Julkaistu: 19.2.2009
Valtio rahoittaa t&k-toimintaa 1,9 miljardilla eurolla vuonna 2009
Tutkimus- ja kehittämisrahoituksen kokonaissumma nousee valtion vuoden 2009 talousarviossa 1,9 miljardiin euroon. T&k-rahoitus kasvaa edellisvuodesta 102 miljoonalla eurolla, mikä tarkoittaa lähes 6 prosentin nimellismuutosta. Reaalikasvua tulee arviolta 2 prosenttia. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan osoitettujen varojen osuus valtion kokonaismenoista ilman valtionvelan hoitokustannuksia on edellisvuoden tavoin 4,4 prosenttia. Julkisen t&k-rahoituksen osuus bruttokansantuotteesta nousee 1,02 prosenttiin.
Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksesta 82 prosenttia kohdistuu opetusministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonaloille. Opetusministeriön t&k-rahoitus nousee vuonna 2009 noin 60 miljoonalla eurolla lähes 840 miljoonaan euroon. Työ- ja elinkeinoministeriön jakamaan rahoitukseen tulee 50 miljoonan euron lisäys. Tekesin t&k-rahoitus kasvaa miltei yhtä paljon kuin edustamansa hallinnonalan kokonaisuudessaan. T&k-toimintaa merkittävässä määrin harjoittavista hallinnonaloista maa- ja metsätalousministeriössä t&k-rahoitus kasvaa vajaa 6 miljoonaa euroa, sosiaali- ja terveysministeriössä sen sijaan pysyy likimain entisellään.
Tekes – teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen, suurimman rahoittajaorganisaation, t&k-rahoitus nousee 575 miljoonaan euroon. Sen osuus julkisesta tutkimusrahoituksesta on 30 prosenttia. Suomen Akatemian, toisen kilpailtua rahaa jakavan organisaation, osuus on 16 prosenttia ja rahoitus yhteensä 309 miljoonaa euroa. Yliopistojen tutkimusrahoitusta tilastoidaan vuodelle 2009 kaikkiaan 490 miljoonaa euroa, mikä on 38 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Myös valtion tutkimuslaitosten t&k-toiminnan budjettirahoitus kasvaa yli 17 miljoonaa euroa. Yliopistollisten keskussairaaloiden tutkimusrahoitus sekä muun, esim. ministeriöissä ja keskusvirastoissa tehtävän t&k:n rahoitus vähenee.
Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus 2009
T&k-rahoitus milj. € | Osuus t&k-rahoituksesta, % | Nimellismuutos vuodesta 2008, % | Reaalimuutos vuodesta 2008, % | |
T&k-rahoitus yhteensä | 1 899,7 | 5,7 | 2,0 | |
Merkittävimmät hallinnonalat | ||||
Opetusministeriö | 837,3 | 44,1 | 7,6 | 3,8 |
Työ- ja elinkeinoministeriö | 723,5 | 38,1 | 7,4 | 3,7 |
Sosiaali- ja terveysministeriö | 121,1 | 6,4 | –0,5 | –3,9 |
Maa- ja metsätalousministeriö | 101,7 | 5,4 | 5,9 | 2,3 |
Organisaation mukaan | ||||
Yliopistot | 490,0 | 25,8 | 8,4 | 4,6 |
Yliopistolliset keskussairaalat | 40,0 | 2,1 | –17,9 | –20,8 |
Suomen Akatemia | 309,0 | 16,3 | 4,2 | 0,6 |
TEKES | 574,9 | 30,3 | 9,2 | 5,4 |
Valtion tutkimuslaitokset | 299,0 | 15,7 | 6,2 | 2,5 |
Muu tutkimusrahoitus | 186,7 | 9,8 | –3,0 | –6,4 |
Lähde: Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2009, Tilastokeskus
Lisätietoja: Tero Luhtala (09) 1734 3327, Markku Virtaharju (09) 1734 3290, Raili Kouvalainen (09) 1734 3513, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds
Julkaisu pdf-muodossa (484,8 kt)
- Katsaukset
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- 1. Valtion kokonaismenojen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen kehitys vuosina 2000-2009 (19.2.2009)
- 2. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan julkinen rahoitusosuus bruttokansantuotteesta EU- ja eräissä muissa OECD-maissa vuodesta 1996 alkaen (19.2.2009)
- 3. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus hallinnonaloittain vuosina 2008 ja 2009 (19.2.2009)
- 4. Tutkimuslaitosten osuus eräiden hallinnonalojen tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoista vuonna 2009 (19.2.2009)
- 5. Valtion tutkimuslaitosten budjettirahoitteiset tutkimusmenot vuosina 2008 ja 2009 (19.2.2009)
- 6. Valtion tutkimuslaitosten budjettirahoitteiset tutkimusmenot ja kokonaistutkimusmenot vuonna 2009 (19.2.2009)
- 7. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus hallinonaloittain vuosina 2000-2009 (19.2.2009)
- 8. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen reaalimuutos hallinnonaloittain vuosina 2000-2009 (19.2.2009)
- 9. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen jakautuminen hallinnonaloittain vuosina 2000-2009 (19.2.2009)
- 10. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus ja kokonaismenot hallinnonaloittain vuosina 2008 ja 2009 (19.2.2009)
- 11. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus organisaation mukaan vuosina 2000-2009 (19.2.2009)
- 12. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen reaalimuutos organisaation mukaan vuosina 2000-2009 (19.2.2009)
- 13. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen jakautuminen organisaation mukaan vuosina 2000-2009 (19.2.2009)
- 14. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus yhteiskuntapoliittisen tavoitteen mukaan vuosina 2000-2009 (19.2.2009)
- 15. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen reaalimuutos yhteiskuntapoliittisen tavoitteen mukaan vuosina 2000-2008 (19.2.2009)
- 16. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen jakautuminen yhteiskuntapoliittisen tavoiteluokan mukaan vuosina 2000-2009 (19.2.2009)
- Laatuselosteet
Päivitetty 19.2.2009
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa [verkkojulkaisu].
ISSN=1459-9074. 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tkker/2009/tkker_2009_2009-02-19_tie_001_fi.html