Julkaistu: 20.6.2007
Valvottavien ongelmajätteiden määrä huimassa kasvussa
Ihmiselle tai luonnolle vaarallisia jätteitä eli ongelmajätteitä kertyi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2005 lähes 2,4 miljoonaa tonnia. Ongelmajätekertymää ovat erityisesti kohottaneet suurina määrinä syntyvät metallienjalostuksen lietteet ja sakat, kaivosten rikastuslietteet ja rakennustoimintaan luettavat pilaantuneet maat. Määrämuutokset ovat edenneet hyppäyksittäin määritysten ja raja-arvojen muuttuessa (kuvio). Perinteiset ongelmajätteet kuten jäteöljyt, maalit, lääkkeet, liuottimet ovat jääneet vähäisempään osaan ongelmajätetilastossa.
Suurten ongelmajäte-erien tärkein käsittelytapa on niiden varastointi läjittämällä tai sijoittamalla altaisiin, ongelmajätteille kelvollisiin ja sopiviin rakenteisiin. Ylivoimaisesti suurin osa ongelmajätteistä, 1,8 miljoonaa tonnia, sijoitettiin maaperään tällä tavoin vuonna 2005.
Yhdyskunnissa eli palvelusektorilla ja kotitalouksissa ongelmajätteitä kertyi 268 000 tonnia, joka on 11,8 prosenttia ongelmajätteiden kokonaismäärästä. Ensi kertaa laskettiin myös ajoneuvoromu ongelmajätekertymään. Kotitalouksien suurin ongelmajäte-erä on hylätyt laitteistot kuten sähkö- ja elektroniikkaromu.
Ongelmajätteiden määrä 1975-2005
- Lähteet: Tilastokeskus ja Suomen ympäristökeskus
Ongelmajätteiden osuus koko vuotuisesta jätemäärästä vuonna 2005 oli 3,7 prosenttia. Muiden eli tavanomaisten ja pysyvästi maaperään sijoitettujen jätteiden määrä oli 63 miljoonaa tonnia. Määrä on melko sama kuin vuotta aiemmin. Mineraalien kaivu ja rakentaminen tuottavat suurimman osan jätteistä, teollisuus hieman näitä vähemmän. Yhdyskuntajätteitä kotitalouksista ja palvelusektorilta kertyi 2,4 miljoonaa tonnia.
Jätehuollon merkittävimmät lyhyenajan muutokset ovat ongelmajätemäärän kasvun lisäksi olleet hakkuutähteen polton lisäys, metalliromun ulkomaankaupan ja käytön kasvu sekä tuottajavastuun laajeneminen. Jätevoimaloiden suunnittelu ja rakentaminen ovat käynnissä, mikä tulee johtamaan polton osuuden huomattavaan kasvuun yhdyskuntajätteiden käsittelyssä. Valtakunnallinen jätesuunnitelma näkee jätehuollon tulevaisuuden avainkysymyksenä materiaalitehokkuuden nostamisen.
Lähde: Jätetilasto - Yhdyskuntajätteet 2005. Tilastokeskus
Lisätietoja: Simo Vahvelainen (09) 1734 3457, Marianne Kaplas (09) 1734 3421
Vastaava tilastojohtaja: Kaija Hovi
Linkit: Jäteluokitusopas 2005 ja jätetilaston luokitukset
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Jätteiden kertymät sektoreittain ja jätelajeittain vuonna 2005 (20.6.2007)
- Jätteiden käsittely vuonna 2005 (20.6.2007)
Päivitetty 19.6.2007
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Jätetilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3339. 2005. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/jate/2005/jate_2005_2007-06-20_tie_001.html