Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

2. Sepelvaltimotauti syynä useampaan kuin joka viidenteen kuolemaan

Kuolemansyiden pääryhmistä suomalaisia kuolee eniten verenkiertoelintauteihin. Osuus on kuitenkin laskenut kahdessakymmenessä vuodessa 47 prosentista 39 prosenttiin. Verenkiertoelinten sairauksista iskeemiset sydäntaudit (sepelvaltimotauti) ovat vielä nykyisinkin suomalaisten yleisimpiä kuolemansyitä. Sepelvaltimotauti aiheuttaa useamman kuin joka viidennen kuoleman (21 %). Vuonna 2012 sepelvaltimotautiin kuoli 11 099 henkeä. Näistä miehiä oli 5 832 eli 53 prosenttia. Tautiin kuolleet ovat aiempaa vanhempia. Vuonna 1970 sepelvaltimotautiin kuolleista oli 15–64-vuotiaita neljä kymmenestä, kun vuonna 2012 vain yksi kymmenestä. Sepelvaltimotautikuolemien määrä väheni edelleen vuonna 2012.

Kuviossa 1 sepelvaltimotautikuolleisuus esitetään ikävakioituna. Ikävakioinnissa poistetaan väestön ikärakenteen ja sen muutosten vaikutus. Tässä tapauksessa nähdään, millä tasolla sepelvaltimotautikuolleisuus olisi, jos väestön ikärakenne pysyisi samana koko tarkastelujakson ajan. Kun väestön vanheneminen eliminoidaan luvuista ikävakioinnilla, voidaan nähdä, että sepelvaltimotautikuolleisuus on vähentynyt tasaisesti viimeisten 40 vuoden aikana.

Kuvio 1. Ikävakioitu sepelvaltimotautikuolleisuus (iskeemiset sydäntaudit) 1970–2012

Kuvio 1. Ikävakioitu sepelvaltimotautikuolleisuus (iskeemiset sydäntaudit) 1970–2012

Toiseksi eniten, 23 prosenttia, kuolemista aiheutui kasvaimista. Miesten ikävakioitu kasvainkuolleisuus on pienentynyt selvästi viimeisen viiden vuoden aikana, mutta naisten on pysynyt ennallaan. Yleisin kuolemaan johtanut syöpätyyppi oli miehillä edelleen keuhkosyöpä. Naisten keuhkosyöpäkuolleisuus on viimeisten neljän vuosikymmenen aikana lisääntynyt, mutta miehillä se on alkanut vähentyä jo 1980-luvulla. Vuonna 2012 kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpiin kuoli 1 467 miestä ja 736 naista.

Kuvio 2. Ikävakioitu kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpä 1970–2012

Kuvio 2. Ikävakioitu kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpä 1970–2012

Rintasyöpä on työikäisten naisten yleisin kuolemaan johtava syöpä. Vuonna 2012 neljä kymmenestä siihen kuolleesta oli alle 65-vuotias. Rintasyöpä oli työikäisillä naisilla vuonna 2012 yhtä yleinen kuolemansyy kuin alkoholisyyt. Vuonna 2012 rintasyöpäkuolemia oli naisilla kaikkiaan 876 eli 30 kuolemaa 100 000 naista kohti. Rintasyöpäkuolemien määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä, mutta ikävakioitu rintasyöpäkuolleisuus on pysynyt lähes samana 70-luvulta lähtien (kuvio 3).

Eturauhassyöpä on keuhkosyövän jälkeen miesten yleisin kuolemaan johtava syöpä. Vuonna 2012 eturauhassyöpäkuolemia oli miehillä 852, kun vuonna 2011 luku oli 879. Se on ennen kaikkea ikääntyneiden miesten kuolemansyy; useampi kuin yhdeksän kymmenestä kuolleesta on yli 65-vuotias. Eturauhassyöpäkuolleisuus oli vuonna 2012 samalla tasolla kuin naisten rintasyöpäkuolleisuuskin eli 33 kuolemaa 100 000 miestä kohti. Miesten ikävakioitu eturauhassyöpäkuolleisuus on alentunut selvästi 2000-luvulla.

Kuvio 3. Ikävakioitu miesten eturauhassyöpäkuolleisuus ja naisten rintasyöpäkuolleisuus 1970–2012

Kuvio 3. Ikävakioitu miesten eturauhassyöpäkuolleisuus ja naisten rintasyöpäkuolleisuus 1970–2012

Lähde: Kuolemansyytilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Airi Pajunen 09 1734 3605, Kati Taskinen 09 1734 3297, kuolemansyyt@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 30.12.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuolemansyyt [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-5051. 2012, 2. Sepelvaltimotauti syynä useampaan kuin joka viidenteen kuolemaan . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ksyyt/2012/ksyyt_2012_2013-12-30_kat_002_fi.html