Julkaistu: 30.11.2010
Ulkomaalaisten perheiden määrä kasvaa, osuus yhä pieni
Tilastokeskuksen perhetilaston mukaan vuonna 2009 Suomessa oli 60 500 perhettä, joissa vähintään toinen puolisoista tai ainoa vanhempi oli ulkomaan kansalainen. Viime vuoden aikana näiden perheiden määrä on lisääntynyt 4 200 perheellä. Vuonna 1995 tällaisia perheitä oli vain 25 800, mikä oli 1,9 prosenttia kaikista perheistä. Vaikka sellaisten perheiden määrä, joissa vähintään toinen puolisoista tai ainoa vanhempi on ulkomaan kansalainen, onkin kasvanut, näiden perheiden osuus on edelleen vain 4,2 prosenttia kaikista Suomen perheistä.
Ulkomaiden kansalaisten perheet vuosina 1995 ja 2009
Yleisin yhdistelmä ulkomaalaisten perheissä on suomalainen mies ja ulkomaalainen nainen ja toiseksi yleisin yhdistelmä on ulkomaalainen mies ja suomalainen nainen. Vielä 1990-luvun puolivälissä yleisin yhdistelmä ulkomaalaisten perheissä oli suomalainen vaimo ja ulkomaalainen mies. Vuonna 2009 määrällisesti eniten kasvoi niiden perheiden määrä, joissa sekä mies että vaimo ovat ulkomaan kansalaisia.
Perheitä koskevat tiedot vuodelta 2009 on julkistettu jo toukokuussa 2010. Tämä on laajempi katsaus aiemmasta julkistuksesta sisältäen mm. yleiskatsauksen ja taulukoita. Seuraava laajempi katsaus julkistetaan marraskuussa 2011.
Lähde: Väestö- ja kuolemansyytilastot, Tilastokeskus
Lisätietoja: Marjut Pietiläinen (09) 1734 2798, Timo Nikander (09) 1734 3250, vaesto.tilasto@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Julkaisu pdf-muodossa (657,5 kt)
- Katsaukset
-
- 1. Suomen yleisin perhetyyppi on lapseton aviopari (30.11.2010)
- 2. Vieraskielisiä perheitä vain kaksi prosenttia (30.11.2010)
- 3. Lapsiperheiden osuus tasaisessa laskussa (30.11.2010)
- 4. Lapsiperhetyyppien yleisyydessä eroja eri alueilla (30.11.2010)
- 5. Valtaosa lapsista kahden vanhemman perheissä (30.11.2010)
- 6. Tytöt muuttavat vanhempiensa luota poikia aiemmin (30.11.2010)
- 7. Naiset asuvat miehiä useammin yksin (30.11.2010)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Perheväestö ja perheen keskikoko 1950 - 2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 2. Ruotsinkieliset perheet tyypin ja puolisoiden/vanhempien lapsiluvun mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 3. Avioparit miehen ja vaimon avioliiton järjestysnumeron mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 4. Perheet puolisoiden/vanhempien kielen mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 5. Lapsiperheet vanhempien kielen mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 6. Perheet puolisoiden/vanhempien kansalaisuuden mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 7. Lapsiperheet vanhempien kansalaisuuden mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 8. Perheet/puolisoiden vanhempien syntymämaan mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 9. Lapsiperheet vanhempien syntymämaan mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 10. Perheet perhetyypin ja alle 18-vuotiaiden kotona asuvien lasten määrän mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 11. Lapsiperheet alle 18-vuotiaiden lasten määrän ja perhetyypin mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 12. Uusperheet perhekoostumuksen ja lapsiluvun mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 13. Perheet lasten ikäryhmien ja perhetyypin mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 14. Perheiden 0 - 24-vuotiaat lapset perhetyypin mukaan sekä ottolapset iän mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 15. Lapset iän ja perheen kotona asuvien alle 18-vuotiaiden lasten lukumäärän mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 16. Perheelliset miehet iän ja perhetyypin mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Liitetaulukko 17. Perheelliset naiset iän ja perhetyypin mukaan 31.12.2009 (30.11.2010)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste, perheet 2009 (30.11.2010)
Päivitetty 30.11.2010
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Perheet [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3215. Vuosikatsaus 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/perh/2009/02/perh_2009_02_2010-11-30_tie_001_fi.html