Julkaistu: 5.2.2014
Viron ja Ruotsin risteilyt suomalaisten suosiossa syys-joulukuussa 2013
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan suomalaiset tekivät loppuvuodesta 2013 kotimaan maksullisen majoituksen sisältäneitä matkoja sekä yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä ulkomaanmatkoja saman verran kuin vuotta aiemmin. Sen sijaan yönyliristeilyt Ruotsiin ja päiväristeilyt Viroon lisääntyivät edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta 17 ja 16 prosenttia. Espanjan Kanariansaarille suuntautuneet matkat lisääntyivät runsaalla 5 prosentilla.
Suomalaisten vapaa-ajanmatkat, kumulatiivinen kertymä kuukausittain 2010–2013*
Vuoden 2013 viimeisellä kolmanneksella 15–84-vuotiaat suomalaiset tekivät yli 12 miljoonaa matkaa, kun mukaan lasketaan kaikki kotimaan ja ulkomaan vapaa-ajanmatkat sekä työ- ja kokousmatkat. Yöpymisen sisältäneiden matkojen lisäksi matkamäärässä ovat mukana myös ulkomaan päivämatkat.
Kotimaassa yöpymisen sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja tehtiin syys-joulukuussa noin 7,7 miljoonaa. Näistä oli ilmaismajoitusmatkoja 6 miljoonaa. Matkoja, joiden aikana yövyttiin maksullisessa majoituksessa, tehtiin 1,7 miljoonaa ja suosituimmat matkakohteet sijaitsivat Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Lapissa. Maksullisen majoituksen sisältäneitä matkoja tilastoitiin 0,2 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden syys-joulukuussa.
Syyskuu oli kotimaanmatkailun osalta loppuvuoden suosituin matkustuskuukausi, sillä silloin tehtiin runsaat puoli miljoonaa maksullisen majoituksen sisältänyttä matkaa.
Ulkomaille tehtiin syys-joulukuussa 2,5 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa, sisältäen yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat.
Naapurimaamme Viro ja Ruotsi houkuttavat suomalaisia vapaa-ajanmatkailijoita vuodenajasta riippumatta. Loppuvuodesta Viroon suuntautui 813 000 matkaa, joka on 8 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Näistä matkoista vajaat 60 prosenttia oli matkoja, jotka sisälsivät yöpymisen maissa, neljännes oli päiväristeilyjä ja viidennes laivayöpymisen sisältäneitä risteilyjä. Joulukuu oli kauden suosituin kuukausi käväistä Virossa.
Ruotsiin syyskuukausina suuntautui 560 000 matkaa, joka on 10 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Näistä matkoista yli puolet oli vain laivayöpymisiä sisältäneitä risteilyjä ja reilu kolmannes matkoja, jotka sisälsivät yöpymisiä maissa. Joka kymmenes matka oli päivämatka. Loppuvuoden aikana Ruotsiin matkustettiin mieluiten lokakuussa.
Espanja on suomalaisten kestosuosikki myös syyskuukausina ja matkoja sinne tehtiinkin 6,6 prosenttia enemmän kuin viimevuoden vastaavana ajankohtana. Espanjanmatkoista Kanariansaarille suuntautui 125 000 ja Manner-Espanjaan sekä Baleaarien saarille 105 000. Joulukuu oli loppuvuoden suosituin kuukausi matkustaa sekä Kanarialle että Manner-Espanjaan.
Turkkiin matkoja suuntautui 95 000, joka on 32 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Venäjälle yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja tehtiin 92 000, eli 20 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden syyskaudella.
Kun tarkastellaan vain yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja, tehtiin niitä saman verran kuin viime vuoden syys-joulukuussa eli 1,8 miljoonaa. Lokakuu oli näiden matkojen osalta hiuksen hienosti suosituin kuukausi, sillä silloin tehtiin 488 000 ulkomaan matkaa, joiden aikana yövyttiin kohdemaassa.
Vapaa-ajanmatkojen lisäksi kotimaassa tehtiin 1,4 miljoonaa työ- ja kokousmatkaa. Ulkomaille suuntautui 0,7 miljoonaa työ- ja kokousmatkaa (ml. kohdemaassa yöpymisen sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat). Kotimaan työmatkojen määrä väheni 6 prosenttia, mutta ulkomaan työmatkojen määrä pysyi samalla tasolla kuin edellisenä vuonna.
Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastateltiin loka-, marras-, joulukuussa 2013 sekä tammikuussa 2014 yhteensä 5 566 iältään 15–84-vuotiasta suomalaista. Vuoteen 2011 saakka tiedot kerättiin 15–74-vuotiailta.
Lähde: Suomalaisten matkailu, Tilastokeskus
Lisätietoja: Taru Tamminen 09 1734 2243, Mervi Härkönen 09 1734 3254, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala
Julkaisu pdf-muodossa (326,2 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Suomalaisten matkat ja niiden muutos syys-joulukuu 2013* (5.2.2014)
- Liitetaulukko 2. Kotimaan vapaa-ajanmatkat kohdemaakunnittain, syys-joulukuu 2013* (5.2.2014)
- Liitetaulukko 3. Kotimaanmatkoilla käytetyt kulkuvälineet syys-joulukuu 2013* (5.2.2014)
- Liitetaulukko 4. Ulkomaan vapaa-ajanmatkat (yöpyminen kohdemaassa) kohteittain syys-joulukuu 2013* ja 2012 (5.2.2014)
- Liitetaulukko 5. Ulkomaanmatkat syyn ja kohteen mukaan syys-joulukuu 2013* 1) (5.2.2014)
- Liitetaulukko 6. Matkat Viroon ja Ruotsiin syys-joulukuu 2013* ja 2012 (5.2.2014)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Suomalaisten matkailu 2013 (5.2.2014)
Päivitetty 5.2.2014
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Suomalaisten matkailu [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-8837. Syksy (1.9.-31.12.2013) 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/smat/2013/15/smat_2013_15_2014-02-05_tie_001_fi.html