Tuloista riippumatta asuminen ja velat aiheuttavat toimeentulovaikeuksia
- Toimeentulokokemusten taustalla käsitykset kulutuksen välttämättömyydestä ja kohtuullisuudesta
- Toimeentulovaikeudet keskittyvät sosiaaliturvan vähimmäisetuuksia saaville kotitalouksille
- Toimeentulovaikeuksia kokeneiden vähimmäistoimeentulon tarve oli muita suurempi
- Asumisen kalleus, velkaantuminen ja ansiotulojen epävarmuus usein toimeentulovaikeuksien taustalla
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Kirjoittaja: Marie Reijo on erikoistutkija Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 1/2011.
Pelkkä tulotaso ei kuvaa toimeentulon riittävyyttä. Ihmisten omat arviot toimeentulovaikeuksistaan ja taloudellisesta selviytymisestään täydentävät objektiivista tietoa.
Taloudellisia resursseja osoittavat tulot ovat tärkein taloudellisen hyvinvoinnin objektiivinen mittari. Tulonjakotilastoinnissa käytettävissä olevat tulot kuvaavat vuoden aikana saatuja säännöllisiä tuloja (ns. Hicksin tulomääritelmä). Vuositulojen käyttö taloudellisen hyvinvoinnin mittaamiseen on kuitenkin epävarmaa kotitalouksien tulotason muuttuessa. Poikkeuksellisissa tilanteissa kotitalouden muut taloudelliset resurssit kuten nettovarallisuus ja hyvinvointipalvelujen saatavuus varmistavat taloudellista hyvinvointia.
Tulonjakotilastoja käyttävät tutkijat ja asiantuntijat (mm. Atkinson ym. 2010) ovat jo pitkään esittäneet, että yksinomaan käytettävissä olevat tulot eivät kuvaa riittävästi kotitalouksien taloudellista hyvinvointia. Niiden ohella tarvitaan muita tietoja, joiden perusteella aihealuetta on mahdollista tarkastella moniulotteisesti.
Resurssien lisäksi tulee kartoittaa taloudellisen hyvinvoinnin toteutumista, jota esimerkiksi kotitalouksien kulutus tai materiaalinen deprivaatio objektiivisesti mitattavina tekijöinä osoittavat. Samoin tarvitaan subjektiivisia tietoja eli kotitalouksien kokemuksia taloudellisesta hyvinvoinnistaan. Kokemukset liittävät käytettävissä olevat resurssit kotitalouden taloudelliseen hyvinvointiin, myös suhteessa sen aikaisemman ja odotettavissa olevaan taloudellisen tilanteen kehitykseen ja täydentävät näin objektiivista tietoa. Subjektiivisten tietojen merkitys korostuu taloudellisen hyvinvoinnin mittaamisessa etenkin silloin, kun tietoa tärkeistä objektiivisista tekijöistä ei ole käytettävissä tyhjentävästi tai tiedot eivät ole luotettavasti mitattavissa.
Virallisessa tilastoinnissa objektiivisia tietoja on käytetty relevantteina ja valideina taloudellisen hyvinvoinnin kuvaajina. Subjektiivisten tietojen käyttö sen sijaan on enemmän tai vähemmän kyseenalaistettu. Eräänä poikkeuksena ovat tilastointiin vakiintuneet barometrit (esimerkiksi kuluttajabarometrit), jotka mittaavat kotitalouksien luottamusta talouteen sekä kuluttajien mielialoja ja aikomuksia. Vuoden 2010 lopulla julkaistiin ensi kertaa erillisenä Tilastokeskuksen tulonjakotilaston tiedonkeruun yhteydessä kotitalouksilta haastateltuja tietoja koetuista toimeentulovaikeuksista eli tulojen riittävyydestä tavanomaisiin menoihin (tulonjakotilasto 2009). Aiempina vuosina tiedot on tilastoitu pienituloisuus-aiheen yhteydessä.
Käsittelen artikkelissani toimeentulovaikeuksia subjektiivisen taloudellisen hyvinvoinnin osoittimina ja niiden yhteyttä kotitalouksien objektiivisesti mitattavaan taloudelliseen tilaan. Käyttämäni subjektiiviset mittarit kuvaavat kotitalouksien käsityksiä tulojensa riittävyydestä tavanomaisiin ja poikkeuksellisiin menoihin sekä näkemyksiä tarvittavasta minimitulosta. Objektiivisena mittarina ovat käytettävissä olevat tulot. (Ks. tietolaatikko.)
Toimeentulokokemusten taustalla käsitykset kulutuksen välttämättömyydestä ja kohtuullisuudesta
Toimeentulon riittävyyttä on selvitelty monin eri menetelmin ensisijaisesti kotitalouksien kulutustarpeiden perusteella. Keskeisenä esimerkkinä riittävän toimeentulon määritelmän operationalisoinnista käytäntöön on sosiaaliturvajärjestelmä, joka taloudellisissa ja sosiaalisissa riskitilanteissa takaa toimeentuloa vähimmäisetuuksilla ja sosiaalivakuutuksen ansiosidonnaisilla etuuksilla. Ensin mainituissa sosiaaliturvan taso määräytyy universaaleista välttämättömän ja kohtuullisen kulutuksen tarpeista. Ansiosidonnaiset etuudet liittävät riittävän toimeentulontason puolestaan yksilöllisesti saavutettuun kulutustasoon. Vähimmäistoimeentuloa taataan lisäksi ylivelkaantuneiden velkajärjestelyn maksuvaran ja ulosmittauksen suojaosuuden normeissa.
Viime aikoina on keskusteltu vähimmäisetuuksien tai perusturvan tason riittävyydestä. Keskustelun kohteena ovat olleet viimesijaiseksi ja tilapäiseksi tarkoitetut toimeentulo- ja asumistuki sekä syyperusteiset ja ensisijaiset vähimmäisetuudet, joilla turvataan välttämättömyystason ylittävää kulutusta. On viitattu muun muassa vähimmäisetuuksien suhteellisen tason jälkeenjääneisyyteen kotitalouksien keskimääräisestä tulotasosta ja -kehityksestä. Vähimmäisetuuksien toimeentulon tasoa tarkistetaan1, ja useimmat vähimmäisetuudet on sidottu elinkustannusten nousun huomioon ottaviin indekseihin – vuodesta 2011 lähtien kaikki ensisijaiset vähimmäisetuudet. Vähimmäisetuuksien tason riittävyyttä ja laajemmin koko toimeentuloturvajärjestelmän uudistamista on selvitetty hiljattain sosiaali- ja terveysministeriön sosiaaliturvan uudistamiskomitean, niin sanotun SATA- komitean selvityksessä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2009).
Sosiaalisten ja taloudellisten riskien aktualisoituessa yhtenäinen, laaja ja vakiintunut ansiotyöhön osallistuminen takaa yleensä parhaiten riittävän sosiaalivakuutukselle perustuvan toimeentulon tason. Erityisesti työuran alun tai sen vakiintumattoman vaiheen tapahtumissa (mm. työttömyys, pitkäaikaissairastavuus tai lasten syntymät) ansiosidonnaisten etuuksien taso voi jäädä alhaiseksi, ja niitä joudutaan täydentämään viimesijaisilla etuuksilla vähimmäisetuuksia vastaavan tason turvaamiseksi. Ansioetuusjärjestelmässä on kannustinvaikutustensa vuoksi lisäksi piirteitä, joissa toimeentulon huomattava heikkeneminen on mahdollista. Näihin kuuluu pitkäaikaistyöttömyys, jossa ansiosidonnaisen etuusvaiheen jälkeen toimeentulo perustuu yksinomaan vähimmäisetuuksiin.
Vähimmäiskulutuksen ylittävälle, kohtuulliseen tai tavanomaiseen kulutukseen tarvittavan toimeentulon tasolle on vaikeaa, jollei mahdoton vetää yleisiä rajoja. Yksilöllisillä tarpeilla, haluilla ja preferensseillä on suurempi merkitys. (Mm. Aatola 2004.) Jopa vähimmäistoimeentulon taso vaihtelee näkökulmasta ja menetelmästä riippuen, ja niihin (mm. toimeentulotuen lisäosa) sisältyy kotitalouden rakenteen ohella eräitä yksilöllisiä kulutustarpeita huomioon ottavia piirteitä.
Alkuun Edellinen Seuraava
Päivitetty 7.3.2011