Julkaistu: 28.2.2011
Rakennuslupien kuutiomäärä väheni yli 31 prosenttia joulukuussa
Vuoden 2010 joulukuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 31,2 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Laskuun vaikuttivat etenkin julkisten palvelurakennusten ja liike- ja toimistorakennusten lupien väheneminen. Vuonna 2010 myönnettyjen rakennuslupien määrä oli 7,5 prosenttia suurempi kuin vuonna 2009. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.
Myönnetyt rakennusluvat, liukuva vuosisumma
Julkistuksessa *-merkityt tiedot ovat ennakkotietoja.
Asuinrakennusten lupakuutiot kasvoivat joulukuussa 2,7 prosenttia. Suurin kasvu oli asuinkerrostalojen lupakuutioissa, joka yli kaksinkertaistui viime vuoden joulukuuhun verrattuna. Erillisten pientalojen lupakuutiot sen sijaan laskivat yli kolmanneksella ja rivi- ja ketjutalojen kuutiot lähes puolella.
Vuoden 2010 joulukuussa myönnettiin rakennuslupa 2187 uudelle asunnolle, mikä on 3,9 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Erillisiin pientaloihin rakennettavien asuntojen lupamäärä väheni yli 38 prosenttia ja rivi- ja ketjutalojen vastaava luku runsaat 54 prosenttia. Asuinkerrostaloihin rakennettavien asuntojen lupamäärä puolestaan kasvoi yli puolella.
Vuonna 2010 kaikkien rakennusten lupakuutiot kasvoivat 1,1 prosenttia edellisestä vuodesta. Asuinrakennusten lupakuutiot kasvoivat 30,4 prosenttia. Liike- ja toimistorakennusten lupakuutioissa oli laskua 17,3 prosenttia ja julkisissa palvelurakennuksissa 16,5 prosenttia.
Uudisrakentamisen volyymi kasvoi lähes 26 prosenttia joulukuussa
Joulukuussa 2010 käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi kasvoi 25,8 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Asuinrakentamisen volyymi lisääntyi eniten, 42,2 prosenttia vuotta aiemmasta. Voimakas kasvu johtuu vuoden 2009 asuinrakentamisen poikkeuksellisen alhaisesta volyymista.
Asuinrakentamisessa erityisesti rivi- ja ketjutalojen rakentamisen volyymi jatkoi edelleen voimakasta kasvuaan. Myös asuinkerrostalojen ja erillisten pientalojen rakentamisen volyymit ovat olleet kuluvan vuoden aikana reippaassa kasvussa. Muun kuin asuinrakentamisen volyymi kasvoi 11,9 prosenttia vuoden 2009 joulukuusta.
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100, trendi
Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus
Lisätietoja: Kaj Isaksson (09) 1734 3633, Merja Järvinen (09) 1734 2458, Heli Suonio (09) 1734 2481, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala
Julkaisu pdf-muodossa (346,4 kt)
- Katsaukset
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Myönnetyt rakennusluvat (1000 m3) (28.2.2011)
- Liitetaulukko 2. Myönnetyt rakennusluvat kuukausittain (1000 m3) (28.2.2011)
- Liitetaulukko 3. Myönnetyt rakennusluvat asunnoille (kpl) (28.2.2011)
- Liitetaulukko 4. Myönnetyt rakennusluvat maakunnittain (28.2.2011)
- Liitetaulukko 5. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100 (28.2.2011)
- Liitetaulukko 6. Uudisrakentaminen 4. neljännes 2010*, milj. m3 (28.2.2011)
- Liitetaulukko 7. Myönnetyt rakennusluvat, milj m3 (28.2.2011)
- Liitetaulukko 8. Aloitetut rakennukset, milj m3 (28.2.2011)
- Liitetaulukko 9. Valmistuneet rakennukset, milj m3 (28.2.2011)
- Liitetaulukko 10. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100 (28.2.2011)
- Liitetaulukko 11. Asuntotuotanto talotyypeittäin 2001-2010, kpl, myönnetyt luvat ja aloitetut (28.2.2011)
- Liitetaulukko 12. Asuntotuotanto talotyypeittäin 2001-2010, kpl, keskeneräiset ja valmistuneet (28.2.2011)
- Kuviot
-
- Liitekuvio 1. Asuntotuotanto (liukuva vuosisumma) (28.2.2011)
- Liitekuvio 2. Liike- ja toimistorakennukset (liukuva vuosisumma) (28.2.2011)
- Liitekuvio 3. Teollisuus- ja varastorakennukset (liukuva vuosisumma) (28.2.2011)
- Liitekuvio 4. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100, vuosimuutos, % (28.2.2011)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Rakennus- ja asuntotuotanto (28.2.2011)
Päivitetty 28.2.2011
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Rakennus- ja asuntotuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3257. joulukuu 2010. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ras/2010/12/ras_2010_12_2011-02-28_tie_001_fi.html