Vammaisten ihmisoikeudet eivät toteudu

  1. Näkövammaisten tilanteesta on poikkeuksellisen paljon tietoa
  2. Taloussuhdanteet eivät vaikuta vammaisten työllistymiseen
  3. Työ on vammaisillekin tärkein hyvinvoinnin lähde
  4. Vammaisen ihmisen arkielämä on niukkaa
  5. Kengät ja talvitakki jäivät haaveeksi
  6. Enemmän ja parempaa tietoa päätöksenteon tueksi
  7. Lähteet:

Koko dokumentti yhdellä sivulla

Kirjoittaja: Pirkko Mahlamäki on Vammaisfoorumin pääsihteeri ja Euroopan vammaisfoorumin (European Disability Forum) hallituksen jäsen. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 3/2013.

Vammaisten ihmisten yhteiskunnallisesta asemasta ja elinoloista tiedetään melko vähän. Tiedetään kuitenkin, että vammaiset ihmiset ovat keskimääräistä huonommin koulutettuja, työhön osallistuminen on vähäistä ja toimeentulo on niukkaa. Vammaisten elinolojen parantamisen pohjaksi tarvitaan vammaisjärjestöjen ja tutkimuslaitosten yhteistyönä tuottamia tutkimuksia ja tilastoja.

Vähemmistöihin kuuluvien ihmisten tilannetta on syytä tarkastella yhteiskunnallisesta ja ihmisoikeudellisesta näkökulmasta. Se koskee myös vammaisia ihmisiä: vammaisuus ei ole yksilön ominaisuus (WHO 2011). Vammaispolitiikassa perinteinen lääketieteellinen vikaan, vammaan tai toimintarajoitteeseen keskittyvä näkemys on vaihtunut yhteiskunnalliseen näkökulmaan, jonka mukaan yksilöä ympäröivän yhteiskunnan esteet ja vuorovaikutuksen asenteet tuottavat ja pitävät yllä vammaisuutta sekä osaltaan estävät vammaisten ihmisten aseman parantamista. Yhteiskunnallisen vammaisnäkemyksen mukaan vammaisuudessa ei ole kysymys yksilön ominaisuuksista eikä siitä, saako hän jotain vammaisetuutta tai vammaispalvelua.

2000-luvulla vammaisten ihmisten oikeuksia painottava näkökulma on tehnyt vammaisuudesta ihmisoikeuskysymyksen, ja vammaispolitiikan painopiste on siirtynyt toimiin, joiden tavoitteena on varmistaa vammaisten henkilöiden yhteiskunnallinen osallisuus ja yhdenvertaisuus. Valtioneuvoston selontekoon vammaispolitiikasta vuonna 2006 on kirjattu suomalaisen vammaispolitiikan kolme keskeistä periaatetta: vammaisilla ihmisillä on oikeus yhdenvertaisuuteen, osallisuuteen sekä tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006, 21).

Ihmisoikeuksia korostava näkökulma on nopeasti vahvistunut vammaispolitiikan keskeiseksi lähtökohdaksi niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa. Suomen perustuslaissa taataan vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus ja kielletään syrjintä. Vammaisten henkilöiden tosiasiallisen osallisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutuminen on kuitenkin edelleen puutteellista (Konttinen 2007).

Vammaisuuden perusteella tapahtuva syrjintä on arjen kokemuksen mukaan yleistä, mutta vain pieni osa siitä tulee tilastoihin. Etenkin vammaisilla naisilla ja lapsilla on osoitettu olevan suuri riski joutua väkivallan tai hyväksikäytön uhriksi (Konttinen 2007; WHO 2011). Vammaisten syrjäytymisestä ja kielteisistä asenteista tulee hyvin harvoin julkisia keskustelunaiheita. Tuoreena esimerkkinä mainittakoon naapurien ennakkoluulot ja kielteiset asenteet vammaisille nuorille tarkoitettuja asuntoja kohtaan Liedossa (Yle 25.6.2013) ja Espoossa (HS 10.6.2013).

Näkövammaisten tilanteesta on poikkeuksellisen paljon tietoa

Näkövammaisten oloista on mahdollisuus saada tietoa näkövammarekisterin ansiosta. Terveydenhuollon laitoksilla ja viranomaisilla on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa näkövammarekisteriin jokainen hoitoon tai tutkimukseen tullut pysyvästi näkövammainen. Rekisteri on toiminut vuodesta 1983 alkaen, ja siihen on saatu osa Suomen arviolta 80 000 näkövammaisen tiedoista. Rekisteristä on mahdollista saada tietoja myös näkövammaisten sosioekonomisesta tilanteesta (Ojamo 2013).

Näkövammarekisterin mukaan työikäisten näkövammaisten koulutustaso on alhaisempi kuin koko väestöllä. Pelkän perusasteen koulutuksen varassa on 39 prosenttia näkövammaisista (koko väestöstä 26 %). Keskiasteen tutkintoja on suorittanut 55 prosenttia (44 %), ja korkea-asteen tutkinto on 5 prosentilla (30 %).

Työikäisistä näkövammaisista työllisiä on 22 prosenttia ja osittain työllisiä 19 prosenttia (koko väestöstä työllisiä on 68 %). Näkövammaisia työskentelee runsaasti sosiaali- ja terveydenhuollon aloilla sekä palveluammateissa. Näkövammaisten ammateista ja muuta väestöä alhaisemmasta koulutustasosta johtuen tulotaso on keskimääräistä huonompi.

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 9.12.2013