimistuminen. Globaalin kilpailukyvyn korostuminen ja kansallisen innovaatio-järjestelmän omaksuminen politiikan pääkäsitteenä. Osaamisen ja tietoon perustuvan aluekehityksen korostuminen. Haasteena globaalin kilpailukyvyn ja alueellisen tasapainon yhdistäminen. Ei selvää kasvualueiden priorisointia. Yhteisöverotuksen muutos, jolla resursseja siirrettiin kasvukeskuksista muualle maahan. Paikallisesti orientoitunut jakopolitiikka.
Keskeiset
toimijat		 Valtion tiede- ja teknologianeuvosto, kauppa- ja teollisuusministeriö, Tekes. Eduskunta, sisäasiainministeriö. Eduskunta, valtiovarainministeriö.
Vaikutukset
Helsingin seudulle		 T&K-resurssien lisääntyminen ja niiden keskittyminen kasvukeskuksiin, erityisesti pääkaupunkiseudulle. Pääkaupunkiseudulla ei erityisasemaa. Metropoli-politiikka vasta kehkeytymässä.
 Pääkaupunkiseudun kaupunkien taloudellinen tilanne vaikeutui tuntuvasti. Erityisen suuret vaikutukset Helsingin ja Vantaan kaupunkien talouksiin.

1) Taulukossa talouspolitiikalla viitataan vain valtion yhteisöverotuksessa tekemiin muutoksiin.

Sivun alkuun

Pääkaupunkiseutu panostanut kilpailukykyyn

Samalla kun valtion politiikka on Suomessa liukunut kohti kilpailuvaltion politiikkaa, myös alueet ja kaupungit ovat alkaneet panostaa kilpailukyvyn edistämiseen. Helsingin seudulla muotoutui 1990-luvulla kilpailukykypolitiikka, jossa korostuivat alueen taloudellinen kehitys, korkean teknologian osaamiskeskittymien kehittäminen ja seudun kansainvälisen houkuttelevuuden edistäminen.

Taustalla oli vaikea taloudellinen lama 1990-luvun alussa, mutta myös Euroopan taloudellisen integraation ja tuotannon tekijöiden kasvavan liikkuvuuden katsottiin vaativan entistä kansainvälisempää, aktiivisempaa ja yrittäjyysmyönteisempää politiikkaa. Helsingin kaupungin politiikkamuutos on tässä suhteessa kuvaava. Kaupungin elinkeinopolitiikkaa vahvistettiin läpi 1990-luvun ja 2000-luvun alussa muun muassa elinkeinopoliittisten ohjelmien ja innovaatiostrategioiden pohjalta. Lukuisia organisaatioita ja instituutioita on perustettu toteuttamaan linjauksia. 2000-luvun alussa seudun visioksi muodostuikin "jatkuvasti kehittyvä tieteen, luovuuden ja oppimiskyvyn voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus".

Sivun alkuun

Kaupungit lisänneet yhteistyötään elinkeinopolitiikassa

Päinvastoin kuin kilpailuvaltioteesi olettaa, Suomessa valtio ei siis ole voimakkaasti tukenut pääkaupunkiseudun kilpailukykypolitiikkaa. Valtion negatiivinen politiikka on puolestaan johtanut seudun kaupunkien entistä aktiivisempaan keskinäiseen yhteistyöhön elinkeinopolitiikassa.

Suoranaisena vastauksena valtion politiikkaan Helsinki, Espoo ja Vantaa muodostivat vuonna 2002 koalition Suomen muiden suurimpien kaupunkien (Tampere, Turku ja Oulu) kanssa. Tarkoituksena on muun muassa ollut suurten kaupunkien painoarvon lisääminen päätöksenteossa. Kilpailukykypolitiikan myötä myös kansainväliset kumppanuudet ovat muodostuneet yhä tärkeämmiksi Helsingin seudun kaupungeille.

Sivun alkuun

Yliopistojen merkitys kaupungeille korostunut

Pääkaupunkiseudun kaupunkien kilpailukykypolitiikat rakentuvat pitkälti tietoperusteisen talouden mallille, jossa kasvu perustuu tutkimus- ja kehitystoiminnan, innovaatioiden ja uusien teknologioiden tuomien mahdollisuuksien varaan. Yliopistojen rooli näissä strategioissa on keskeinen, ja esimerkiksi Helsingin kaupungin asenne yliopistoja kohtaan onkin muuttunut radikaalisti: kun aiemmin yliopistoja pidettiin lähes "hyödyttöminä" instituutioina, nyt niillä katsotaan olevan erittäin tärkeä rooli kaupungin tulevan menestyksen kannalta. Yliopistojen merkityksen korostuminen kaupunkien elinkeinopoliittisissa strategioissa onkin kansainvälinen ilmiö, ja tässä suhteessa on yllättävää, etteivät yllä mainitut yrittäjyyskaupunkeja koskevat teoretisoinnit käsittele teemaa juuri lainkaan.

Samalla kun kaupunkien elinkeinopolitiikassa yliopistojen rooli on alkanut korostua, myös yliopistot ovat aktivoineet taloudellista toimintaansa ja pyrkineet tutkimustulosten kaupallistamiseen. Tähän ovat vaikuttaneet niin kansallisen tiede- ja teknologiapolitiikan muutokset, yliopistojen rahoituspohjan heikkeneminen kuin tieteellisen tiedon taloudellisen merkityksen korostuminen.

Sivun alkuun

Kaupallisesta toiminnasta myös monia ongelmia

Pääkaupunkiseudun kolmen yliopiston (Helsingin yliopisto, Teknillinen korkeakoulu ja Helsingin kauppakorkeakoulu) toiminnan analyysi osoittaakin, että tutkimuksen kaupallisesta hyödyntämisestä on tullut olennainen osa yliopistojen toimintaa. Samalla kaupallinen toiminta aiheuttaa yliopistoissa monenlaisia ongelmia, jotka liittyvät muun muassa toiminnan taloudelliseen kannattavuuteen, yliopistojen taloudelliseen ja hallinnolliseen asemaan sekä kaupallisen toiminnan yhdistämiseen yliopistojen perustehtävien, tutkimuksen ja opetuksen kanssa.

Taulukossa 2 kuvataan tiivistetysti kaupallisen toiminnan yleispiirteitä ja ongelmia kolmessa yllämainituissa yliopistossa. Yliopistoille laajasti luonteenomaiset piirteet on esitetty tummennettuina.

Taulukko 2. Kaupallistaminen1 kolmessa pääkaupunkiseudun yliopistossa

  Kaupallisen toiminnan profiili Kaupallistamiseen liittyviä ongelmia Innovaatiopolitiikkaan liittyviä ristiriitoja

Helsingin yliopisto

 Akateemisten arvojen voimakas korostaminen.
Välinpitämättömyys kaupallista toimintaa kohtaa 1980-luvun lopulle saakka.
 Kaupalliset toiminnat keskittyvät pieneen osaan tieteenaloista. Yritysten tuntema epäluulo yliopistoa kohtaan, toiminnan taloudellinen kannattamattomuus. Mitä tapahtuu niille tieteenaloille, jotka eivät pysty kaupallistamaan tutkimustuloksiaan?

Teknillinen korkeakoulu
 Läheinen yhteistyö teollisuuden kanssa yliopiston perustamisesta lähtien. Yhteistyö tiivistyi entisestään 1990-luvulla. Teollista yhteistyötä pidetään välttämättömänä.
 Intensiivinen teollinen yhteistyö aiheuttaa riskejä yliopiston tasapainoiselle kehitykselle. Ongelmia tutkimustulosten kaupallisessa hyödyntämisessä ja immateriaalioikeuksien hallinnassa. Yliopiston perusrahoituksen niukkuus on ristiriidassa kasvavien kaupallisten odotusten kanssa.

Helsingin kauppakorkeakoulu
 Läheiset yhteydet liike-elämään läpi historian. Voimakas suuntautuminen markkinoille sekä tutkimus- että opetustoiminnassa 1990-luvulla.
Toiminnan tuottavuus keskeinen tavoite.		 Yliopiston laitoksilla toteutetaan tilaustutkimuksia usein alihintaan. Tällöin yliopiston perusrahoituksella subventoidaan kaupallista toimintaa. Yliopiston oikeudelliseen asemaan liittyvät rajoitukset, erityisesti taloudellisen autonomian puute, estävät toimintaa markkinoilla.

1) Kaupallistamisella viitataan tässä toimintaan, jolla pyritään edistämään yliopistotutkimuksen kaupallista hyödyntämistä, kuten patentointiin, lisensointiin, tutkimuspalveluihin, tilaustutkimukseen, spin-off -toimintaan sekä yliopistojen ja yritysten yhteistyöhön. Yliopistoja koskeva empiirinen tutkimus on tehty 2000-luvun alussa ja taulukossa kuvataan yliopistojen tuolloista tilannetta.

Lähteet

Brenner, Neil (2004) New State Spaces. Urban Governance and the Rescaling of Statehood. Oxford University Press, Oxford.

Jessop, Bob (2002) The Future of the Capitalist State. Polity Press, Cambridge.

Pelkonen, Antti (2008) The Finnish Competition State and Entrepreneurial Policies in the Helsinki Region. Research Reports No. 254, Department of Sociology, University of Helsinki.

 

VTT Antti Pelkonen työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa Vertailevan sosiologian tutkimusryhmässä ja Helsinki Institute of Science and Technology Studies -yksikössä. Hänen erityisalueitaan ovat alueellinen ja kansallinen tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikka sekä kaupunkien elinkeinopolitiikka.

Päivitetty 11.7.2008