Julkaistu: 26.2.2014

Mitä ostit tänään? – vaihtoehtoja kulutuksen tutkimiseen

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittajat: Tarja Hatakka ja Mira Kajantie ovat yliaktuaareja Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2013.

Väestöryhmittäiset kulutustiedot ovat tärkeä tietolähde mm. yhteiskunnallisia eroja tutkittaessa. Tietojen saanti kotitalouksilta on viime vuosina kuitenkin vaikeutunut. Tässä artikkelissa pohditaan mahdollisuuksia kehittää kulutustutkimuksen tiedonkeruuta, jotta tulevaisuudessakin käytettävissä olisivat riittävän kattavat ja luotettavat tiedot.

Kulutustutkimusta tehdään useimmissa maailman maissa. Sen ensisijainen tehtävä on tuottaa tietoa yksityisen kulutuksen rakenteesta väestöryhmittäin (ks. tietolaatikko). Kulutuksen rakenteellisia eroja on mahdoton mitata muuten kuin keräämällä tietoa kotitalouksilta itseltään. Tämä edellyttää kyselytutkimuksen tekemistä, joka on toistettava säännöllisin väliajoin, ja joka aiheuttaa varsin suurta vastausrasitetta kotitalouksille.

Kyselytutkimusten vastausosuudet ovat alentuneet joka puolella maailmaa. Tämä asettaa haasteita kaikille surveytutkimuksille, mutta etenkin kulutuksen mittaamiselle, koska tiedonkeruu on tutkimukseen osallistuville kotitalouksille suhteellisen raskas vaatien normaalisti useita haastattelukontakteja ja päiväkirjan pitoa tai ostoskuittien keräämistä. Vastausasteen pienenemisen myötä useat maat, mukaan lukien Suomi, ovat ryhtyneet etsimään keinoja tiedonkeruun kehittämiseksi.

Tiedonkeruuta suunniteltaessa on punnittava ja tehtävä valintoja lukuisten eri menetelmien ja toteutustapojen välillä sekä arvioitava huolellisesti niiden vaikutus vastausrasitteeseen ja aineiston laatuun. Tässä artikkelissa tarkastellaan eri tiedonkeruutapoja ja millaisia arvioita niiden vaikutuksista tiedon laatuun on tehty.

Kulutuspäiväkirja ja haastattelu tiedonkeruun perustana

Millä tarkkuudella omaa kulutustaan voi muistaa ja kuinka pitkältä ajalta? Tämä on keskeinen kysymys, kun kulutuksen tiedonkeruuta suunnitellaan. Kansalliset tilastovirastot toteuttavat kulutustutkimusta käyttäen pääosin kahta eri tiedonkeruumenetelmää. Ne ovat muistiin perustuva haastattelu ja tiettynä ajanjaksona pidettävä kulutuspäiväkirja. Kirjallisuutta on runsaasti näiden tiedonkeruutapojen vahvuuksista ja puutteista. Vallinneen käsityksen mukaan kulutuspäiväkirja asettaa ns. kultaisen standardin ja tuottaa luotettavampaa ja täsmällisempää tietoa kuin muistiin perustuva haastattelutieto. Menetelmällä on kuitenkin heikkoutensa ja haastattelutiedonkeruulla omat perustelunsa, joihin palataan myöhemmin. Kirjallisuudessa menetelmät esitetään yleensä vaihtoehtoisina tiedonkeruutapoina. Esimerkiksi Yhdysvalloissa haastattelua ja kulutuspäiväkirjaa on käytetty rinnakkain erillisille otoksille, mutta useammin kulutustutkimuksen tiedonkeruussa yhdistetään molempia menetelmiä − näin myös Suomessa.

Sivun alkuun

Kulutuspäiväkirja yksin ei riitä

Vastausrasitteen takia ostotietojen keruujakso (ajanjakso, jona kulutuspäiväkirjaa pidetään) ei voi olla kovin pitkä. Toisaalta, jos seurantajakso on liian lyhyt, ei kotitalouden kulutuksesta ehdi kertyä riittävästi tietoa. Toki suurehkot ja harvoin tehtävät hankinnat osuvat aina jonkun kotitalouden päiväkirjajaksolle, mutta aineistoon päätyy tämänkaltaista kulutusta vain pienelle osalle kotitalouksista, jolloin varianssi kasvaa ja tulosten tilastollinen luotettavuus kärsii. Ostokuittien keruu tai päiväkirjanpito soveltuu siksi parhaiten usein tehtävien hankintojen (kuten ruoka ja muut päivittäistavarat) tiedonkeruuseen, koska niistä saadaan riittävän kattava aineisto jo lyhyelläkin seurantajaksolla.

Haastattelulla on paikkansa, kun kerätään tietoa päiväkirjajaksoa pidemmältä aikaväliltä sellaisista tavara- ja palveluhankinnoista, joiden voidaan kohtuudella olettaa olevan helposti muistettavissa. Rajanveto on häilyvä ja vaatii kulutushyödykekohtaista pohdintaa. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että päivänkirjanpito tai kuittienkeruu tuottaa lähinnä yksisuuntaista virhettä eli aliraportointia. Esimerkiksi Kanadan tilastovirasto korottaa päiväkirja-aineistosta laskettuja estimaatteja haastatteluaineiston avulla tarkoituksena vähentää mittausvirheen vaikutusta (Crossley & Winter 2012).

Sivun alkuun

Pätkätiedosta vuosikulutukseen

Tiedot kotitalouksien kulutusmenoista julkaistaan yleensä vuositasolla. Kuten edellä todettiin, ei voida kuitenkaan olettaa, että tiedonantaja muistaisi kulutustaan täsmällisesti koko vuoden ajalta. Muistelun helpottamiseksi tiedonkeruussa käytetään usein lyhyempiä viiteaikoja: Suomessa päivittäistavarahankinnat kerätään kulutuspäiväkirjoin ja ostokuitein kahden viikon ajalta ja muut kulutustiedot haastatteluin 3−12 kuukauden ajalta. Vuosikulutus lasketaan korottamalla kunkin viiteajanjakson aikana kulutettu eurosumma vuositasolle yksinkertaisella kertolaskulla. Käytetystä menetelmästä seuraa, että viiteajanjakson aikana ilmenevät poikkeamat kulutuksessa kertaantuvat lopulliseen aineistoon.

Jos ajatellaan esimerkiksi, että pienituloinen kotitalous järjestää ylioppilasjuhlat kahden viikon päiväkirjajakson aikana, kyseisen kotitalouden päivittäiskulutus nousee vuositasolla kohtuuttoman suureksi suhteessa tuloihin. Toisaalta päiväkirjajakson aikana ulkomailla vietetystä lomasta seuraa, että kyseisen kotitalouden kotimaan päivittäisostot voivat vuositasolla olla pyöreä nolla. Mikrotasolla vuosiaineisto sisältää siis epäloogisuuksia, jotka johtuvat keruuprosessin luonteesta.

Kokonaisuuden kannalta tämä ei ole ongelma, sillä koko vuoden ajalle jaettu tiedonkeruu sisältää poikkeamia kumpaankin suuntaan, jolloin aineistosta laskettujen estimaattien katsotaan kuvaavan keskimääräistä kulutusta riittävän hyvin. Sen sijaan yksittäisen tai muutaman kotitalouden kulutuksen tarkastelussa ei ole aineiston suuren vaihtelun takia mieltä. Koska kulutustutkimuksen tekemisen tärkein perustelu on juuri väestöryhmien välisten kulutuserojen kuvaaminen, tarkoittaa heikkenevä vastausaste aineiston käyttökelpoisuudelle vakavia ongelmia. Pienenevät havaintomäärät ja aineiston suuri varianssi vaikeuttavat luotettavan tilastollisen päättelyn tekemistä osa-aineistojen välillä (esim. alueelliset vertailut).

Haastattelutiedonkeruussa tukeudutaan henkilön muistiin. Lyhyempi viiteajanjakso helpottaa muistelua ja vähentää unohtamisesta johtuvaa virhettä, mutta samalla aineiston varianssi kasvaa edellä mainitusta syystä. Tiedonkeruun suunnittelija joutuu siis tasapainoilemaan näiden kahden aineiston laatuun vaikuttavan tekijän välillä ja tekemään valintoja kulutusryhmittäin.

Haastattelutiedonkeruussa unohtamisesta johtuva aliraportointi ei ole ainoa ongelma, tilanne saattaa olla myös päinvastainen. On todettu, että vastaajat sisällyttävät vastauksiinsa virheellisesti suuria ja merkittäviä kuluja kuten kodin remontointiin liittyviä hankintoja, vaikka ne olisi tehty ennen määritellyn viiteajanjakson alkua. Ilmiö (telescoping) tunnistettiin jo vuonna 1964. Yliraportointia aiheuttaa myös vastaajien taipumus pyöristää rahasummia ennemmin ylös- kuin alaspäin.

Sivun alkuun

Kuitit vai päiväkirja − riittäisivätkö tiedot viikon ajalta?

Päivittäistavaraostojen tietojen keruujakson pituus vaihtelee eri maissa yleensä yhdestä viikosta kuukauteen (Eurostat 2005). Suomessa käytetty kahden viikon päiväkirjajakso on yleinen, koska sen ajatellaan olevan vastausrasitteen kannalta siedettävä, mutta kuitenkin riittävän pitkä kattamaan yleisimmät päivittäistavarahankinnat. Viime aikoina on kuitenkin julkaistu useita selvityksiä, jotka puhuvat kahta viikkoa lyhyemmän päiväkirjajakson puolesta.

USA:n työministeriön alaisessa tilastovirastossa (Bureau of Labor Statisics) kulutustutkimuksen tiedonkeruuta ollaan parhaillaan uudistamassa. Gemini-projektiksi nimetyssä selvityksessä esiteltiin kesällä 2013 ehdotus uudeksi kulutustutkimuksen tiedonkeruuksi. Yksi projektin ehdotuksista oli siirtyminen kahden viikon päiväkirjan pidosta yhteen viikkoon. (Edgar ym. 2013.) Ehdotus perustuu aiempiin empiirisiin tutkimuksiin, joiden mukaan toisen viikon kulutus on pienempi kuin ensimmäisen (Cantor ym. 2013). Esimerkiksi Norjassa tutkittiin vuonna 2008, miten saadut tulokset ja vastausasteet eroavat, jos päiväkirjaa pidetään vain viikon ajan kahden viikon sijaan. Tutkijoiden mukaan tulosten laatu parani aineiston varianssin kasvusta huolimatta. Sekä kulutuksen rahamäärä että ostettujen tuotteiden määrä olivat yhden viikon päiväkirjan pitäjillä keskimäärin suurempia kuin kahden viikon vastaajilla. (Berglund ym. 2011.)

Tutkimuksissa puhutaan ns. päiväkirjaväsymyksestä (diary fatigue). Vaihtoehtoinen selitys on, että kulutuksen kirjaaminen muuttaa kulutuskäyttäytymistä. Oli selitys kumpi tahansa, ilmiö on joka tapauksessa tutkimuksen kannalta haitallinen. Viikon pituinen keruujakso edellyttää riittävästi havaintoja, joten kulutustutkimuksen vastausasteen tulisi olla selvästi nykyistä parempi ja otoskokoa pitäisi kasvattaa. Kun Suomessa lyhennettiin päiväkirjajakso kuukaudesta kahteen viikkoon vuonna 1981, otoskokoa nostettiin merkittävästi. Kahdenkin viikon päiväkirjajakso on kuitenkin niin lyhyt, ettei sen perusteella esimerkiksi kulutustottumuksia pystytä enää analysoimaan (Ahlqvist 2010).

Pääosa viiteajanjakson pituutta koskevista tutkimuksista käsittelee kulutuspäiväkirjan pitoa ja siitä syntynyttä vastausrasitetta. Suomessa päivittäisostotietoja on vuosien 2006 ja 2012 tutkimuksissa kerätty päiväkirjojen sijaan pääosin ostokuittien avulla. Kotitalouden ostoistaan keräämät kuitit skannataan ja viedään tietokantaan Tilastokeskuksessa. Menetelmämuutoksella on saatu kevennettyä vastausrasitetta, mutta eri menetelmällä kerättyjen aineistojen laadullisista eroista ei tietääksemme ole tehty tutkimusta.

Kaupalliset markkinatutkimusyhtiöt käyttävät aineiston keräämiseen viivakoodiskannereita, jotka annetaan kotitalouksien käyttöön. Andrew Leicester (2012) on tutkinut tällä menetelmällä hankitun aineiston laatua suhteessa päiväkirja-aineistoon. Hänen mukaansa kotiskannaus ei yksiselitteisesti paranna aineiston laatua eikä tiedonkeruutapaa ole ainakaan toistaiseksi syytä ottaa käyttöön tilastovirastoissa. Aineistosta löytyi selittämättömiä ajanjaksoja, joilta ei raportoitu kulutusta lainkaan. Silloinkin kun tällaiset ajanjaksot poistettiin vertailusta, tuotti kotiskannerilla kerätty aineisto alhaisempia kulutuslukuja kuin päiväkirja-aineisto. Ilmiölle ei toistaiseksi ole löytynyt selitystä.

Sivun alkuun

Haastattelutapana käynti vai puhelin?

Jo pitkään on tiedetty, että haastattelutiedonkeruissa kysymysten muotoilulla ja lomakkeen rakenteella on merkittävä vaikutus tuloksiin. On vaara, että eri menetelmällä toteutetut kyselyt tuottavat erilaisia vastauksia, jolloin aineistojen ajallinen ja kansainvälinen vertailukelpoisuus heikkenee.

Kulutustutkimuksen haastattelu ei sisällä mielipiteitä tai mielikuvia käsitteleviä kysymyksiä vaan niin sanottuja faktatietoja (esim. määrät ja summat), jolloin menetelmällisten tekijöiden vaikutuksen tuloksiin voisi ajatella olevan vähäinen. Vaikka kirjallisuutta tiedonkeruutavan vaikutuksesta vastauksiin on paljon, systemaattista ja kontrolloitua tutkimusta koskien juuri kulutustietojen kysymistä ei ole tehty (Crossley & Winter 2012, 6). Nykyisen tutkimustiedon perusteella ei voida siis selvästi sanoa, kumpi tiedonkeruutapa toimii kulutustutkimuksessa paremmin.

McGrath (2005) on vertaillut puhelin- ja käyntihaastatteluilla saatuja kulutustietoja USA:ssa. Tutkimusasetelma ei tosin perustunut tiedonkeruutapojen satunnaiseen valintaan. Lomake oli ensisijaisesti suunniteltu käyntihaastatteluun, mutta haastattelijan oli myös mahdollista tehdä haastattelu puhelimitse, jos se oli ainoa tapa saada vastaukset. McGrathin mukaan kulutustiedot eivät kokonaisuudessaan juuri poikenneet toisistaan haastattelutavan perusteella. Sen sijaan osittaiskatoa eli yksittäisiä puuttuvia tietoja havaittiin enemmän puhelin- kuin käyntihaastatteluissa. Vastaaja kertoi esimerkiksi ostaneensa kellon mutta ei muistanut kellon hintaa, tai vastaaja kertoi ostaneensa vaatteita 200 dollarilla mutta ei osannut eritellä tarkemmin, ostiko hän paitoja vai kenkiä. Näin ollen puhelinhaastatteluilla saatua aineistoa jouduttiin korjaamaan ja muokkaamaan käyntihaastatteluita enemmän.

Kulutustietojen kyselymenetelmiä pohtivissa artikkeleissa todetaan, että tietojen laadun kannalta olennaisinta on kysymysten ymmärrettävyys, muistelun helppous ja tietojen luottamuksellisuus. Haastattelussa kysytään esimerkiksi: "Paljonko kotitalous maksoi urheilu- ja liikuntaharrastuksiin liittyviä kurssi-, leiri- ja kausimaksuja yhteensä viimeisten 12 kuukauden aikana?" Kysymys edellyttää, että vastaaja arvioi maksuja koko kotitalouden osalta. Puhelimessa vastaaminen voi äkkiseltään tuntua vaikealta. Safir ja Goldenberg (2008) toteavat, että muistelua helpottavilla apuvälineillä voi vähentää tiedonkeruutavasta johtuvia eroja. Suomessa vuonna 2012 puhelimitse toteutetussa tiedonkeruussa kotitalouksille toimitettiin etukäteen tietoa kysymyksistä ja luetteloita esimerkiksi kestokulutustavaroista tuoteryhmittäin. Kotitalous saattoi halutessaan kirjata euromääriä ylös ennen varsinaista puhelinhaastattelua. Haastattelijoilta saadun palautteen mukaan alle puolet vastanneista kotitalouksista oli kerännyt ja merkinnyt tietoja muistiin etukäteen.

Kysymysten ymmärrettävyyden kannalta kirjallisia lomakkeita pidetään yleensä helpompina kuin suullisia kysymyksiä (Crossley & Winter 2012). Luottamuksellisuuden tai kysymysten sensitiivisyyden kannalta kulutusta koskevia kysymyksiä ei pidetä yhtä herkkinä kuin esimerkiksi tulokysymyksiä (mm. d'Ardenne & Blake 2011).

Sivun alkuun

Internet luo uusia mahdollisuuksia

Nettilomake on tiedonkerääjän näkökulmasta houkutteleva vaihtoehto, koska se on kustannuksiltaan edullinen tapa kerätä tietoa ja osittainkin toteutettuna mahdollistaa puhelin- tai käyntihaastattelun lyhentämisen. Bonke ja Fallesen (2010) tutkivat netissä annettujen kulutus- ja ajankäyttötietojen laatua suhteessa puhelinhaastatteluun. Heidän mukaansa netissä annettujen vastausten laatu oli puhelinhaastattelun tietoja parempi. Toisaalta, kun Heerqegh ja Loosveldt (2008) vertasivat eri menetelmillä saatuja vastauksia, ilmeni että netissä annettiin enemmän "ei osaa sanoa" -vastauksia ja tiedot olivat puutteellisempia sisältäen enemmän osittaiskatoa kuin puhelimitse kerätty aineisto.

Internet -vastausvaihtoehdosta seuraa yleensä alhaisempia vastausasteita kuin muissa tiedonkeruutavoissa. Bonken ja Fallesenin (2010) tutkimuksessa haastateltava sai valita puhelimen ja netin välillä tai vastata osaan kysymyksistä netissä ja osaan puhelimitse. Suurin osa (52 prosenttia) vastasi kaikkiin kysymyksiin puhelimitse, kun netissä koko lomakkeen täytti vain 10 prosenttia. Kun USA:ssa kokeiltiin kulutustutkimuksen päiväkirjan siirtämistä nettiin, vastausosuus jäi normaalitiedonkeruuta alhaisemmaksi (Elkin ym. 2013). Sama todettiin myös Tilastokeskuksessa kuluttajabarometrin yhdistelmätiedonkeruukokeiluissa (vaihtoehtoina internet tai puhelin). Sekä vuoden 2011 maaliskuussa että vuoden 2012 marraskuussa toteutettujen yhdistelmätiedonkeruiden vastausaste jäi alhaisemmaksi kuin samanaikaisesti toteutetuissa puhelinhaastatteluissa (Taskinen 2011; Junes 2013).

Suomessa yrityksiä koskevista tiedonkeruista valtaosa tehdään nykyisin internetissä sähköisten lomakkeiden avulla. Sen sijaan henkilötiedonkeruissa nettilomakkeiden käyttö ei ole vielä yhtä yleistä. Tilastokeskuksessa on meneillään useita kehittämishankkeita ja tavoitteena on tarjota nettivastaamisen vaihtoehto myös kotitalouksille lähivuosina. Nettivaihtoehdon etu on, että se lisää joustoa ja antaa paremman mahdollisuuden muisteluun ja tietojen etsimiseen kuin haastattelu. Kulutustutkimus on jo nyt yhdistelmätiedonkeruu, sillä siihen kuuluu haastattelun ohella kulutuspäiväkirjan pito ja kuittienkeruu. Soveltuvien haastattelukysymysten siirtäminen nettilomakkeelle tai vaihtoehtoisesti itse täytettävälle paperilomakkeelle mahdollistaisi varsinaisen haastattelun lyhentämisen.

Sivun alkuun

Pitääkö vastaajalle maksaa ja paljonko?

Tiedonantajan vastaushalukkuuteen vaikuttavat tekijät voi luokitella kolmeen ryhmään: epäitsekkäät motiivit eli halu auttaa, itsekkäät motiivit kuten palkkiot ja itse tutkimukseen liittyvät motiivit kuten kiinnostus aiheeseen ja luottamus tiedonkerääjään. Vaivattomin tapa vaikuttaa vastaushalukkuuteen on vetoaminen itsekkääseen motiiviin eli palkkioin.

Pienenevien vastausasteiden vuoksi käyttöön on otettu enenevässä määrin rahallisia palkkioita. Palkkioihin on aiemmin suhtauduttu varauksellisesti paitsi kustannussyistä myös siksi, että niiden vaikutuksesta vastausjakaumaan ei ole tiedetty tarpeeksi. Tämä on ollut hyvä periaate silloin, kun vastausaste on riittävän korkea. Kun kato nousee hälyttävälle tasolle, on laadun kannalta kuitenkin tärkeää huolehtia riittävästä vastausasteesta. Nykyisen tutkimustiedon valossa erityiseen huoleen palkkion vaikutuksesta vastausjakaumaan ei ole aihetta, lisätutkimusta kuitenkin kaivataan. Suomen tilanne on tässä suhteessa erityisen hyvä, koska yksikkökadon aiheuttaman vinouman korjaamisessa voidaan hyödyntää rekisteriaineistoja.

Millainen ja minkä suuruinen palkkio sitten olisi riittävä ja kannustava? Entä miten sen maksu tulisi ajoittaa ja kytkeä osallistumiseen? Voidaanko palkkioita kohdentamalla korjata muuten vinoa vastausjakaumaa?

Etukäteen maksettu palkkio näyttäisi sitouttavan vastaajaa paremmin kuin loppuunsaatetusta tiedonkeruusta palkitseminen. Palkkion tulee kuitenkin olla riittävän suuri. Yhdysvalloissa vuosina 2005−2006 tehty kokeilu osoitti, että 20 dollarin palkkiolla ei ollut tilastollisesti merkittävää vaikutusta aineiston laatuun saati vastausasteeseen. Sen sijaan 40 dollarin palkkio tuotti 5 prosenttia korkeamman vastausasteen ja laadukkaampaa aineistoa. Palkkio jaettiin ennen ensimmäistä haastattelua käyttövalmiina debit-korttina. Vaikka palkkio lähetettiin kaikille otokseen kuuluville, vain 17 prosenttia ei-vastanneista käytti sen. Vastanneista 80 prosenttia rahasti palkkion. (Goldenberg 2009).

Palkkion on todettu parantavan vastausastetta, etenkin kun se on riittävän suuri. Mutta entä jos se kääntyykin tarkoitustaan vastaan? On mahdollista, että palkkion tarjoaminen etäännyttää epäitsekkäästä motiivista eli halusta auttaa tai tunteesta, että osallistuminen on "kansalaisvelvollisuus". Tämä johtaisi tulevaisuudessa siihen, että ilman palkkiota surveytiedonkeruu olisi tuomittu epäonnistumaan.

Suomessa rahallista kannustinta käytettiin vuoden 2012 kulutustutkimuksen tiedonkeruussa ensimmäistä kertaa sitten 1970-luvun. Yhden ja kahden hengen kotitaloudet saivat 10 euroa ja sitä suuremmat 20 euroa. Palkkio maksettiin vain loppuun saatetuista tiedonkeruista. Vastausaste kuitenkin pieneni 10 prosenttiyksikköä edelliseen vuoden 2006 tutkimukseen verrattuna. Tiedonkeruussa siirryttiin samaan aikaan käyntihaastattelusta 2-osaiseen puhelinhaastatteluun, joten on mahdoton arvioida, olisiko tulos ollut ilman palkkiota vielä huonompi.

Sivun alkuun

Tiedonkeruun kehittäminen vaatii jatkuvaa ja pitkäjänteistä työtä

Suomen kulutustutkimus kamppailee samojen ongelmien kanssa kuin muutkin surveytiedonkeruut. Haasteista suurin on kriittiselle tasolle laskenut vastausaste. Ongelmat ovat yhteisiä kaikkialla maailmassa. Suomen etuna ovat kuitenkin kattavat rekisteritiedot, joista saadaan suuri osa sellaisista taustatiedoista, jotka useimmissa muissa maissa joudutaan kysymään haastattelussa. Tällaisia ovat esimerkiksi tulotiedot. Rekisterit ovat korvaamaton apu myös yksikkökadon aiheuttaman virheen korjaamisessa ja analysoinnissa.

Tilastokeskuksessa käytetyt kulutustutkimuksen tiedonkeruumenetelmät ja -välineet ovat kansainvälisesti hyvällä tasolla, mutta se ei tarkoita, että aineiston keruu olisi ongelmatonta tai laatu parasta mahdollista. Paljon on tehtävä sen eteen, että kotitalouksien kulutuksesta saadaan jatkossakin hyvää ja käyttökelpoista aineistoa tutkimuksen ja päätöksenteon tueksi.

Kulutuksen väestöryhmittäisten erojen tutkiminen ja tilastointi on välttämätöntä myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi terveys- ja tuloerojen analysoinnin kannalta on tärkeää, että on olemassa tietoja, joiden avulla ostokäyttäytymistä ja sen myötä esimerkiksi välillisen verotuksen muutosten vaikutusta eri väestöryhmissä voidaan seurata ja tutkia.

Kulutustutkimuksella on pitkät perinteet
 Varhaisimpia tutkimuksia tehtiin Englannissa jo 1700-luvulla ja ensimmäinen valtiollinen tutkimus tehtiin Belgiassa vuonna 1853. Suomessakin kulutustutkimus on jo yli satavuotias. Ensimmäisen teki Vera Hjelt vuosina 1908–1909 ja tutkimuskohteena olivat työläisperheiden toimeentuloehdot. Hjeltin tekemän kulutustutkimuksen tavoitteena oli selvittää työväestön toimeentuloedellytyksiä: ovatko palkat riittäviä suhteessa elinkustannuksiin.
Koko väestöä koskevia kulutustutkimuksia on Suomessa tehty vuodesta 1966 lähtien noin viiden vuoden välein. Etenkin 1960-luvulta lähtien kulutustutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää eri väestöryhmien välisiä toimeentulo- ja kulutuseroja. (Ahlqvist 2010). Tämä on edelleen tutkimuksen keskeisin tehtävä. Myös muissa Euroopan maissa kulutustutkimusta on tehty säännöllisesti pääosin 1950- tai 1960-luvulta lähtien.
Suomessa kulutustutkimuksen tiedonkeruu on perinteisesti tehty käyntihaastatteluina, mutta vuonna 2012 tiedonkeruu tehtiin kaksiosaisena puhelinhaastatteluna. Lisäksi kotitaloudet keräävät kuitteja päivittäistavaraostoistaan kahden viikon ajan tai merkitsevät ostot päiväkirjaan.
Kulutusta tilastoidaan YK:n koordinoimana laajasti ympäri maailmaa kehittyviä maita myöten. Euroopassa kulutustutkimus (Household Budget Survey) on yksi kattavimmista kotitaloustutkimuksista, joka tehdään kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa ja EFTA-maista Norjassa ja Sveitsissä.

Sivun alkuun

Lähteet:

Ahlqvist, Kirsti 2010. Kulutus, tieto, hallinta. Kulutuksen tilastoinnin muutokset 1900-luvun Suomessa. Tutkimuksia 252. Helsinki: Tilastokeskus.

D'Ardenne, Jo & Blake, Margaret 2011. Developing expenditure questions: Findings from focus groups. IFS Working Paper W12/18. Institute for Fiscal Studies.

Berglund, Frode & Hole, Bente & Holth, Bjørn Are & Kleven, Øyvin 2011. Is one week sufficient? On measurements errors in the Norwegian Consumer Expenditure Survey. Int. Statistical Inst.: Proc. 58th World Statistical Congress, 2011, Dublin (Session CPS012).

Bonke, Jens & Fallesen, Peter 2010. The impact of incentives and interview methods on response quantity and quality in diary- and booklet-based surveys. Survey Research Methods (2010) Vol.4, No.2. https://ojs.ub.uni-konstanz.de/srm/article/view/3614.

Cantor, David & Edwards, Brad & Mathiowetz, Nancy & Schneider, Sid 2013. Redesign Options for the Consumer Expenditure Survey. Final Report. Westat. http://www.bls.gov/cex/ce_gem_west_redesign.pdf.

Crossley, Thomas F. & Winter, Joachim K. 2012. Asking Households About Expenditures: What Have We Learned? http://www.nber.org/chapters/c12666.

Edgar, Jennifer & Nelson, Dawn V. &  Paszkiewicz, Laura &  Safir, Adam 2013.  The Gemini Project to Redesign the Consumer Expenditure Survey: Redesign Proposal.

Elkin, Ian & Freeman, Michelle & Gloster, John & Kirkpatrick, Lauren & McBride, Brett 2013. Web Diary Feasibility Test: Preliminary Findings. http://www.bls.gov/cex/ce_symp2013_ian.pdf.

Eurostat 2003. Household Budget Surveys in the EU: Methodology and recommendations for harmonisation. Luxembourg: Office for Official Publications of the European Communities.

http://epp.eurostat.ec.europa.eu/cache/ITY_SDDS/Annexes/hbs_esms_an2.pdf.

Eurostat 2005. Quality report of the ?Household Budget Surveys' 2005. http://epp.eurostat.ec.europa.eu/cache/ITY_SDDS/Annexes/hbs_esms_an4.pdf.

Goldenberg, Karen & Ryan, Jay 2009. Evolution and Change in the Consumer Expenditure Surveys: Adapting Methodologies to Meet Changing Needs. U.S. Bureau of Labor Statistics.

Heerwegh, Dirk & Loosveldt, Geert 2008. Face-to-face versus web surveying in a high-internet-coverage population: Differences in response quality. Public Opinion Quarterly, 72.

Junes, Tara 2013. Tiedonkeruumenetelmä vaikuttaa tutkimustuloksiin. Hyvinvointikatsaus 2/2013.

Leicester, Andrew 2012. The potential use of in-home scanner technology for budget surveys. Institute for Fiscal Studies. http://www.nber.org/chapters/c12669.pdf?new_window=1.

McGrath, David E. 2005. Comparison of Data Obtained by Telephone versus Personal Visit Response in the U.S. Consumer Expenditures Survey. Alexandria, VA: Proceedings of the American Statistical Association, Section on Survey Research Methods.

National Research Council 2013. Nonresponse in Social Science Surveys: A Research Agenda, Washington, DC, The National Academies Press.

Safir, Adam. & Goldenberg, Karen L. 2008. Mode Effects in a Survey of Consumer Expenditures. U.S. Bureau of Labor Statistics. http://www.bls.gov/cex/cesrvymethssafir1.pdf.

Taskinen, Pertti 2011. Puhelimen ja netin yhteiskäyttö tiedonkeruussa sopii parhaiten hyvin koulutetuille. Hyvinvointikatsaus 4/2011.

Tilastokeskus. Kotitalouksien kulutus. http://tilastokeskus.fi/til/ktutk/index.html.

Päivitetty 26.2.2014