Velkaantumistilasto: tilaston dokumentaatio
Tilaston dokumentaatiossa kuvataan, miten tilasto on laadittu ja mitä menetelmiä laadinnassa on käytetty. Tiedot auttavat tulkitsemaan tilastojen lukuja sekä arvioimaan niiden luotettavuutta ja vertailukelpoisuutta. Laaturaportti pohjautuu EU:n SIMS-malliin. Dokumentaatiosta löytyvät myös tilaston muutoksista kertovat muutostiedotteet ja mahdolliset tarkentavat menetelmäkuvaukset.
Jos etsit tämän tilaston tilastolukuja, siirry tilaston sivulle: Velkaantumistilasto
Laaturaportti
Tilaston yleiskuvaus (SIMS 3.1)
Velkaantumistilasto kuvaa yksityisten henkilöiden ja asuntokuntien velkoja. Tilasto kuvaa velkaantumista sukupuolen, iän, perhetyypin ja eri aluetasojen mukaan. Tiedot perustuvat verohallinnon ja tulonjaon kokonaistilaston aineistoihin, ja ne julkaistaan kerran vuodessa.
Kattavuus (SIMS 3.3)
Velkaantumistilaston aineisto on kokonaan rekisteripohjainen koko väestön kattava aineisto henkilöiden ja asuntokuntien veloista.
Tutkimuksen ulkopuolelle jäävät pysyvästi ulkomailla asuvat, osoitteettomat ja laitosväestö (esimerkiksi pitkäaikaisesti vanhainkodeissa, hoitolaitoksissa, vankiloissa tai sairaaloissa asuvat).
Mukana ei ole huoltokonttorien ja muiden yleisimpien luotonantajien tietoja lainoista, joiden käyttötarkoitus on muu kuin asuntovelka tai valtion tai Ahvenanmaan maakuntahallituksen takaama opintovelka ja joiden velkapääoma on enintään 1 700 euroa.
Vuonna 2012 muiden velkojen määrittely muuttui siten etteivät ne enää sisällä rahoituslaitosten myöntämiä niin sanottuja jatkuvia luottoja (ks. tarkemmin käsitteet ja määritelmät).
Muutos vaikuttaa paitsi muiden velkojen määrään ja velallisten lukumääriin myös velkojen kokonaissummaan ja keskimääräisiin velkoihin. Vuodesta 2015 lähtien ei opintovelkoja enää saada eritellysti, vaan ne sisältyvät muihin velkoihin.
Velkaantumistilaston asuntovelkoihin eivät sisälly taloyhtiölainat, jotka ovat mukana rahoitustilinpidon asuntoveloissa.
Tilastoyksikkö (SIMS 3.5)
Velkaantumistilaston tilastoyksiköitä ovat yksityinen henkilö ja asuntokunta. Suurin osa tarkasteluista tehdään asuntokuntatasolla, mutta esimerkiksi tietokantataulukoissa on myös henkilötason tietoja.
Tilaston perusaineisto on poimittu verohallinnon tietokannasta ja yhdistetty tulonjaon kokonaistilaston tietoihin. Verottaja saa tiedot luotoista ja koroista lainatyypeittäin rahoituslaitosten ja muiden luotonantajien vuosi-ilmoituksilta.
Tulonjaon kokonaisaineisto on koko väestön kattava rekisteriaineisto, jonka kaikki tiedot kerätään hallinnollisista rekistereistä.
Tilaston perusjoukko (SIMS 3.6)
Velkaantumistilaston kohdeperusjoukko on Suomen asuntoväestö tilastovuoden lopussa (31.12.).
Tutkimuksen ulkopuolelle jäävät pysyvästi ulkomailla asuvat, osoitteettomat ja laitosväestö (esimerkiksi pitkäaikaisesti vanhainkodeissa, hoitolaitoksissa, vankiloissa tai sairaaloissa asuvat).
Viitealue (SIMS 3.7)
Aineisto kattaa suomalaiset asuntokunnat.
Aluetasoja, joilla tietoja tarkastellaan ovat koko maa, suuralue (NUTS2-luokitus), maakunta (NUTS3-luokitus), hyvinvointialue ja kunta.
Ajallinen kattavuus (SIMS 3.8)
Velkaantumistilaston tiedot ovat saatavissa vuosittain vuodesta 2002 alkaen.
Velkaantumistilastosta on vertailukelpoinen aikasarja-aineisto vuosilta 2002–2011.
Vuonna 2012 muiden velkojen määrittely muuttui siten etteivät ne enää sisällä rahoituslaitosten myöntämiä niin sanottuja jatkuvia luottoja. Muutos vaikuttaa paitsi muiden velkojen määrään ja velallisten lukumääriin myös velkojen kokonaissummaan ja keskimääräisiin velkoihin.
Vuodesta 2015 lähtien ei opintovelkoja enää saada eritellysti, vaan ne sisältyvät muihin velkoihin.
Perusajankohta (SIMS 3.9)
Velkaantumistilaston rahamääräisten tietojen reaaliarvojen perusvuotena on viimeisin tilastovuosi.
Mittayksikkö (SIMS 4)
Velkaantumistilastossa käytettyjä mittayksiköitä ovat euro, prosentti (velkaantumisaste, asuntokuntien osuus) ja asuntokuntien tai henkilöiden määrä.
Viiteajankohta (SIMS 5)
Tilaston viiteajankohta on kalenterivuosi.
Luokitukset (SIMS 3.2)
Velkaantumistilastossa käytettäviä luokituksia ovat:
- asuntokuntien viitehenkilöiden ikä
- henkilöiden ikä
- perhetyyppi
- sukupuoli
- erilaiset alueluokitukset (maa, suuralue, maakunta ja kunta)
- velkaluokka.
Käsitteet ja määritelmät (SIMS 3.4)
Asuntokunta
Asuntokunnan muodostavat kaikki samassa asuinhuoneistossa vakinaisesti asuvat henkilöt. Digi- ja väestötietoviraston väestötietojärjestelmän mukaan vakinaisesti laitoksissa kirjoilla olevat, asunnottomat, ulkomailla ja tietymättömissä olevat henkilöt eivät väestölaskennassa muodosta asuntokuntia. Asuntolarakennuksiksi luokitelluissa rakennuksissa asuvat henkilöt, joiden asunto ei täytä asuinhuoneiston määritelmää, eivät muodosta asuntokuntia. Vuoden 1980 väestölaskennassa myös näistä henkilöistä muodostettiin asuntokuntia. Asuntokuntakäsite otettiin käyttöön vuoden 1980 väestölaskennassa. Sitä aikaisemmissa laskennoissa käytettiin ruokakuntakäsitettä. Ruokakunnan katsottiin muodostuvan yhdessä asuvista perheenjäsenistä ja muista henkilöistä, joilla oli yhteinen ruokatalous. Alivuokralainen, jolla oli oma ruokatalous, muodosti oman ruokakuntansa. Vuodesta 1980 alivuokralainen kuuluu samaan asuntokuntaan muiden asunnossa asuvien kanssa.
Asuntovelka
Asuntovelkaa on velka, joka kohdistuu verovelvollisen tai hänen perheensä vakituisen asunnon hankkimiseen tai peruskorjaukseen.
Bruttotulot
Kotitalouden bruttotulot saadaan, kun talouden tuotannontekijätuloihin (palkka-, yrittäjä- ja omaisuustuloihin) lisätään kotitalouden saamat tulonsiirrot, mutta ei vähennetä maksettuja tulonsiirtoja (mm. veroja ja sosiaaliturvamaksuja).
Ensiasunnon velka
Ensiasunnon velkaa on 1.1.1993 tai sen jälkeen otettua velkaa, jolla verovelvollinen on hankkinut vähintään puolet vakituisen asuntona käyttämästään asunnosta, eikä hän aiemmin ole omistanut vähintään puolta vakituisena asuntona käyttämästään asunnosta. Ensiasunnon velka sisältyy asuntovelkojen kokonaismäärään.
Käytettävissä olevat rahatulot
Kotitalouden käytettävissä olevat rahatulot sisältävät rahamääräiset tuloerät ja työsuhteeseen liittyvät luontoisedut. Rahatuloihin eivät sisälly laskennalliset tuloerät, joista tärkein on laskennallinen asuntotulo. Käytettävissä olevien rahatulojen muodostumista voidaan kuvata seuraavasti: + palkkatulot + yrittäjätulot + omaisuustulot (ilman asuntotuloa) -------------------------------------------- = tuotannontekijätulot + saadut tulonsiirrot (ilman asuntotuloa) -------------------------------------------- = bruttorahatulot – maksetut tulonsiirrot -------------------------------------------- = käytettävissä olevat rahatulot Kun bruttorahatuloista vähennetään maksetut tulonsiirrot, jäljelle jäävä tulo on kotitalouden käytettävissä oleva rahatulo. Tulonjaon kokonaisaineistossa käytettävissä olevien rahatulojen käsite sisältää myyyntivoitot (veronalaiset luovutusvoitot-tappiot). Tulonjakotilaston otosaineistossa pääasiallinen tulokäsite on kansainvälisten suositusten mukainen kotitalouden käytettävissä olevat rahatulot, jolloin myöskään myyntivoitot ja niistä maksetut verot eivät kuulu tulokäsitteen piiriin. Tämä vastaa EU:n tulo- ja elinolotilaston (EU-SILC) tulokäsitettä.
Muut velat
Muita velkoja ovat esim. lainat vapaa-ajanasunnon tai auton hankintaan sekä muut kulutusluotot. Velkaantumistilaston tiedot on poimittu rahoituslaitosten verottajalle antamista vuosi-ilmoitustiedoista. Aineistoon sisältyivät vuoteen 2011 saakka kulutus- ja muut velat, mikäli ne ovat luotto- ja rahoituslaitosten myöntämiä lainoja tai muiden yleisimpien luotonantajien myöntäminä vähintään 1700 euron lainoja. Vuodesta 2012 lähtien velkatietoja ei tarvitse antaa kuluttajansuojalain 7 luvun 7 §:n 1 kohdassa tarkoitetuista jatkuvista luotoista. Kuluttajansuojalain määritelmän mukaan jatkuvalla luotolla tarkoitetaan kaikkia niitä luottoja, jotka aiemmin kuuluivat tililuoton määritelmän piiriin. Jatkuvia luottoja ovat esimerkiksi yleis- ja erityisluottokorttiluotot, luotolliset tilit sekä muut luotot, joita kuluttaja voi luottorajan puitteissa käyttää jatkuvasti ilman luotonantajan erillistä luottopäätöstä.
Opintovelka
Opintovelalla tarkoitetaan valtion tai Ahvenanmaan maakuntahallituksen takaamaa opintovelkaa.
Tulokymmenykset
Tulokymmenyksissä perusjoukon havainnot järjestetään tulojen mukaan ja jaetaan kymmeneen yhtäsuureen osaan. Tulonjakotilastossa tulokymmenykset muodostetaan kotitalouden tai asuntokunnan kulutusyksikköä kohti lasketuista tuloista siten, että jokaiseen kymmenykseen tulee sama määrä henkilöitä. Kotitalouden tai asuntokunnan tulot jaetaan ensin kulutusyksiköillä, jolloin saadaan ns. ekvivalentit tulot. Jokaiselle kotitalouden tai asuntokunnan jäsenelle tulee sama ekvivalentti tulo. Henkilöt järjestetään tämän jälkeen tulojensa mukaiseen järjestykseen ja jaetaan kymmeneen yhtä suureen ryhmään. Jokaisessa tulokymmenyksessä on siten 10 prosenttia väestöstä. Ensimmäiseen tulokymmenykseen kuuluu pienituloisin kymmenesosa ja viimeiseen suurituloisin kymmenesosa.
Tulolähteeseen kohdistuva velka
Tulolähteeseen kohdistuvia velkoja ovat maa- ja metsätalouteen sekä elinkeinotoimintaan kohdistuvat velat.
Tulonhankkimisvelka
Tulonhankkimisvelkaa on velka, joka kohdistuu veronalaisen tulon hankintaan. Tulo voi olla juoksevaa tuloa, kuten vuokra-, korko- tai osinkotuloa. Tulo voi perustua myös arvonousuun, esim. jos verovelvollinen hankkii sijoitusmielessä liikekiinteistön tai sijoitustontin.
Velat
Velat kuvaavat asuntokuntiin kuuluvien henkilöiden velkamäärää vuoden lopussa (31.12.) Mukana ovat luotto- ja rahoituslaitoksilta, huoltokonttoreilta sekä muilta yleisimmiltä luotonantajilta saadut lainat ja luotot. Velkoihin luetaan asuntolainat ja valtion tai Ahvenanmaan maakuntahallituksen takaamat opintolainat. Velkoihin luetaan lisäksi luotto- ja rahoituslaitoksilta saadut lainat ja muilta luotonantajilta kuin luotto- ja rahoituslaitoksilta saadut vähintään 1 700 euron suuruiset lainat, joiden käyttötarkoitus on muu kuin edellä mainittu asuntolaina tai opintolaina. Velat on ryhmitelty velan käyttötarkoituksen mukaan seuraavasti: 1. asuntovelat 2. opintovelat 3. tulonhankkimisvelat 4. tulolähteeseen kohdistuvat velat 5. muut velat
Velkaantumisaste
Asuntokunnan velkaantumisaste on velkojen osuus käytettävissä olevista rahatuloista vuodessa prosentteina. Velkaantumisaste = (asuntokuntien velat yhteensä/asuntokuntien tulot yhteensä)*100
Viitehenkilö
Tulonjaon kokonaisaineistossa viitehenkilöksi valitaan talouden jäsen, jonka bruttotulot ovat suurimmat. Tulot on määritetty rekisteritietojen avulla.
Toimintavaltuudet (SIMS 6)
Tilastolaki (Finlex.fi) ohjaa tilastojen laadintaa. Tilastolaissa säädetään muun muassa tiedonkeruusta, tietojen käsittelystä ja tiedonantovelvollisuudesta. Tietojen käsittelyyn tilastoja tuotettaessa sovelletaan tilastolain lisäksi yleistä tietosuoja-asetusta, tietosuojalakia sekä lakia viranomaisen toiminnan julkisuudesta.
Tilastokeskus soveltaa tilastoja laatiessaan EU:n tilastosäädöksiä, jotka ohjaavat kaikkien EU-maiden tilastovirastoja.
Tietojen jakaminen (SIMS 6.2)
Velkaantumistilastoa varten koostettua aineistoa käytetään myös tulonjakotilastossa.
Kustannukset ja vastausrasite (SIMS 16)
Velkaantumistilaston tiedot perustuvat rekisteriaineistoihin, mikä vähentää kustannuksia eikä aiheuta vastausrasitetta.
Lähdeaineistot (SIMS 18.1)
Velkaantumistilaston kaikki tiedot ovat peräisin hallinnollisista rekistereistä.
Velkaantumistilaston tiedot veloista ja koroista perustuvat Verohallinnon tietojärjestelmästä poimittuun vuosi-ilmoitusaineistoon.
Luotto- ja rahoituslaitokset, huoltokonttorit, työnantajat, valtio, kunnat, vakuutus- ja eläkelaitokset ja vakuutusyhtiöt jättävät verohallinnolle vuosi-ilmoitukset verovelvollisten lainoista ja luotollisista shekkitileistä (ei limiitti), niiden käyttötarkoituksesta ja maksetuista koroista.
Vuosi-ilmoituksissa lainakohtaiset laina- ja korkotiedot koskevat luonnollisten henkilöiden (ml. elinkeinonharjoittajat, maa- ja metsätalouden harjoittajat) ja kuolinpesien lainoja 31.12. Velallisia voivat olla myös ulkomaalaiset.
Mukana ei ole huoltokonttorien ja muiden yleisimpien luotonantajien tietoja lainoista, joiden käyttötarkoitus on muu kuin asuntovelka tai valtion tai Ahvenanmaan maakuntahallituksen takaama opintovelka ja joiden velkapääoma on enintään 1 700 euroa. Asuntovelkoihin eivät sisälly taloyhtiölainat, jotka ovat mukana rahoitustilinpidon asuntoveloissa.
Velkaantumistilaston asuntokunta-, luokittelu - ja tulotiedot saadaan tulonjakotilastosta. Tilaston kohdeperusjoukon muodostavat asuntokunnat eli niin sanottu asuntokuntaväestö.
Tutkimuksen ulkopuolelle jäävät pysyvästi ulkomailla asuvat, osoitteettomat ja laitosväestö (esimerkiksi pitkäaikaisesti vanhainkodeissa, hoitolaitoksissa, vankiloissa tai sairaaloissa asuvat).
Tiedonkeruun tiheys (SIMS 18.2)
Verohallinnon vuosi-ilmoitusaineisto kerätään ja toimitetaan Tilastokeskukselle vuosittain.
Tulonjakotilaston kokonaisaineisto kerätään vuosittain.
Tiedonkeruumenetelmä (SIMS 18.3)
Velkaantumistilaston kaikki lähdeaineistot saadaan hallinnollisista rekistereistä. Verohallinto toimittaa Tilastokeskukselle sopimuksen mukaisesti vuosi-ilmoitusaineiston vuosittain.
Tulonjakotilaston kokonaisaineiston keruu on kuvattu kyseisen tilaston dokumentaatiossa.
Aineiston/datan validointi (SIMS 18.4)
Velkaantumistilastossa käytettävää veroaineistoa käytetään myös tulonjakotilastossa, joten aineistoa tarkistetaan sekä velkaantumis- että muiden tilastojen näkökulmasta.
Aineistosta lasketaan muuttujien jakaumatietoja ja vertaillaan edellisten vuosien vastaaviin. Poikkeavien havaintojen kohdalla voidaan yksilötason tarkastelussa hyödyntää apuna tulonjakotilaston tietoja.
Velkaantumistilaston tietoja voidaan verrata koko maan tasolla Tilastokeskuksen rahoitustilinpidon ja Suomen Pankin rahoitusmarkkinatilaston tietoihin. Lisäksi vertailussa voidaan hyödyntää Verohallinnon tilastointipalvelun tuottamia tietoja.
Tiedon käsittely (SIMS 18.5)
Velkaantumistilaston velka- ja korkotiedot saadaan Verohallinnolta.
Velkaantumistilaston asuntokunta-, luokittelu- ja tulotiedot saadaan tulonjakotilaston kokonaisaineistosta. Niiden muodostukseen liittyvät prosessit on kuvattu tulonjakotilaston dokumentaatiossa.
Verohallinnon velka- ja korkotiedot saapuvat tiedostona, jossa erillisillä luotoilla on oma tietue. Aineisto yhdistetään henkilötason tiedostoksi sql-ohjelmassa, joka myös tuottaa aineistosta tunnuslukuja velkalajeittain aineiston tarkistuksia varten.
Velkaantumistilaston aikasarjat muodostetaan siten, että velkatiedot yhdistetään tulonjakotilaston kokonaisaineistosta poimittuun aineistoon. Aikasarjat muodostetaan sekä henkilö- että asuntokunta-aineistoille. Lopuksi aikasarjojen rahamääräiset tiedot (velat, korot, käytettävissä olevat tulot) deflatoidaan tilastovuoden rahaksi.
Tarkkuus ja luotettavuus yleisesti (SIMS 13.1)
Velkaantumistilaston aineisto saadaan kokonaan hallinnollisista rekistereistä. Tällöin tilaston laatuun vaikuttavia virhelähteitä ovat virheet lähdeaineistoissa sekä aineistojen käsittelyyn liittyvät virheet.
Virheitä tai puutteita lähdeaineistoissa voi syntyä esimerkiksi tietojärjestelmämuutosten yhteydessä. Toisaalta muutokset verotuksessa heijastuvat verottajalta saatavaan aineistoon ja virheitä voi syntyä, jos muutoksia ei asianmukaisesti huomioida aineiston jatkokäsittelyssä.
Mahdollista harhaa voidaan arvioida vertaamalla aineistosta laskettuja tunnuslukuja ja niiden jakaumia vastaaviin lukuihin ja jakaumiin edellisvuosilta. Vertailua voidaan tehdä myös eri lähteistä saatujen vastaavien tunnuslukujen kesken, esimerkiksi Verohallinnon tilastointipalvelussa tuotettuihin lukuihin vertaamalla.
Laadunvarmistus (SIMS 11.1)
Laadunhallinta edellyttää toiminnan kokonaisvaltaista ohjausta. Euroopan tilastoja koskevat käytännesäännöt muodostavat Euroopan tilastojärjestelmän yhteisen laatujärjestelmän perustan. Käytännesäännöt perustuvat 16 periaatteeseen, jotka koskevat tilastoviranomaisen riippumattomuutta, vastuuvelvollisuutta sekä prosessien ja julkaistavan tiedon laatua.
Periaatteet ovat yhteensopivat YK:n tilastokomission hyväksymien virallisen tilaston periaatteiden kanssa ja täydentävät niitä. Suomen virallisen tilaston laatukriteerit ovat yhteensopivat Euroopan tilastojen käytännesääntöjen kanssa.
Lisätietoja:
Tietojen revisoitumislinjaukset (SIMS 17.1)
Jo julkistettujen tilastotietojen tarkentuminen eli revisio on osa normaalia tilastotuotantoa ja merkitsee laadun parantumista. Periaatteena on, että tilastotiedot perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan aineistoon ja tietoon tilastoitavasta ilmiöstä. Toisaalta tarkentumisesta pyritään tiedottamaan mahdollisimman läpinäkyvästi ennakkoon. Ennakkoviestinnällä varmistetaan, että käyttäjät pystyvät varautumaan tietojen tarkentumiseen.
Tilastojulkistusten tietojen tarkentumisen taustalla on useimmiten aineiston täydentyminen. Tällöin uusi, revisioitu tilastoluku perustuu laajempaa tietopohjaan ja kuvaa ilmiötä entistä tarkemmin.
Tilaston tietojen tarkentuminen voi liittyä myös käytettävään laskentamenetelmään, kuten lukujen vuosittaiseen täsmäytykseen tai painorakenteen päivitykseen. Myös perusvuoden ja käytettyjen luokitusten muutoksesta aiheutuu tietojen tarkentumista.
Oikea-aikaisuus (SIMS 14.1)
Tilastovuoden tiedot julkistetaan noin puoli vuotta tilastovuoden päättymisen jälkeen.
Velkaantumistilaston kohdeperusjoukon tulotiedot saadaan vasta myöhemmin, ja niillä täydennetyt velkatiedot (mukaanlukien velkaantumisasteet) julkistetaan noin vuosi tilastovuoden päättymisestä.
Täsmällisyys (SIMS 14.2)
Velkaantumistilaston tiedot julkistetaan täsmällisesti julkistamiskalenterissa etukäteen ilmoitettuina päivinä.
Ajallinen vertailukelpoisuus (SIMS 15.2)
Velkaantumistilastosta on vertailukelpoinen aikasarja-aineisto vuosilta 2002–2011.
Vuonna 2012 muiden velkojen määrittely muuttui siten etteivät ne enää sisällä rahoituslaitosten myöntämiä niin sanottuja jatkuvia luottoja (ks. tarkemmin käsitteet ja määritelmät).
Muutos vaikuttaa paitsi muiden velkojen määrään ja velallisten lukumääriin myös velkojen kokonaissummaan ja keskimääräisiin velkoihin.
Vuodesta 2015 lähtien ei opintovelkoja enää saada eritellysti, vaan ne sisältyvät muihin velkoihin. Aikasarja on vertailukelpoinen vuodesta 2012 lähtien (pois lukien opintovelat eriteltynä).
Vuodesta 2024 eteenpäin velkatyypin luokittelu muuttui verottajan tarkemman luokituksen seurauksena. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että osa kulutus- ja muista veloista siirtyi elinkeinotoiminnan ja tulolähteen velkoihin.
Yhtenäisyys yli tilastoalueiden (SIMS 15.3)
Velkaantumistilaston käyttämät tulotiedot ovat samoja tulonjakotilaston kanssa, ja toisaalta tulonjakotilastossa käytetään samaa vuosi-ilmoitusaineistoa, joka on muodostettu velkaantumistilastoa varten.
Velkaantumistilasto perustuu koko asuntokuntaväestön kattavaan aineistoon, joten se täydentää otosaineistoista (tulonjakotilaston otosaineisto, varallisuustutkimukset) tai makrotason luottokantatilastoista saatavaa kuvaa velkojen määristä ja jakautumisesta velkalajeittain ja asuntokunta- tai kotitaloustyypeittäin.
Yhtenäisyys kansantalouden tilinpidon kanssa (SIMS 15.3.2)
Tietoja kotitaloussektorin veloista julkaistaan myös Tilastokeskuksen rahoitustilinpidossa. Määrittely- ja käsite-erojen vuoksi näiden tiedot voivat poiketa toisistaan.
Rahoitustilinpidon kotitaloussektorin velkoihin kuuluvat myös asunto-osakeyhtiöiden osakaslainat, jotka velkaantumistilastosta puuttuvat.
Rahoitustilinpitoon perustuen kansantalouden tilinpito julkaisee kotitaloussektorin velkaantumisasteita. Ne poikkeavat velkaantumistilastossa julkaistuista paitsi velka-, myös tulokäsitteen osalta.
Julkistamiskalenteri (SIMS 8.1)
Tilastokeskus julkistaa uutta tilastotietoa arkipäivisin kello 8.00 verkkopalvelussaan. Tilastojen julkistamisajankohdat kerrotaan ennakkoon verkkopalvelusta löytyvässä julkistamiskalenterissa. Tiedot ovat julkisia sen jälkeen, kun ne ovat päivittyneet verkkopalveluun.
Lisätietoja tilastojen julkistamisperiaatteista Tilastokeskuksessa.
Pääsy julkistamiskalenteriin (SIMS 8.2)
Tilaston tulevat julkaisut ovat tilaston sivulla: Tilaston tulevat julkaisut
Käyttäjien käyttöoikeudet (SIMS 8.3)
Tiedot julkistetaan kaikille käyttäjille samanaikaisesti. Tilaston tietoja saa Tilastokeskuksessa käsitellä ja niistä saa antaa tietoja ennen julkistamista vain henkilö, joka osallistuu kyseisen tilaston laadintaan tai tarvitsee kyseisen tilaston tietoja omassa työssään ennen tietojen julkistamista.
Lisätietoja: Tilastojen julkistamisperiaatteet Tilastokeskuksessa
Tilastokeskus on aineistojen tuottaja ja tekijänoikeuden haltija, ellei tuotteen, tiedon tai palvelun yhteydessä erikseen toisin ilmoiteta.
Lisätietoja: Tilastotietojen käyttöehdot
Julkaisutiheys (SIMS 9)
Velkaantumistilaston tiedot julkistetaan kerran vuodessa.
Edellisvuoden velkatiedot julkistetaan noin puoli vuotta tilastovuoden päättymisen jälkeen, tavallisesti kesäkuussa. Tässä julkistuksessa ei ole mukana velkaantumisasteita, jotka saadaan myöhemmin tulotietojen valmistuttua.
Tilastojulkistus (SIMS 10.1)
Tiedote julkistetaan vuosittain tilaston sivulla.
Verkkotietokanta (SIMS 10.3)
Tilaston tietokantataulukot löytyvät StatFin-tietokannasta.
Yksikkötason aineistojen saatavuus (SIMS 10.4)
Yksikkötason aineiston tilaajan täytyy tehdä käyttölupahakemus Tilastokeskuksen tutkijapalveluihin. Hakemuksen hyväksymisen jälkeen aineisto voidaan luovuttaa tilaajan käyttöön.
Muu tiedonjakelu (SIMS 10.5)
Velkaantumistilaston tietoja voidaan julkaista myös artikkeleina ja blogeina (Tieto&Trendit) sekä sosiaalisessa mediassa.
Tietosuojaperiaatteet (SIMS 7.1)
Tilastotarkoituksiin kerätyn tiedon tietosuoja taataan. Tilastonlaadintaa ohjaa tilastolaki. Henkilötietojen käsittelyssä tilastolain ohella sovellettavaksi tulee EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja suomalainen tietosuojalaki. Tilastotarkoituksiin kerättyjen tietojen salassapidosta säädetään julkisuuslaissa.
Tietoja käsittelevät vain ne henkilöt, jotka tietoja työssään tarvitsevat. Tietojen käyttö on rajattu käyttövaltuuksin. Kaikki Tilastokeskuksen henkilökuntaan kuuluvat ovat allekirjoittaneet salassapitositoumuksen, jossa he sitoutuvat pitämään salassa tilastolain tai viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain perusteella salassa pidettäväksi säädetyt tiedot. Lisätietoja tietosuojasta.
Tietosuoja ja -turva tietoja käsiteltäessä (SIMS 7.2)
Velkaantumistilaston perusjulkistuksessa noudatetaan Tilastokeskuksen virallisia tilastoeettisiin periaatteisiin ja lakiin pohjautuvia taulukkomuotoisten henkilötietojen suojausohjeita.
Keskeisenä ohjenuorana tietosuojatoiminnassa on välttää julkaisemasta tilastotietoja muodossa, josta yksittäinen henkilö on tunnistettavissa. Velkaantumistilaston osalta tämä tarkoittaa sitä, ettei julkaistavista tiedoista tule olla mahdollista tunnistaa yksittäistä asuntokuntaa tai henkilöä.
Velkaantumistilaston julkaisut sisältävät kuvioita ja taulukoita sekä StatFin-tietokantataulukoita. Julkistuksen yhteydessä olevat taulukot eivät juuri vaihtele muodoltaan julkaisusta toiseen ja sisältävät varsin yleiselle tasolle aggregoitua tietoa. Tietokantataulukot ovat vakiomuotoisempia ja tietosisällöltään julkaisutaulukoita tarkempia.
Velkaantumistilaston taulukoiden luokituksia on pyritty karkeistamaan siten, että tietosuojaongelmat pystyttäisiin välttämään. Tämän lisäksi lukumäärätiedot tarkistetaan ja niistä luokista, joissa on kynnysarvon alle jäävä määrä asuntokuntia, peitetään tarvittaessa kaikki määrätiedot.