Julkaistu: 14.8.2015
Kansantalouden tuotanto kesäkuussa hieman edelliskuukautta pienempi
Kausitasoitettu tuotanto laski kesäkuussa 0,1 prosenttia edelliskuukaudesta. Vuoden 2014 kesäkuusta tuotanto laski työpäiväkorjattuna 0,9 prosenttia. Toukokuun työpäiväkorjattu tuotanto laski tarkentuneiden tietojen mukaan 0,7 prosenttia (oli -1,2) edellisvuoden toukokuusta.
Tuotannon volyymi 2005–2015, trendi ja kausitasoitettu sarja
Tuotannon suhdannekuvaajan sarjat kausitasoitetaan Tramo/Seats -menetelmällä. Kausi- ja satunnaisvaihteluista tasoitettujen sarjojen (kausitasoitettu ja trendisarja) viimeiset havainnot tarkentuvat uusien havaintojen myötä kausitasoitusmenetelmissä. Tarkentumiset voivat etenkin suhdannekäänteissä olla suuria, mikä tulee ottaa huomioon kausitasoitettuja ja trenditietoja käytettäessä.
Tuotannon työpäiväkorjattu muutos edellisvuoden vastaavasta kuukaudesta, %
Työpäiväkorjattuna alkutuotanto kasvoi kuusi prosenttia. Jalostus laski prosentin ja palvelut reilut kaksi prosenttia vuoden 2014 kesäkuusta.
Alkutuotannolla tarkoitetaan maa-, riista-, metsä- ja kalataloutta. Jalostus sisältää teollisuuden ja rakentamisen. Palvelut sisältää kaupan, majoitus- ja ravitsemistoiminnan, liikenteen, liike-elämän palvelut sekä kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan ja julkiset palvelut.
Bruttokansantuotteen ja työllisyyden ennakoitu kehitys vuoden 2015 toisella neljänneksellä
Kausitasoitetun bruttokansantuotteen ennakoidaan laskeneen 0,4 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Työpäiväkorjatun sarjan mukaan bkt oli 1,0 prosenttia edellisvuoden vastaavaa neljännestä alemmalla tasolla. Työllisten määrän ennakoidaan vähentyneen 1,3 prosenttia vuoden 2014 toisesta neljänneksestä. Tehdyt työtunnit olivat 0,3 prosenttia vuotta aiempaa neljännestä ylemmällä tasolla.
Tiedot perustuvat tuotannon suhdannekuvaajan ennakkotietoihin. Seuraava neljännesvuositilinpito tarkempine tietoineen julkaistaan 4.9.2015.
Pikaennakko, kausitasoitettu, viitevuoden 2010 hinnoin
Neljännesvuosittaisen pikaennakon laadinnassa ei arvioida välituotekäyttöä, tuoteveroja eikä tuotetukipalkkioita, vaan neljännesvuosittaista bruttokansantuotetta viedään tuotannon suhdannekuvaajan tietoihin perustuvalla muutoksella eteenpäin.
Lähde: Tuotannon suhdannekuvaaja 2015 kesäkuu, Tilastokeskus
Lisätietoja: Veli-Pekka Karvinen 029 551 2667, Ida Peltonen 029 551 3334, kansantalous.suhdanteet@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen
Julkaisu pdf-muodossa (205,0 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
- Laatuselosteet
-
- Tuotannon suhdannekuvaajan laatuseloste (14.8.2015)
- Tietojen tarkentuminen
-
- Tietojen tarkentuminen (14.8.2015)
Päivitetty 14.8.2015
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tuotannon suhdannekuvaaja [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-5404. kesäkuu 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ktkk/2015/06/ktkk_2015_06_2015-08-14_tie_001_fi.html