Toisen polven maahanmuuttajia vielä vähän Suomessa

  1. Miten mitata ulkomaalaisuutta?
  2. Muissa Pohjoismaissa vähintään kaksinkertainen määrä
  3. Maahanmuuttajat ovat nuoria
  4. Nuoret maahanmuuttajat opiskelevat vähemmän
  5. Ensimmäisen polven työllistyminen vaikeinta

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Maahanmuuttajat ovat nuoria

Se, että maahanmuutto on Suomessa hyvin uusi ilmiö, näkyy myös ulkomaalaistaustaisten henkilöiden ikärakenteessa (Kuvio 3). Ikärakenteeltaan maahanmuuttajat ovat koko väestöön verrattuna hyvin nuoria. Ensimmäisen polven maahanmuuttajista puuttuvat lapset ja vanhukset: yli 85 prosenttia heistä on 15 – 64-vuotiaita.

Kuvio 3. Ulkomaalaistaustaisten ikärakenne 2011

Lähde: Väestötilastot. Tilastokeskus

Maahanmuutto vilkastui Suomessa 1990-luvun alkupuolella, jonka jälkeen toisen polven maahanmuuttajien määrä on alkanut hitaasti kasvaa. Toisen polven vajaasta 40 000 maahanmuuttajasta 80 prosenttia on alle 15-vuotiaita lapsia. Kun koko väestössä yli 64-vuotiaita oli vuoden 2011 lopussa 18 prosenttia, niin ulkomaalaistaustaisista heidän osuutensa oli alle kuusi prosenttia.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 4.7.2012