Julkaistu: 23.11.2010
Yhdyskuntajätteiden määrä laski
Yhdyskuntajätteiden määrän vuosikausia jatkunut kasvu taittui viime vuonna. Jätemäärä väheni edellisvuodesta 7,4 prosenttia, 2,6 miljoonaan tonniin vuonna 2009. Samaan aikaan kaatopaikoille viety yhdyskuntajätteen määrä laski peräti 16 prosenttia.
Yhdyskuntajätteiden määrä käsittelytavoittain vuosina 2002-2009
Lähde: Tilastokeskus
Hyödyntämisaste nousi ennätykseensä
Yhdyskuntajätteistä hyödynnettiin materiaalina tai polttamalla viime vuonna ennätykselliset 54 prosenttia. Kierrätyksen eli jätteen materiaalihyödyntämisen osuus käsittelystä nousi edellisvuodesta 4 prosenttiyksikköä, 36 prosenttin. Kaatopaikoille vietiin viime vuonna 46 prosenttia yhdyskuntajätteestä eli 1,2 miljoonaa tonnia. Biohajoava osa kaatopaikkojen sekajätteestä tuottaa metaania hajotessaan. Kaatopaikat aiheuttavat 3-4 prosenttia kasvihuonekaasuista.
Yhdyskuntajätteen määrä asukasta kohden laski viime vuonna 478 kiloon. Yhdyskuntajätteestä noin 60 prosenttia kertyy kotitalouksista, loppuosa pääasiassa palvelualoilta, erityisesti kaupasta ja terveydenhoidosta. Kotitalouksien kulutusmenot supistuivat viime vuonna 1,8 prosenttia ja palvelualojen liikevaihto 7,5 prosenttia. Yhdyskuntajätteestä noin puolet koostuu elintarvike-, keräyspaperi- ja kartonkijätteestä.
Lähde: Jätetilasto - Yhdyskuntajätteet 2009, Tilastokeskus
Lisätietoja: Simo Vahvelainen (09) 1734 3457, Juha Espo (09) 1734 3463, ymparisto.energia@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds
Julkaisu pdf-muodossa (225,2 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Jätetilasto (23.11.2010)
Päivitetty 23.11.2010
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Jätetilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3339. 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/jate/2009/jate_2009_2010-11-23_tie_001_fi.html