Siirry etusivulle - Tilastokeskus
uutinen

Lähes joka toinen kertoo kokeneensa lapsuudessa vanhempien tekemää henkistä tai fyysistä väkivaltaa

Uutinen

Lähes joka toinen 16–74-vuotias nainen ja 18–74-vuotias mies raportoi kokeneensa alle 15-vuotiaana vanhempiensa tekemää henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Naisista 60 prosenttia ja miehistä puolet kertoo puolestaan todistaneensa vanhempiensa välistä vakivaltaa ollessaan alle 15-vuotias.

Vanhempien tekemän henkisen väkivallan kokemuksia raportoi noin joka kolmas. Isän tekemää fyysistä väkivaltaa kertoo kokeneensa 18 prosenttia miehistä ja 14 prosenttia naisista. Äidin tekemää fyysistä väkivaltaa raportoi kokeneensa alle 15-vuotiaana hieman harvempi, noin joka kymmenes.

”Kun katsotaan henkisen ja fyysisen väkivallan kokemista yhteensä, naiset ja miehet raportoivat lapsuudessa koettua väkivaltaa lähes yhtä usein”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Henna Attila kertoo.

Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tekemän Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021 -tutkimuksen aineistoon.

Seksuaaliväkivallan kokemukset yleisempiä naisilla

Vanhempien tekemän väkivallan lisäksi tutkimuksessa selvitettiin väestön alle 15-vuotiaana kokemaa seksuaaliväkivaltaa ja vainoamista. Seksuaaliväkivallan eri muotoja kertoi kokeneensa alle 15-vuotiaana 14 prosenttia 16–74-vuotiaista naisista ja neljä prosenttia 18–74-vuotiaista miehistä, kaikkiaan siis noin joka kymmenes 16–74-vuotias.

”Naisilla seksuaaliväkivallan kokemukset ovat selvästi yleisempiä kuin miehillä, mikä kertoo, että seksuaaliväkivallan kokeminen on sukupuolistunutta jo lapsuudessa”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Miina Keski-Petäjä sanoo.

Yhdeksän kymmenestä seksuaaliväkivaltaa kokeneesta kertoi tekijän olleen mies. Lähes 80 prosentissa tapauksista tekijä oli uhrille ennestään tuttu.

”Tulosten tulkinnassa on hyvä huomioida, että vastaajat ovat eri ikäisiä ja heidän kokemuksensa jakautuvat monille vuosikymmenille. Vastaamiseen vaikuttaa siis se, miten eri aikojen kokemuksia muistetaan tai tahdotaan muistaa sekä se, miten ne tunnistetaan väkivallaksi vuosia tai vuosikymmeniä myöhemmin. Olennaista on myös, mitä kokemuksista halutaan tänä päivänä jakaa”, Keski-Petäjä kertoo.

Tyypillisimmin lapsuudessa seksuaaliväkivallan uhriksi joudutaan tutkimuksen mukaan murrosiän kynnyksellä.

”Yli puolet seksuaaliväkivaltaa lapsena kokeneista kertoi olleensa ensimmäisen tapauksen aikaan 11–14-vuotias. Varhaislapsuudessa eli alle 6-vuotiaana uhriksi kertoi joutuneensa 15 prosenttia seksuaaliväkivaltaa kokeneista”, kertoo Attila.

Suurin osa tapauksista jää ainoastaan uhrien omaan tietoon: vain joka kolmas lapsuudessa seksuaaliväkivaltaa kokeneista ilmoitti kertoneensa tapahtuneesta jollekulle.

Tilastokeskuksen tutkijat pitävät tuloksia huolestuttavina. Läheisten taholta koettu väkivalta vaikuttaa usein laajasti uhrin elämään, ja väkivallan seuraukset voivat olla ylisukupolvisia.

”Tulosten mukaan sekä lapsuudessa koettu että todistettu väkivalta ovat vahvassa yhteydessä myöhemmin elämässä kohdattuun parisuhdeväkivaltaan”, huomauttaa Keski-Petäjä.

Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa -tutkimus on osa väkivallan yleisyyttä väestötasolla mittaavaa EU:n Gender-Based Violence -hanketta. Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan toimikunta NAPE ja Tilastokeskus ovat julkaisseet tutkimuksen aineistosta uusia tuloksia syksyn 2024 ja kevään 2025 aikana.

Lisätietoa

Miina Keski-Petäjä
⁠yliaktuaari
⁠⁠029 551 3992

Henna Attila
⁠yliaktuaari
⁠029 551 3378

⁠Tiiviisti tutkimuksesta: Lapsuudessa koettu ja todistettu
väkivalta

Tilastokeskuksen sukupuolistuneen
väkivallan ja lähisuhdeväkivallan teemasivu

Tilaa
uutisviestejä uusimmista julkistuksistamme  
 


Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.