Kestävän hyvinvoinnin mittaamisen vaihtoehdot
- Onnellisuudesta ja hyveellisyydestä oman edun tavoitteluun
- Teollisen ajan näkökulma
- Talous ympäristöhaittojen ja sosiaalisen pahoinvoinnin tuottajana
- Onnellisuus ja hyvinvointi politiikan päätavoitteeksi
- Hyvinvointivaltiomallin haasteet
- Aidon kehityksen indeksin laskenta
- Kohti subjektiivisen onnellisuuden mittaamista
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Onnellisuus ja hyvinvointi politiikan päätavoitteeksi
Maailmanlaajuisen finanssikriisin vuoksi syksyllä 2008 järjestetyssä kongressin kuulustelussa Yhdysvaltain keskuspankin entinen pääjohtaja Alan Greenspan todisti vastoin aikaisempaa käsitystään, jonka mukaan vapaat kilpailulle perustuvat markkinat ovat selvästi paras kansantalouden perusta: "Löysin virheen ratkaisevan tärkeänä pitämästäni toimintamallista, joka määrittää kuinka maailma niin sanotusti toimii. En tiedä miten merkittävä tai pysyvä se on, mutta se on järkyttänyt minua suuresti."
Greenspanin todistus on jäänyt vähälle huomiolle vaikka hänen havaintonsa, jonka mukaan "näkymättömän käden" -teoria ei toimikaan aina oletetulla tavalla, järkyttää perustavanlaatuisesti koko taloustieteen perustaa. Havainto vaatisi kuitenkin perusteellista tutkimusta siitä, mitkä ovat teoriassa havaittujen ongelmien perustavanlaiset syyt, kuinka ne voidaan ottaa huomioon ja mitä ne tarkoittavat käytännön talouspolitiikalle. Muuten Greenspanin havainto riittää pitkälti romuttamaan uskon talouskasvuun ja markkinoiden mahdollisimman vapaaseen toimintaan yhteiskunnan kokonaishyvinvointia lisäävinä tekijöinä.
Finanssi- ja talouskriisin, globalisaation ja jälkiteollisen talouden murroksen myötä on perinteisen talouskasvun kritiikki vahvistunut entisestään. Talouskasvun haittojen minimoimiseksi on esitetty ajatuksia elämän hidastamisesta (slow), tyytymisestä alhaisempaan kulutustasoon (downshifting) ja kohtuutalousajattelusta (degrowth), joka tarkoittaa tietoista ja suunnitelmallista talouskasvun tavoittelemisesta luopumista.
Kohtuutalousajattelu lähtee siitä, ettei ole tarvetta pyrkiä kuluttamaan yli sen, mitä perustarpeiden täyttäminen vaatii. Tavoitteena on turhan kulutuksen karsiminen elintapoja yksinkertaistamalla ja pyrkimällä tietoisesti kohden ekologisesti kestävää, sosiaalisesti oikeudenmukaista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa, jossa hyvinvointi ei ole riippuvainen talouden ja kulutuksen kasvusta.
Tasaista tulonjakoa pidetään eräänä demokraattisen ja hyvinvoivan yhteiskunnan edellytyksenä. Amerikkalaiset tutkijat Richard Wilkinson ja Kate Pickett (2009) päätyvät kirjassaan The Spirit Level: Why More Equal Societies Almost Always Do Better johtopäätökseen, jonka mukaan liialliset tuloerot lisäävät sekä rikkaiden että köyhien pahoinvointia.
Optimaalista tulonjakosuhdetta jälkiteollisessa yhteiskunnassa ei kukaan ole vielä määritellyt. Toisaalta kannustavuuden takia tuloeroja tarvitaan, mutta toisaalta ne eivät saisi kasvaa liian suuriksikaan. Esimerkiksi Suomessa tulonjako on ollut ja on yhä poikkeuksellisen tasaista. Tulonjakosuhde oli lähellä Platonin mainitsemaa "rikkaille korkeintaan neljä kertaa niin paljon kuin köyhille" -suhdetta 1980-luvulla, jolloin se oli 4,5. Nykyisin suhdeluku on kuusi.
Syynä tuloerojen kasvamiseen ovat työttömyyden jääminen pysyvästi korkealle tasolle 1990-luvun alun jälkeen, pääomaverotuksen uudistus, verotuksen progression loiveneminen ja sosiaaliturvan tason lasku. Nämä muutokset ovat seurausta pyrkimyksistä kasvattaa talouskasvua perinteisin talouspoliittisin keinoin.
Päivitetty 30.5.2011