uutinen

Suomessa alkoholi Euroopan kolmanneksi kalleinta

Uutinen

Suomi oli vuonna 2024 Euroopan kolmanneksi kallein maa ostaa alkoholia. Kalliimpaa alkoholi oli vain Islannissa ja Norjassa. Myös ruuan ja alkoholittomien juomien osalta Suomi oli EU:n keskiarvoa kalliimpi.

Alkoholin hinnoissa on suuria eroja Euroopan maiden välillä. Islannissa hintataso oli liki kolminkertainen verrattuna EU-keskiarvoon. Edullisinta alkoholi oli Italiassa ja Saksassa. Tiedot perustuvat kansainväliseen hintavertailuun.

“EU-maissa alkoholia verotetaan hyvin eri tavalla. Erityisesti viinin verotuksessa EU jakautuu kahtia. Monissa Etelä- ja Keski-Euroopan maissa, kuten Italiassa ja Espanjassa, viinin valmistevero on nolla. Sen sijaan Pohjoismaat samoin kuin Irlanti verottavat viiniä selvästi enemmän. Myös väkevien alkoholijuomien ja oluen verotuksessa on suuria eroja – Suomi on myös näissä tuoteryhmissä yksi Euroopan kireimmin verottavista maista”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Harri Kananoja.

Tupakan hinnoissa Suomi oli Euroopan kuudenneksi kallein maa. Kalleinta tupakka oli Irlannissa, jossa tupakoitsija joutui maksamaan savukkeista 160 % enemmän kuin EU-maissa keskimäärin.

“Myös tupakkatuotteiden verotuksessa Euroopassa on suuria vaihteluita maiden välillä. Vaikka EU-säädökset asettavat puitteet, kansalliset verojärjestelmät vaihtelevat maiden välillä, mikä näkyy savukkeiden isoissa hintaeroissa.”

Ruoka ja alkoholittomat juomat Suomessa 10 prosenttia EU:n keskitasoa kalliimpaa

Ruuan ja alkoholittomien juomien hinnoilla mitattuna Suomi sijoittui kaikkien Euroopan maiden joukossa kahdeksanneksi. Suomea kalliimpia olivat esimerkiksi Sveitsi ja muut Pohjoismaat Ruotsia lukuun ottamatta.

Naapurimaissa Virossa ja Ruotsissa ruoka ja alkoholittomat juomat olivat vain hieman Suomea edullisempia.

”Edellisessä vastaavassa vertailuissa Ruotsi oli vielä Suomea hieman kalliimpi, mutta Ruotsin kruunun heikkeneminen suhteessa euroon näkyi nyt ruuan ja juomien halpenemisena. Virossa taas hintatasoindeksi on noussut Suomea voimakkaamman inflaation myötä. Vielä kolme vuotta sitten Viron hintataso oli alle EU-keskiarvon”, Kananoja kertoo.

“Vertailun kalleimmat maat Sveitsi, Islanti ja Norja, jotka eivät kuulu Euroopan unioniin, ovat olleet kärkimaita hyvinkin pitkään.”

Halvinta ruoka ja alkoholittomat juomat olivat vuonna 2024 Pohjois-Makedoniassa, Romaniassa ja Turkissa. Pohjois-Makedonian hintataso oli noin 70 % EU-keskiarvosta.

Yhteystiedot

Harri Kananoja
⁠yliaktuaari
⁠029 551 3567

Kansainvälinen hintavertailu -tilaston sivu

Lisätietoa

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.