Ruoka ja alkoholittomat juomat olivat Suomessa 10 % EU:n keskitasoa kalliimpia vuonna 2024

Tiedote liittyy aiheisiin:Hinnat ja kulutus
tiedote | Kansainvälinen hintavertailu 2024

EFTA-maat Sveitsi, Islanti ja Norja olivat vertailun kalleimmat maat. EU-jäsenmaista kallein oli Luxemburg ja Romania edullisin. Suomen hintataso ylitti EU-keskiarvon 10 %:lla. Tiedot perustuvat EU-tilastoviranomaisen, Eurostatin, koordinoimaan hintavertailuohjelmaan. Vertailussa käytetyt hinnat edustavat vuoden 2024 keskihintoja. Suomea koskevan hinta-aineiston kokosi Tilastokeskus.


Keskeisiä poimintoja

  • Eurostatin vertailun mukaan ruoan ja alkoholittomien juomien hintataso oli Suomessa vuonna 2024 noin 10 % EU-keskiarvon yläpuolella. Naapurimaat Viro ja Ruotsi olivat vain hieman edullisempia.
  • Suomi sijoittui korkealle erityisesti alkoholin ja tupakan hinnoissa verrattuna muihin Euroopan maihin: alkoholin osalta Suomi on Euroopan kolmanneksi kallein, tupakan osalta kuudenneksi kallein.
  • Ruoan ja alkoholittomien juomien hintoja verrattaessa Euroopan kalleimmat maat löytyivät EU-maiden ulkopuolelta.

     

Ruoan ja alkoholittomien juomien hintatasot Suomessa, Ruotsissa ja Virossa miltei samalla tasolla

Suomi sijoittui kahdeksanneksi korkeimmalle kaikkien Euroopan maiden joukossa ruoan ja alkoholittomien juomien hintatasoa mittaavassa Eurostatin hintavertailussa. Suomen hintatasoindeksi oli 110, sama kuin Itävallalla ja Ranskalla. Tämä tarkoittaa, että ruoan ja alkoholittomien juomien hinnat olivat Suomessa noin 10% kalliimpia kuin EU-maissa keskimäärin vuonna 2024. Sekä Ruotsin että Viron hintatasoindeksi oli 106. 

Ruotsin kruunun heikkeneminen suhteessa euroon näkyi Ruotsin laskeneessa hintatasoindeksissä. Edellisessä vastaavassa vertailuissa Ruotsi oli vielä Suomea hieman kalliimpi. Viron hintatasoindeksi on noussut erityisesti vuosien 2022 ja 2023 Suomea voimakkaamman inflaation myötä. Kolme vuotta sitten tehdyssä vertailussa Viron hintataso oli vielä alle EU-keskiarvon.

Suomi oli kalliiden maiden joukossa, mutta ei aivan kärjessä – esimerkiksi Sveitsi ja muut Pohjoismaat Ruotsia lukuun ottamatta olivat Suomea kalliimpia. Sveitsin hintataso ylitti EU-keskiarvon liki 60 %:lla. Halvimmat ruoan ja alkoholittomien juomien hinnat löytyivät vuonna 2024 Pohjois-Makedoniasta, Romaniasta ja Turkista. Pohjois-Makedonian hintataso oli noin 70 % EU-keskiarvosta.

Ruoan ja alkoholittomien juomien hintataso kartalla havainnollistettuna. EFTA-maat Sveitsi, Islanti ja Norja olivat hintatasoltaan korkeimpia. Matalimman hintatason maat olivat Turkki, Pohjois-Makedonia ja Romania. Suomen hintataso oli 10 % yli EU-keskiarvon.

Alkoholin ja tupakan hintatasoissa näkyvät maiden erilaiset verotuskäytännöt

Alkoholin hintatasoindeksi oli Suomessa 210, mikä teki siitä Euroopan kolmanneksi kalleimman maan ostaa alkoholia vuonna 2024. Alkoholi oli kalliimpaa Islannissa ja Norjassa. Islannissa hintataso oli liki kolminkertainen verrattuna EU-keskiarvoon. Edullisin alkoholi löytyi Italiasta ja Saksasta. Niissä hintataso oli alle 90 % EU-keskiarvosta.

Tupakan osalta Suomi oli Euroopan kuudenneksi kallein maa. Tupakka oli kalleinta Irlannissa ja edullisinta Turkissa ja Balkanin alueella. Irlannissa tupakoitsija joutui maksamaan savukkeista 160 % enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Tupakan hintataso Turkissa oli noin 25 % EU-keskiarvosta. Alkoholin ja tupakan suurissa hintatasoeroissa näkyvät maiden erilaiset verotuskäytännöt.

Ruoan, juomien ja tupakan hintavertailututkimus
toteutetaan kolmen vuoden välein

Eurostatin ECP (European Comparison Programme) -hintavertailuohjelmassa olivat vuonna 2024 mukana EU:n 27 jäsenvaltiota, kuusi ehdokasmaata (Pohjois-Makedonia, Montenegro, Bosnia-Hertsegovina, Turkki, Serbia ja Albania) ja kolme EFTA-maata (Islanti, Norja ja Sveitsi). Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan hintavertailussa on mukana noin 500 tuotetta ja se toteutetaan kolmen vuoden välein.

Lisätietoja tutkimuksesta ja tuloksista löytyy Eurostatin verkkojulkaisusta (englanniksi).







Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.

Päivittyneet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Valtio
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Valtio
  • Hyödyke
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Dokumentaatio

Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.

Siirry tilaston dokumentaatioon

Viittausohje

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kansainvälinen hintavertailu [verkkojulkaisu].
Viiteajankohta: 2024. ISSN=1799-8379. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 19.6.2025].
Saantitapa:

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti

Harri Kananoja
yliaktuaari
029 551 3567

Muut asiantuntijat

Tomi Liimatainen
yliaktuaari
029 551 3490

Vastaava osastopäällikkö

Hannele Orjala
osastopäällikkö
029 551 3582

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.