Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 27.11.2009

Yritysten henkilöstöstä noin 16 prosenttia työskenteli ulkomaisissa tytäryhtiöissä vuonna 2008

Suomessa sijaitsevien ulkomaisten tytäryhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 89 miljardia euroa ja henkilöstön määrä yli 243 000 vuonna 2008. Vuoteen 2007 verrattuna liikevaihto kasvoi noin 12 prosenttia, ja henkilöstön määrä noin 10 prosenttia. Liikevaihdon osuus kaikkien Suomessa toimivien yritysten liikevaihdosta oli yli 22 prosenttia ja henkilöstön osuus reilut 16 prosenttia. Sekä liikevaihdon että henkilöstön määrän perusteella mitattuna merkittävin omistajamaa oli Ruotsi.

Vuonna 2008 Suomessa toimi yli 3 100 ulkomaista tytäryhtiötä. Kaikkien Suomessa sijaitsevien yritysten lukumäärästä ulkomaisten tytäryhtiöiden osuus oli noin yksi prosentti. Ulkomaisten tytäryhtiöiden perimmäinen määräysvalta jakaantui 48 eri maahan. Lukumääräisesti eniten Suomessa toimi ruotsalaisia tytäryhtiöitä. Toiseksi eniten Suomessa oli yhdysvaltalaisia ja kolmanneksi eniten saksalaisia tytäryhtiöitä.

Liikevaihdon perusteella mitattuna ulkomaisten tytäryhtiöiden toiminta oli merkittävintä tukku- ja vähittäiskaupan toimialalla, jossa ulkomaisten tytäryhtiöiden liikevaihto oli yli 35 miljardia euroa. Tämä oli yli 28 prosenttia koko toimialan liikevaihdosta. Suhteellisesti mitattuna merkittävin liikevaihto oli informaatio- ja viestintätoimialalla. Toimialan liikevaihdosta 34 prosenttia tuotettiin ulkomaisissa tytäryhtiössä. Henkilöstön määrän mukaan toiminta oli merkittävintä teollisuuden toimialalla, jossa ulkomaisten tytäryhtiöiden palveluksessa työskenteli yli 79 000 henkeä vuonna 2008. Vastaavasti, suhteellisesti mitattuna merkittävin työllistäjä oli rahoitus- ja vakuutustoiminta toimiala, jonka henkilöstöstä yli 37 prosenttia työskenteli ulkomaisissa tytäryhtiöissä.

Ulkomaisten tytäryhtiöiden osuus Suomen yrityksistä 1998 - 2008, prosenttia*

Ulkomaisten tytäryhtiöiden osuus Suomen yrityksistä 1998 - 2008, prosenttia*
* Aikasarja on vertailukelpoinen vuodesta 2004 lähtien.

Lähde: Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa 2008, Tilastokeskus

Lisätietoja: Jukka Pakola +358 9 1734 2982, Jaakko Salmela +358 9 1734 2953, tytaryhtiot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds

Julkaisu pdf-muodossa (283,8 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 27.11.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-9552. 2008. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ulkoy/2008/ulkoy_2008_2009-11-27_tie_001_fi.html