Julkisten hyvinvointipalvelujen arvo kotitalouksille
- Palveluiden arvo lisätään tuloihin
- Palveluiden käytöstä tuoretta tietoa
- Onko hyvinvointipalveluilla hintalappu?
- Hyötyjiä ovat erityisesti lapsiperheet
- Keskituloiset hyötyvät euromääräisesti eniten
- Suurituloisimmat käyttävät palveluita vähiten
- Euroissa laskettu etuus jakaantuu melko tasaisesti
- Palvelut ovat osa tulonjakopolitiikkaa
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Kirjoittaja: Markku Lindqvist on erikoistutkija Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2008.
Julkisesti tuotetuilla palveluilla on merkittävä arvo kotitalouksille. Erityisesti pienituloisimpien joukossa palveluiden euromääräinen arvo voi olla jopa puolet kotitalouden tuloista ja kulutuksesta. Palveluihin sijoitetut eurot kohdentuvat melko tasaisesti eri tuloryhmille, suurituloisinta viidennestä lukuun ottamatta.
Yksilöiden ja kotitalouksien materiaaliseen hyvinvointiin vaikuttavat monet tekijät. Työikäisellä väestöllä koulutus ja ammattitaito ovat sellaisia yksilön omassa vaikutuksessa olevia resursseja, joihin panostaminen antaa paremmat mahdollisuudet sijoittua hyvin työmarkkinoilla. Toisaalta yleinen työmarkkinatilanne vaikuttaa yksilön mahdollisuuksiin hyödyntää resurssejaan näillä markkinoilla.
Työmarkkinoiden ulkopuolella olevien ryhmien kuten eläkeläisten, työttömien ja opiskelijoiden toimentuloon ja kulutusmahdollisuuksiin vaikuttavat puolestaan merkittävästi sosiaali- ja eläketurvajärjestelmä ja sitä kautta saatavat tulonsiirrot. Kokonaisuudessaan sosiaali- ja eläketurvajärjestelmä sekä terveydenhuoltojärjestelmä muodostavat tietynlaiset puitteet kaikille kotitalouksille, siis myös työmarkkinoilla mukana oleville.
Tilastoissa kotitalouksien materiaalista hyvinvointia mitataan usein suoraviivaisesti esimerkiksi käytettävissä olevilla tuloilla. Kuitenkin tulot ovat hyvinvointia vain epäsuorasti mittaava muuttuja; oletetaan, että tulojen ja hyvinvoinnin välillä olisi suora riippuvuus. Kotitalouksien kulutusmenot puolestaan mittaavat hyvinvointia tarpeiden tyydytyksen näkökulmasta.
Hyvinvoinnin mittaaminen pelkästään käytettävissä olevien tulojen tai yksityisten kulutusmenojen avulla on monella tavalla ongelmallista. Yksi ongelma on se, ettei kumpikaan mittaa julkisen kulutuksen kautta tarjottavia hyvinvointipalveluja, vaan ainoastaan suoraan saatuja tuloja ja itse maksettuja kulutusmenoja. Julkisen kulutuksen kautta kotitalouksien hyvinvointi kuitenkin lisääntyy merkittävästi.
Palveluiden arvo lisätään tuloihin
Hyvinvointipalvelut ovat valtion, kuntien ja voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen yksittäisille kotitalouksille maksuttomina tai merkittävästi subventoituna tuottamia tavaroita tai palveluita. Merkittävimpiä tällaisia palveluja ovat koulutus-, terveys- ja sosiaalipalvelut. On myös hyvinvointipalveluja, jotka liittyvät kulttuuriin, urheiluun, viihteeseen ja julkiseen liikenteeseen.
Kansantalouden tilinpidon termein kaikkia edellä mainittuja palveluja kutsutaan luontaismuotoisiksi sosiaalisiksi etuuksiksi (social transfers in kind). Nuo palvelut ovat luonteeltaan yksilöllisiä erotuksena kollektiivisiin julkisiin kulutusmenoihin, joita puolestaan ovat muun muassa yleinen hallinto, turvallisuus, maanpuolustus ja infrastruktuurin rakentaminen.
Kun yksityisiin kulutusmenoihin lasketaan mukaan yksilöllisten hyvinvointipalvelujen arvo, päästään todelliseen yksilölliseen kulutukseen. Vastaavasti tulokäsitteiden maailmassa puhutaan oikaistusta käytettävissä olevasta tulosta, kun luontaismuotoiset sosiaaliset etuudet lisätään käytettävissä olevaan tuloon.
Saatujen luontaismuotoisten sosiaalisten tulonsiirtojen osuus oikaistusta käytettävissä olevasta tulosta, kuten myös niiden osuus todellisesta yksilöllisestä kulutuksesta, on kansantalouden tilinpidon mukaan noin neljännes. Kotitalouksien todellisesta kulutuksesta ja vastaavasti tuloista tulee siis neljännes julkisten hyvinvointipalvelujen käytön kautta.
Käytettävissä olevat tulot mittaavat siis vain noin kolmea neljännestä kotitalouksien todellisista tuloista ja yksilölliset kulutusmenot vastaavasti vain kolmea neljännestä todellisesta yksilöllisestä kulutuksesta. Koska palvelujen käytöstä saatava etuus ei jakaannu tasaisesti kotitalouksien kesken, on tällä myös vaikutusta kotitalouksien väliseen tulonjakoon.
Alkuun Edellinen Seuraava
Päivitetty 16.3.2009