Vammaisten ihmisoikeudet eivät toteudu

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Pirkko Mahlamäki on Vammaisfoorumin pääsihteeri ja Euroopan vammaisfoorumin (European Disability Forum) hallituksen jäsen. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 3/2013.

Vammaisten ihmisten yhteiskunnallisesta asemasta ja elinoloista tiedetään melko vähän. Tiedetään kuitenkin, että vammaiset ihmiset ovat keskimääräistä huonommin koulutettuja, työhön osallistuminen on vähäistä ja toimeentulo on niukkaa. Vammaisten elinolojen parantamisen pohjaksi tarvitaan vammaisjärjestöjen ja tutkimuslaitosten yhteistyönä tuottamia tutkimuksia ja tilastoja.

Vähemmistöihin kuuluvien ihmisten tilannetta on syytä tarkastella yhteiskunnallisesta ja ihmisoikeudellisesta näkökulmasta. Se koskee myös vammaisia ihmisiä: vammaisuus ei ole yksilön ominaisuus (WHO 2011). Vammaispolitiikassa perinteinen lääketieteellinen vikaan, vammaan tai toimintarajoitteeseen keskittyvä näkemys on vaihtunut yhteiskunnalliseen näkökulmaan, jonka mukaan yksilöä ympäröivän yhteiskunnan esteet ja vuorovaikutuksen asenteet tuottavat ja pitävät yllä vammaisuutta sekä osaltaan estävät vammaisten ihmisten aseman parantamista. Yhteiskunnallisen vammaisnäkemyksen mukaan vammaisuudessa ei ole kysymys yksilön ominaisuuksista eikä siitä, saako hän jotain vammaisetuutta tai vammaispalvelua.

2000-luvulla vammaisten ihmisten oikeuksia painottava näkökulma on tehnyt vammaisuudesta ihmisoikeuskysymyksen, ja vammaispolitiikan painopiste on siirtynyt toimiin, joiden tavoitteena on varmistaa vammaisten henkilöiden yhteiskunnallinen osallisuus ja yhdenvertaisuus. Valtioneuvoston selontekoon vammaispolitiikasta vuonna 2006 on kirjattu suomalaisen vammaispolitiikan kolme keskeistä periaatetta: vammaisilla ihmisillä on oikeus yhdenvertaisuuteen, osallisuuteen sekä tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006, 21).

Ihmisoikeuksia korostava näkökulma on nopeasti vahvistunut vammaispolitiikan keskeiseksi lähtökohdaksi niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa. Suomen perustuslaissa taataan vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus ja kielletään syrjintä. Vammaisten henkilöiden tosiasiallisen osallisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutuminen on kuitenkin edelleen puutteellista (Konttinen 2007).

Vammaisuuden perusteella tapahtuva syrjintä on arjen kokemuksen mukaan yleistä, mutta vain pieni osa siitä tulee tilastoihin. Etenkin vammaisilla naisilla ja lapsilla on osoitettu olevan suuri riski joutua väkivallan tai hyväksikäytön uhriksi (Konttinen 2007; WHO 2011). Vammaisten syrjäytymisestä ja kielteisistä asenteista tulee hyvin harvoin julkisia keskustelunaiheita. Tuoreena esimerkkinä mainittakoon naapurien ennakkoluulot ja kielteiset asenteet vammaisille nuorille tarkoitettuja asuntoja kohtaan Liedossa (Yle 25.6.2013) ja Espoossa (HS 10.6.2013).

Näkövammaisten tilanteesta on poikkeuksellisen paljon tietoa

Näkövammaisten oloista on mahdollisuus saada tietoa näkövammarekisterin ansiosta. Terveydenhuollon laitoksilla ja viranomaisilla on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa näkövammarekisteriin jokainen hoitoon tai tutkimukseen tullut pysyvästi näkövammainen. Rekisteri on toiminut vuodesta 1983 alkaen, ja siihen on saatu osa Suomen arviolta 80 000 näkövammaisen tiedoista. Rekisteristä on mahdollista saada tietoja myös näkövammaisten sosioekonomisesta tilanteesta (Ojamo 2013).

Näkövammarekisterin mukaan työikäisten näkövammaisten koulutustaso on alhaisempi kuin koko väestöllä. Pelkän perusasteen koulutuksen varassa on 39 prosenttia näkövammaisista (koko väestöstä 26 %). Keskiasteen tutkintoja on suorittanut 55 prosenttia (44 %), ja korkea-asteen tutkinto on 5 prosentilla (30 %).

Työikäisistä näkövammaisista työllisiä on 22 prosenttia ja osittain työllisiä 19 prosenttia (koko väestöstä työllisiä on 68 %). Näkövammaisia työskentelee runsaasti sosiaali- ja terveydenhuollon aloilla sekä palveluammateissa. Näkövammaisten ammateista ja muuta väestöä alhaisemmasta koulutustasosta johtuen tulotaso on keskimääräistä huonompi.

Sivun alkuun

Taloussuhdanteet eivät vaikuta vammaisten työllistymiseen

Vammaisten ihmisten osallistuminen koulutukseen ja varsinkin työelämään on vähäisempää kuin muilla (Konttinen 2007). Vaikka koulutusta olisikin, on nuorilla vammaisilla suuria vaikeuksia päästä työmarkkinoille. Tukimuotoja on paljon, mutta huomattava osa niistä on vajaakäytössä tai ei ole muuten täyttänyt odotuksia (esimerkiksi eläkkeen lepäämään jättäminen) (Suomen vammaispoliittinen ohjelma 2010–2015). 1990-luvun laman kokemukset eivät rohkaise optimismiin nuorten vammaisten työhön pääsyn suhteen.

Arviolta 15–20 prosenttia vammaisista on työssä. Vammaisten työvoimaosuuden kasvu on ollut lievää, eikä työllisyysaste ole noussut yhtä paljon kuin väestöllä keskimäärin.

Suomessa vammaisten henkilöiden peruskoulutuksen jälkeiset koulutusmahdollisuudet ja työmarkkina-asema ovat huonot. Arviolta 15 000–30 000 työkykyistä vammaista tai pitkäaikaissairasta on työvoiman ulkopuolella. Työmarkkinoiden ulkopuolella oli korkeasuhdanteen parhainakin vuosina usean kymmenen tuhannen vammaisen ihmisen työvoimareservi (Linnakangas ym. 2006; Holm & Hopponen 2007; Laiho ym. 2010).

Yleinen työmarkkinatilanne ei merkittävästi vaikuta vammaisten työllistymiseen avoimille työmarkkinoille. Edes pitkään jatkunut korkeasuhdanne ennen vuotta 2008 ei parantanut vammaisten työmarkkina-asemaa. Lisäksi vammaisten työttömyys väheni taloudellisen kasvun vuosina keskimääräistä hitaammin.

Sivun alkuun

Työ on vammaisillekin tärkein hyvinvoinnin lähde

Vammaisjärjestöjen jäsenille suunnatussa kyselytutkimuksessa (Holm & Hopponen 2007; Laiho ym. 2010) selvitettiin vammaisten henkilöiden työssäkäyntiä, halukkuutta ja mahdollisuuksia tehdä töitä sekä arvioitiin työkykyä. Tutkimukseen vastanneista naisista 51 ja miehistä 45 prosenttia oli ollut työssä viimeisen kahden vuoden aikana; työksi katsottiin myös vapaaehtoistyö. Runsas viidennes oli työskennellyt pysyvästi.

Naisista 27 prosenttia oli työskennellyt yrityksissä ja yhtä moni julkisella sektorilla. Miehistä 30 prosenttia oli työskennellyt yrityksissä ja 15 prosenttia julkisella sektorilla. Työssä olleista naisista vajaa puolet ja miehistä 55 prosenttia osallistui työtoimintaan tai toimi järjestöissä.

40 prosenttia kyselytutkimukseen vastanneista piti työntekoa hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeänä, ja noin kolmasosa pyrki osallistumaan työelämään. Eläkkeellä olemattomista 60 prosenttia halusi tehdä töitä. Eläkkeellä olevista alle 44-vuotiaista vastaajista 39 prosenttia ja yli 44-vuotiaista 9 prosenttia halusi tehdä töitä.

Työntekoon vaikuttavat eniten tuki- ja liikuntaelinvammat, neurologiset sairaudet ja mielenterveysongelmat. Iän myötä sairaudet tai vaivat lisääntyvät. Kyselyyn vastanneista 43 prosenttia kertoi tarvitsevansa työskentelyä helpottavia tukitoimia, yleisimmin tietokoneita ja muita teknisiä apuvälineitä, esteetöntä työympäristöä tai kuljetuspalveluita.

Tampereen yliopistossa tehdyssä opinnäytetutkimuksessa (Airaksinen 2006) tarkasteltiin yli 30-vuotiaiden liikkumisesteisten yhteiskunnallista asemaa Terveys 2000 -väestöaineiston pohjalta. Vastaajat määriteltiin liikkumisesteisiksi, jos heillä oli vaikeuksia puolen kilometrin kävelyssä, yhden kerroksen nousemisessa tai liikkuminen oli ylipäätään vaikeaa.

Niin liikkumisesteisten naisten kuin miestenkin työhön osallistumisen aste on muita pienempi ja työttömyys yleisempää kaikissa ikäryhmissä. Lisäksi liikkumisesteiset ovat myös huomattavan usein eläkkeellä muihin työikäisiin verrattuna kaikissa ikäryhmissä.

Liikkumisesteisten keskimääräiset nettovuositulot ovat pienemmät kuin esteettömästi liikkuvien – erityisesti miesten keskimääräiset tulot jäävät reilusti muiden miesten tulotasosta. Liikkumisesteiset kokivat muita useammin, että he joutuvat tinkimään paljon kulutuksestaan. He myös olivat muita useammin sitä mieltä, että heidän taloudellinen tilanteensa oli kehittynyt huonompaan suuntaan edellisten kolmen vuoden aikana.

Sivun alkuun

Vammaisen ihmisen arkielämä on niukkaa

Vammaisten ihmisten vamma on osa arkea, mutta vamman ei pitäisi olla ainoa elämää määrittelevä asia. Ihmisarvoiseen elämään kuuluu muutakin kuin hoitoa, kuntoutusta tai biologisten perustarpeiden tyydyttämistä.

Alhainen koulutustaso, vähäiset työnsaantimahdollisuudet ja perustulon varassa eläminen johtavat siihen, että sosioekonominen asema on melkein väistämättä heikompi kuin vammattomalla väestöllä (ks. oheinen kuvio). Viimeaikaiset tutkimukset ja järjestöjen tekemät selvitykset (Airaksinen 2006; Invalidiliiton köyhyysohjelma 2010) osoittavat, että vammaisuudesta aiheutuvat lisämenot vain harvoin korvautuvat tulonsiirroilla ja tuilla.

Kuvio 1. Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden sekä kaikkien tulonsaajien keskimääräiset valtionveronalaiset tulot sukupuolen mukaan vuonna 2002

Lähde: Parrukoski & Karjalainen 2009.

Vuonna 2006 julkaistun raportin mukaan vammaisten valtionveronalaiset tulot jäävät alle kahteen kolmasosaan koko väestön tulotasosta (Linnakangas ym. 2006). 1990-luvun alun laman jälkeen vammaisten ja koko väestön tuloero on kasvanut. Erityisen heikossa asemassa ovat työttömät ja työvoiman ulkopuolella olevat vammaiset. Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden joukossa miesten tulotaso on naisten tulotasoa korkeampi, vaikkakin tuloero on pienempi kuin koko väestöllä.

Taloudellisesti parhaassa asemassa ovat työvoimaan kuuluvat vammaiset, joiden osuus kaikista vammaisista oli noin 15 prosenttia vuonna 2002. Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden palkansaajien tulotason koheneminen ei kuitenkaan ole ollut yhtä nopeaa kuin kaikkien palkansaajien. Vuodesta 1998 vuoteen 2002 vammaisten tulotaso putosi runsaasta 90:sta noin 88 prosenttiin työvoimaan kuuluvien keskimääräisestä tulotasosta. (Linnakangas ym. 2006)

Työvoiman ulkopuolella olevien ja työvoimaan kuuluvien vammaisten tuloero on selvä, ja se kasvoi 2000-luvulle tultaessa. Työvoimaan kuuluvien vammaisten valtionveronalaisten tulojen mediaani nousi sekä vuosina 1995–1998 että vuosina 1998–2002, mutta työvoiman ulkopuolella olevien vammaisten valtionveronalaisten tulojen mediaani laski kummallakin jaksolla.

Samaan aikaan kun vammaisten ja koko väestön tuloero on kasvanut, myös vammaisten suhteellinen köyhyysaste on noussut. Vuonna 2005 jo 22 prosenttia vammaisista eli kotitalouksissa, joiden tulot olivat köyhyysrajan alapuolella eli alle 60 prosenttia mediaanitulosta (Parrukoski & Karjalainen 2009).

Sivun alkuun

Kengät ja talvitakki jäivät haaveeksi

Tukijärjestelmän muutos voi joskus johtaa tavoitteiden vastaisiin tuloksiin. Vammaisille ihmisille tuotti pettymyksen esimerkiksi takuueläke, jonka tarkoituksena oli parantaa toimeentuloa. Todellisuudessa takuueläkkeen ansiosta vain niiden tilanne parani, jotka eivät saaneet asumis- tai toimeentulotukea. Kukaan ei tiedä tarkkaan, kuinka suuri tämä joukko on, mutta oletettavasti se on pieni tai jopa hyvin pieni.

Lisäeläkkeellä vammainen olisi voinut ostaa vaikkapa uudet kengät tai talvitakin, päästä parturiin, hankkia digiboxin tai parempaa ruokaa – näitä vammaiset kertoivat kaipaavansa köyhyyden torjumisen teemavuonna 2010 ilmestyneessä Invalidiliiton köyhyysohjelmassa.

Takuueläkkeen toteuduttua toimeentulotukea lääkkeisiin ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin ei enää myönnetty. Myös asumistuki vei osan takuueläkkeestä. Lopulta kävi niin, että vammainen ihminen joutui maksamaan enemmän vammastaan aiheutuneita kuluja. Kengät ja parturi jäivät pelkäksi haaveeksi. (Justander 2013.)

Sivun alkuun

Enemmän ja parempaa tietoa päätöksenteon tueksi

Vammaisten ihmisten tilanteesta on saatava nykyistä enemmän järjestelmällisen tietojenkeruun keinoin tuotettua tietoa. YK:n kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia valvovat elimet ovat Suomea koskevissa huomioissaan viitanneet etenkin vammaisten sosioekonomista tilannetta ja elinoloja koskevien tietojen ja tilastojen puutteellisuuteen. Tietojen puute haittaa vammaisten ihmisten elinolojen kehittämistä ja antaa vammaisten henkilöiden syrjinnän ja syrjäytymisen jatkua.

YK:n vammaisten oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa tunnustetaan tilastojen ja tiedonkeruun merkitys oikeuksien edistämisessä. Yleissopimuksen artikla 31 edellyttää mm. sellaisen tilasto- ja tutkimustiedon kokoamista, joka auttaa poistamaan esteitä vammaisten oikeuksien toteutumisen tieltä. Vammaisten ja heitä edustavien järjestöjen tulee päästä osallistumaan tiedon keräämiseen ja tuottamiseen.

Vähäistenkin tilastojen välittämä kuva on mielestäni selvä: vammaisten työhön osallistuminen on muita vähäisempää ja vammaiset ovat muita vähemmän koulutettuja. He elävät muita niukemmin ja liian usein heidän tulonsa ovat köyhyysrajan alapuolella. Veronkorotusten, maksukiristysten ja kasvavan työttömyyden oloissa on entistä tärkeämpää jatkaa työtä osallistumisesteiden poistamiseksi ja tulojen pienenemisen estämiseksi.

Sivun alkuun

Lähteet:

Airaksinen, Tiina 2006. Syrjäyttäminen eriarvoistaa. Vertaileva tutkimus liikkumisesteisten ihmisten asemasta. Sosiaalipolitiikan pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu00970.pdf.

Holm, Pasi & Hopponen, Anneli 2007. Vammaisten työkyky vuonna 2007. Vertailua työttömiin. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen raportteja 202. http://www.ptt.fi/dokumentit/pttrap202_2607071249.pdf.

HS = Helsingin Sanomat 10.6.2013.

Invalidiliiton köyhyysohjelma 2010. Tullaan toimeen? -elämyksiä kansaneläkkeellä. Invalidiliiton julkaisuja. http://www.invalidiliitto.fi/files/attachments/julkaisut/koyhyysohjelma_web_180110.pdf.

Justander, Pirkko 2013. Haastattelu 25.6.2013.

Konttinen, Juha-Pekka 2007. Vammaisten syrjintä. Teoksessa: Outi Lepola & Susan Villa (toim.). Syrjintä Suomessa 2006. Helsinki: Ihmisoikeusliitto.

Laiho, Veera & Hopponen, Anneli & Latvala, Terhi & Rämö, Anna-Kaisa 2010. Erityisryhmien työkyky. Työttömät ja vammaiset. PTT-raportteja 225. http://www.ptt.fi/dokumentit/rap225_2311101454.pdf.

Linnakangas, Ritva & Suikkanen, Asko & Savtschenko, Victor & Virta, Lauri 2006. Uuden alussa vai umpikujassa? Vammaiset matkalla yhdenvertaiseen kansalaisuuteen. Stakes. http://www.stakes.fi/verkkojulkaisut/raportit/R15-2006-verkko.pdf.

Ojamo, Matti 2013. Rekisteröityjen näkövammaisten sosiaalinen asema 2010. Julkaisematon käsikirjoitus. THL ja Näkövammaisten keskusliiton näkövammarekisteri.

Parrukoski, Sanna & Karjalainen, Jouko 2009. Tietoja vammaisten toimeentulosta ja työllisyydestä. THL 16.2.2009.

Rosqvist, Eerika & Harri-Lehtonen, Oili & Kallinen, Mauri & Airaksinen, Tiina 2009. CP-vammaisen aikuisen hyvinvointi, toimintakyky ja ikääntyminen. Kirjallisuuskatsaus. Kirjapaino Öhrling oy. Invalidiliiton julkaisuja. Saatavissa: http://www.invalidiliitto.fi/attachments/cp-projekti/il_cpprojekti_kirjallisuuskatsaus.pdf.

Sosiaali- ja terveysministeriö 2006. Valtioneuvoston selonteko vammaispolitiikasta 2006. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:9. Helsinki.

Suomen vammaispoliittinen ohjelma 2010–2015. Vahva pohja osallisuudelle ja yhdenvertaisuudelle. Saatavissa: www.stm.fi/Julkaisut.

WHO 2011. World Report on Disability. http://whqlibdoc.who.int/hq/2011/WHO_NMH_VIP_11.01_eng.pdf.

Yle. Ajankohtainen kakkonen 25.6.2013.

Päivitetty 9.12.2013