Kuluttajien luottamus 2026, kesäkuu
Kuluttajat luottavaisimpia yli neljään vuoteen kesäkuussa 2026
tiedoteTilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli kesäkuussa -5,3, kun se oli toukokuussa -10,5 ja huhtikuussa -12,5. Vuotta aiemmin kesäkuussa luottamusindikaattori sai arvon -8,6. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -2,9. Tiedot perustuvat kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–17. kesäkuuta 1 197 Suomessa asuvaa henkilöä.
Keskeisiä poimintoja
- Kesäkuussa 2026 kuluttajien luottamus oli edelleen heikkoa. Luottamusindikaattori nousi kuitenkin korkeimmalle sitten helmikuun 2022, jolloin se sai arvon 0,5.
- Odotukset omasta ja varsinkin Suomen taloudesta vuoden kuluttua kohenivat selvästi edelliskuuhun verrattuna. Odotukset ylsivät pitkän ajan keskimääräiselle tasolleen.
- Ajankohtaa pidettiin edelleen erittäin epäotollisena kestotavaroiden hankinnalle. Aikeita rahankäyttöön oli niukasti, vaikka ne lisääntyivät hieman.
- Asunnon ostosuunnitelmat yleistyivät pitkän ajan keskimääräiselle tasolle.
- Näkemykset yleisestä työttömyydestä kohenivat pysyen silti vaisuina. Omalla kohdalla uhka koettiin yhä hyvin suureksi. Arviot inflaatiosta laskivat jonkin verran.
Kuluttajien luottamus asuinalueilla ja väestöryhmissä
Kesäkuussa 2026 talousluottamus oli vahvinta pääkaupunkiseudulla (luottamusindikaattori 0,1) ja heikointa Itä-Suomessa (-9,5). Sosioekonomisista ryhmistä ylemmät toimihenkilöt (2,5) ja yrittäjät (2,0) olivat optimistisia. Hyvin kielteisesti talouskehitystä arvioivat kesäkuussa työttömät (-16,1).
Naiset (-7,0) kuvailivat kesäkuussa talouskehitystä edelleen selvästi synkemmäksi kuin miehet (-3,6). Tarkempaa tietoa on saatavilla kuvioista ja tietokantataulukoista.
Oma ja Suomen talous
Kuluttajien arviot oman taloutensa nykytilasta pysyivät kesäkuussa ennallaan. Sen sijaan odotukset omasta ja varsinkin Suomen taloudesta vuoden kuluttua kohenivat selvästi toukokuuhun verrattuna. Odotukset Suomen taloudesta paranivat kesäkuussa myös vuodentakaiseen nähden.
Kesäkuussa kuluttajien arviot oman taloutensa nykytilasta olivat edelleen hyvin heikot, kun taas odotukset sekä omasta että Suomen taloudesta ylsivät pitkän ajan keskimääräiselle tasolleen.
Kuluttajista 28 % arvioi kesäkuussa, että heidän oman taloutensa tila kyselyhetkellä on huonompi kuin vuotta aiemmin. Omaa talouttaan edellisvuotista parempana piti 25 % kuluttajista. Kesäkuussa aiempaa harvempi eli 59 % kuluttajista oli sitä mieltä, että Suomen taloustilanne on nyt heikompi kuin vuotta aiemmin, ja entistä useampi eli 12 % näki sen vahvempana.
Kesäkuussa jo runsas neljännes eli 27 % kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista enää kolmannes eli 33 % puolestaan otaksui maamme talouden taantuvan. Oman taloutensa kohentumiseen luotti kesäkuussa 28 % kuluttajista ja vain 16 % pelkäsi taloutensa heikkenevän vuoden kuluessa.
Työttömyys ja sen uhka
Kuluttajien odotukset yleisen työttömyystilanteen kehityksestä Suomessa kohenivat kesäkuussa selvästi, mutta jäivät yhä melko heikoiksi. Kuluttajista 20 % odotti, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja enää alle puolet eli 47 % arvioi työttömyyden lisääntyvän.
Kesäkuussa työlliset kuluttajat kokivat työttömyyden tai lomautuksen omakohtaisen uhan edelleen hyvin suureksi. Työllisistä ainoastaan 5 % uskoi uhan vähentyneen omalla kohdallaan ja 27 % puolestaan arvioi riskin kohonneen. Toisaalta 37 % työllisistä koki kesäkuussa, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi tai lomautetuksi.
Kuluttajahinnat
Kesäkuussa kuluttajien arviot kyselyhetken inflaatiosta ja odotukset hintojen muutoksesta vuoden kuluttua laskivat jonkin verran.
Kuluttajat arvioivat kesäkuussa, että kuluttajahinnat ovat nousseet 4,8 % edellisvuoden kesäkuusta ja nousevat 3,9 % seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista 58 % oli sitä mieltä, että hinnat ovat nousseet vuodessa paljon tai melko paljon, ja 59 % odotti hintojen nousevan vähintään samaa vauhtia myös tulevina kuukausina.
Rahatilanne, säästäminen ja lainanotto
Ajankohtaa pidettiin pienestä elpymisestä huolimatta kesäkuussa edelleen hyvin huonona lainanotolle ja epäsuotuisana myös säästämiselle. Kuluttajista 23 % arvioi ajan otolliseksi lainan ottamiselle ja 41 % piti säästämistä kannattavana. Aikomukset lainanottoon kuitenkin lisääntyivät, ja niitä oli kesäkuussa hieman tavanomaista useammalla. Kuluttajista 17 % suunnitteli ottavansa lainaa vuoden sisällä.
Kuluttajien arviot omasta rahatilanteestaan muuttuivat kesäkuussa melko valoisiksi. Mahdollisuuksia säästämiseen tulevina kuukausina ennakoitiin olevan saman verran kuin normaalisti. Rahaa oli kesäkuussa jäänyt säästöön runsaalla puolella eli 58 %:lla kuluttajista ja 71 % uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.
Rahankäyttö ja isot ostoaikeet
Kesäkuussa ajankohtaa pidettiin pienestä paranemisesta huolimatta yhä hyvin epäedullisena kestotavaroiden ostamiselle. Kuluttajista vain 15 %:n mielestä hetki oli otollinen hintaville hankinnoille.
Kuluttajien aikeet käyttää rahaa kestotavaroiden hankintaan vuoden sisällä lisääntyivät kesäkuussa aavistuksen, mutta pysyivät melko niukkoina. Kesäkuussa 13 % kuluttajista ennakoi lisäävänsä ja 36 % vähentävänsä rahankäyttöään kestokulutukseen seuraavan vuoden aikana.
Kesäkuussa auton ostoa vuoden kuluessa harkitsi suunnilleen yhtä moni kuluttaja kuin tavallisesti. Asunnon ostosuunnitelmat yleistyivät, ja niitäkin tuli nyt ilmi saman verran kuin pitkällä ajalla keskimäärin. Aikeita kodin peruskorjaamiseen oli kesäkuussa edelleen normaalia vähemmän.
Kesäkuussa 14 % kuluttajista aikoi joko varmasti tai mahdollisesti ostaa henkilöauton vuoden sisällä. Asunnon ostoa tai talon rakentamista harkitsi 12 % kuluttajista. Kuluttajista 16 % suunnitteli käyttävänsä rahaa kodin peruskorjaamiseen seuraavan vuoden aikana.
Tilaston aineisto
Kuluttajien luottamustutkimus tehdään itse täytettävällä verkkolomakkeella ja puhelinhaastatteluilla. Tutkimuksen kysymyksillä on pääosin valmiit vastausvaihtoehdot.
Kesäkuussa 2026 kyselyyn osallistui 1 197 henkilöä ja vastausaste oli 55 %. Vastauksista valtaosa, 80 % tuli verkkolomakkeelta.
Kuluttajien luottamusindikaattori on keskiarvo osatekijöidensä saldoluvuista: oma talous nyt, oma talous vuoden kuluttua, Suomen talous vuoden kuluttua ja omat aikomukset ostaa kestotavaroita seuraavan vuoden aikana.
EU-tulokset
Kaikkia EU-maita koskevat (kausitasoitetut) kyselytulokset talousodotuksista julkaistaan kuukausittain Euroopan komission sivuilla.
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.