Inflaatio pysyttelee matalalla, vaikka hienoista muutosta näkyvissä
UutinenJoulukuussa kokonaisinflaatio oli 0,2 %. Kokonaisinflaatio pysyi alle 0,7 %:n koko vuoden 2025 ajan, joten inflaatiosta ei voida juurikaan puhua. Pohjalukema saavutettiin lokakuussa, kun kuluttajahintojen vuosimuutos käväisi alimmillaan -0,2 %:ssa.
Hyödykkeestä riippuen kuluttajahinnoissa on kuitenkin havaittavissa hienoista nousua, selviää Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä.
Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat olivat joulukuussa 2 % korkeammalla verrattuna vuoden 2024 joulukuuhun. Alkoholittomat juomat kallistuivat vuodessa 3,6 %, kun taas alkoholijuomien hinnat pysyivät lähes ennallaan: vuosimuutos oli vain 0,4 %.
Asumisen, veden, sähkön, kaasun ja muiden polttoaineiden -pääryhmässä hinnat sen sijaan halpenivat joulukuussa noin 2 % vuotta aiemmasta. Pääryhmän sisällä veden kuluttajahinnat nousivat kuitenkin 4,3 % ja jäteveden hinnat 4,2 % vuodentakaisesta.
Myös työväenopiston kurssimaksut ovat nousseet. Kurssimaksut kallistuivat joulukuussa 4,2 % edelliseen vuoteen verrattuna.
”Inflaatioprosentti heiluu hieman kuukaudesta toiseen, koska kulutus ja kuluttajahinnat eivät pysy samanlaisena läpi vuoden”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Kristiina Nieminen.
Nyt joulukuun tietojen julkistuksen yhteydessä voidaan laskea koko vuoden keskimääräinen hintojen muutos eli kuinka paljon hinnat nousivat tai laskivat keskimäärin vuonna 2025 edelliseen vuoteen verrattuna. Vuoden 2025 keskimääräinen inflaatio oli 0,3 %.
”Keskimääräisten vuosimuutosten perusteella näyttää, että vaikka elintarvikkeiden hinnat nousivat vuonna 2025 vain 2 %, joillakin tuotteilla nousua oli paljon enemmän. Esimerkiksi naudan- ja vasikanlihan hinnat kallistuivat keskimäärin 12 % edellisvuodesta, suklaan 20 % ja kahvin 29 %”, kertoo Nieminen.
”Koska inflaatio on pysynyt alle prosentissa koko vuoden, joidenkin tuotteiden tai palveluiden hintojen on pitänyt myös laskea”, Nieminen muistuttaa.
Korot ovat vetäneet inflaatiota alaspäin. Asuntolainojen korot ovat laskeneet keskimäärin 22 % ja kulutusluottojen korot 14 % edeltävään vuoteen verrattuna. Näiden lisäksi sokeri on halventunut 14 %, sähkö 7 %, diesel lähes 6 % ja hotellimajoitus runsaat 5 %.
Yhteystiedot
Kristiina Nieminen
yliaktuaari
029 551 2957
Kuluttajahintaindeksi-tilaston sivu
Tilaston yksityiskohtaiset taulukot StatFin-tietokannassa
Tilaa uutiskirjeitä julkistuksistamme ja uutisistamme