Uusi toimialaluokitus otetaan käyttöön Teollisuuden uudet tilaukset -tilastossa maaliskuussa 2009
Suomessa otetaan käyttöön vuonna 2009 uusi tilastollinen toimialaluokitus TOL 2008. Yleistä informaatiota siirtymästä on TOL 2008 -sivulla. Itse TOL 2008 -luokituksesta, sen sisällöstä ja luokitusperiaatteista kerrotaan lähemmin Tilastokeskuksen luokitussivuilla.
Luokitus otetaan käyttöön vuoden 2009 tammikuun tietoja koskevassa teollisuuden uusia tilauksia koskevassa julkistuksessa maaliskuussa 2009. Samalla tilaston tiedot tietokantapalveluissa ja kokoomajulkaisuissa muuttuvat TOL 2008:n mukaisiksi, eikä TOL 2002 mukaisia tietoja enää julkaista. Tilaston kotisivuilla ja tietokantapalveluissa säilytetään saatavilla myös aiemmin julkaistut TOL 2002:n mukaiset tiedot.
Lisätietoa toimialauudistuksen vaikutuksesta teollisuuden uusia tilauksia koskevaan tilastoon
Teollisuuden uusien tilausten TOL 2008 -toimialaluokituksen mukaiset julkaisutasot on esitelty tilaston kotisivulla. Uudet julkaisutasot on pyritty säilyttämään mahdollisimman pitkälle saman kaltaisina kuin TOL 2002 mukaiset sarjat.
Toimialauudistuksen vaikututusta teollisuuden toimialoihin on pohdittu myös Teollisuuden toimialakatsauksen 2/2008 fokus-osiossa.
Päivitetty 26.9.2008
Tilasto:
Teollisuuden uudet tilaukset [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-6710. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/teul/teul_2008-09-26_uut_001.html