Yritysaineistoilla tuottavuuden juurille

Suomen toimialojen kansainväliseen kilpailukykyyn on viime aikoina kiinnitetty huomiota sekä taloustieteellisessä että -poliittisessa keskustelussa. Valitettavasti tietopohja on vielä paikoin liian heiveröistä luotettavien johtopäätösten teolle. Tutkimuksellista tietämystä voidaan merkittävästi vahvistaa tukeutumalla analyysissä yritys- ja toimipaikka-aineistoihin.

Mika Maliranta

Suuri osa suomalaisista talouspoliittisista päättäjistä on talouskasvun aktiivisia puolestapuhujia. Harvaa heistä tarvitsee vakuutella tutkimustiedolla siitä, että talouskasvu perustuu pääosin tuottavuuden kasvuun. Sen sijaan moni heistä kaipaa luotettavaan tutkimustietoon tukeutuvia neuvoja siitä, kuinka tuottavuuden kasvua voidaan käytännön toimin edistää. Tuottavuuskeskustelun painopisteen tulisi siis liikahtaa nykyisiltä sijoiltaan.

Eräät äskettäiset puheenvuorot kielivät jo siirtymän alkamisesta. Näyttää siltä, että uuden yritys- ja toimipaikka-aineistoihin pohjautuvan tuottavuusanalyysin painottamat kysymykset ovat tulossa suomalaisen talouspoliittisen keskustelun aiheiksi. Niitä ovat kilpailu, innovaatiot ja yritysrakenteiden muutokset sekä erilaiset institutionaaliset tekijät, jotka vaikuttavat talous- ja tuottavuuskasvun yhteen keskeiseen mekanismiin, jota joskus "luovaksi tuhoksi" kutsutaan.

Tuottavuus ymmärretään välillä väärin

Tuottavuuden määritelmä on yksinkertainen ja laskeminen helppoa. Silti keskustelua seuratessa saa aika ajoin sen vaikutelman, että tuottavuus-käsitteen sisältö on jäänyt epäselväksi. Selostuksia ja tulkintoja lukiessa tulee myös välillä mieleen, ettei tuottavuustutkimuksen ongelmia eikä uusimpien tuottavuustutkimusten tuloksia tunneta vielä riittävän hyvin.

Tuottavuudella tarkoitetaan tuotosmäärän ja panosmäärän välistä suhdetta. Määrillä tarkoitetaan esimerkiksi kappalemääriä, kilogrammoja, metrejä jne. Tuottavuuden mittaaminen on itse asiassa vertaamista. Tuottavuuden kasvua laskettaessa verrataan tuottavuuden tasoja kahden eri ajankohdan välillä. Suhteellista tuottavuutta mitattaessa puolestaan verrataan esimerkiksi eri maiden tai yritysten tuottavuuden tasoja keskenään.

Tuottavuusmitat näyttävät välillä sekaantuvan kannattavuusmittarien kanssa. Syynä lienee se, että tuottavuusmittoja lasketaan ja esitetään usein rahamittaisina. Kyseessä on kuitenkin vain tuottavuuslukujen tekninen esitystapa. Pohjimmiltaan tuottavuutta mitattaessa pyritään kuitenkin vertaamaan tuotteiden fyysisiä määriä. Jos kaksi yritystä (tai toimialaa) tuottavat täysin eri tuotteita, niiden tuottavuutta ei periaatteessa voida mielekkäästi verrata. Tuottavuutta mitattaessa ei voida nimittäin "verrata omenoita appelsiineihin". Eri toimialojen yritysten kannattavuutta (tai palkanmaksuvaraa) sen sijaa voidaan hyvin vertailla.

Tuottavuuden määritelmästä nähdään suoraan, että yritys ei voi parantaa tuottavuuttaan alentamalla palkkoja tai nostamalla tuotteiden hintaa. Myöskään työtuntien lisääminen ei paranna tuottavuutta. Kannattavuus voi kyllä muuttua tuollaisten toimien seurauksena.

Kasvutilinpidolla kiinni tuottavuuteen

Suomalaisessa tuottavuuskeskustelussa paljon esillä ollut niin sanottu kasvutilinpito liittyy läheisesti tuottavuuden mittaukseen. Kasvulaskennan kiinnostavin osa on laskelmassa saatava jäännöstermi, jota kutsutaan kokonaistuottavuudeksi. Panoksissa on silloin otettu huomioon työ, pääoma ja välipanokset. Eräiden voimakkaiden oletusten vallitessa kokonaistuottavuuden muutos kertoo teknisen kehityksen nopeuden. Vaikka kaikki oletukset eivät olisikaan voimassa, kokonaistuottavuuden muutos on kiinnostava, koska se antaa tietoa hyvinvoinnin taloudellisten edellytysten kehityksestä.

Kasvulaskenta tarjoaa kuitenkin niukasti, jos ollenkaan, eväitä talouspoliittisten toimien ohjenuoraksi. Helsingin kauppakorkeakoulun professori Matti Pohjola toteaa asian osuvasti kuuluisassa Tehoton pääoma -kirjassaan vuonna 1996 (sivu 78):

"Kasvutilinpito ei [...] sovellu sen paremmin kasvumenestyksemme erittelyyn kuin kasvu- ja teknologiapolitiikankaan arviointiin. Se voi johtaa peräti harhaisiin näkemyksiin tilanteissa, joissa menetelmän oletukset eivät ole voimassa".

Tämä on osuva huomio myös ajankohtaiseen tuottavuuskeskusteluun.

Mistä sitten löytyvät työvälineet, joilla voidaan tehdä talouspolitiikan kannalta tarpeellista tutkimusta? Pohjola viitoitti kirjassaan jo suunnan - vastauksien etsimiseen tarvitaan yritysaineistoja. Sittemmin Tilastokeskuksen tutkimuslaboratorion yritys- ja toimipaikka-aineistoilla on tehty runsaasti tutkimusta mm. tuottavuuden eri tekijöistä (ks. http://www.stat.fi/tup/yritysaineistot/esimerkit.html). Tuottavuustutkimustuloksista on kerrottu myös useissa Tieto&trendit-lehden edeltäjän, Tietoaika-lehden artikkeleissa (ks. esim. http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_11_03_luova_tuho.html).

Aineistot ovat tuottavuusmittauksen kriittisin kohta

Kasvulaskenta kytkeytyy melko kiinteästi kansantalouden tilinpitokehikkoon ja sen mukaisiin tilastotietoihin. Kansantalouden tilinpitoa uudistetaan jatkuvasti. Samalla myös menneiden vuosien tilastotiedot muuttuvat, joskus vieläpä hyvin merkittävästi. Ja samalla muuttuvat myös kasvulaskentatulokset ja tuottavuuskasvuluvut. Tämä on hämmentänyt taloustutkijoita jo kauan ja on hämmentänyt talouspoliittisia päättäjiäkin etenkin viime aikoina. Jälkikäteen muuttuvat tuottavuusluvut eivät näytä kovin luotettavilta. Ongelma on kansainvälinen. Suomen kansantaloudentilinpidon luvut ovat tarkkuudessaan varmasti hyvää kansainvälistä tasoa. Tämä ei riitä, kun halutaan verrata tuottavuuden kasvuvauhtia eri maiden välillä. Hyvään vertailuun tarvitaan tarkat tilastotiedot kaikista vertailtavista maista.

Kansantalouden tilinpidon vaikea haaste on tarjota keskenään johdonmukaiset luvut monista eri asioista, ja tuottavuusluvut ovat vain yksi osa sen erittäin laajaa kokonaisuutta. Käytännön tilastotyössä joudutaan aina tekemään kompromisseja ja erilaisia käytännöllisiä ratkaisuja. Tehdyt ratkaisut eivät ole aina parhaita tuottavuuden mittauksen kannalta, vaikka ne olisivat tilinpidon kokonaisuuden kannalta perusteltuja. Tästä syystä huolellisissa tuottavuustutkimuksissa tutkijat ovat usein tehneet tilinpitolukuihin erilaisia korjauksia ja täydennyksiä. Esimerkiksi hintaindeksejä on joskus lainattu muiden maiden tilastoista silloin kun on epäilty, että laadun muutosta ei ole otettu maan tilastoissa huomioon riittävän luotettavasti.

On syytä huomata, että vaikka äskettäiset Suomen kansantaloudentilinpidon uudistukset muuttivat tilinpitoon tukeutuvien tuottavuuslaskelmien tuloksia, yritysaineistoihin perustuviin analyyseihin uudistuksella ei ole ollut mitään vaikutusta. Uudistukset nimittäin eivät koske niinkään primääriaineistoja (esim. yritys- ja toimipaikka-aineistoja) vaan sitä, miten näitä aineistoja käytetään tilinpidon laskelmissa.

Yksi viimeisimmistä tilinpidon uudistuksista oli niin sanottuun ketjuindeksiperiaatteeseen siirtyminen. Yritysaineistoihin pohjautuvassa tuottavuustutkimuksessa tähän lähestymistapaan on siirrytty jo useita vuosia sitten, joten tämäkään uudistus ei koskenut yritys- ja toimipaikka-aineistoihin nojautuvaa suomalaista tuottavuustutkimusta.

Tuottavuustasojen vertailu maiden välillä

Nykyisin vallitsee jo suuri yksimielisyys siitä, että teollisuudessa Suomen tuottavuuden taso on ollut kansainvälisesti vertaillen korkea jo pitkään. Se on yhtäpitävästi todettu useissa laskelmissa vuosien mittaan. Sen sijaan palvelualojen tuottavuuden tasosta on saatu välillä hyvin ristiriitaisia tietoja. Esimerkiksi eräiden laskelmien mukaan Suomen kaupan tuottavuus on ollut kansainvälisesti vertaillen heikko, kun taas kaikkein tuoreimmat huolelliset tutkimukset kertovat sen olleen suorastaan kärkiluokkaa jo vuosien ajan.

Tulosten vaihteluun on useita syitä. Aineisto-ongelma lienee tärkein. Joissakin tutkimuksissa nojaudutaan eri maiden tilinpitoaineistoihin. Tämän aineistolähteen ongelmat tällaisessa tarkoituksessa on tiedetty jo pitkään. Tuottavuustutkimuksen tunnetuimpiin nimiin lukeutuva Bart van ArkGroningenin yliopistosta totesi jo vuonna 1993 seikkaperäisen aineistoanalyysin johtopäätöksenä, että yritys- ja toimipaikka-aineistot soveltuvat toimialoittaisiin maiden välisiin tuottavuusvertailuihin paremmin kuin kansalliset tilinpitoaineistot.

Tähän on kaksi syytä. Tilinpitoaineistoissa tuotanto- ja työpanoslukuja ei ole useinkaan laskettu johdonmukaisesti. Yritys- ja toimipaikka-aineistot ovat tässä suhteessa parempia, koska tuotos- ja panosluvut on kerätty samassa kyselyssä samoista tuotantoyksiköitä. Näiden primääriaineistojen toinen etu on siinä, että ne sisältävät hyvin yksityiskohtaista tietoa tuotannosta sekä tuotantokustannusten eri eristä. Tämän ansiosta lukujen vertailtavuutta maiden välillä voidaan arvioida ja tarvittaessa korjata. Näistä syistä esimerkiksi tämän artikkelin kirjoittaja käytti aikanaan maiden teollisuustilastoaineistoja vertaillessaan teollisuustoimialojen tuottavuutta Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen välillä. Tulokset muuttivat vielä silloin aika paljon esillä ollutta näkemystä teollisuuden heikosta kilpailukyvystä ennen lamaa. Näiden laskelmien tulokset otettiin Groningenin yliopiston tuottavuustietokantaan, jossa ne ovat olleet jo vuosien ajan tutkijoiden sekä muiden asiasta kiinnostuneiden käytössä.

Tilinpitoaineistojen ongelmat näyttävät olevan erityisen suuret palvelualojen tuottavuusvertailuissa. Yritysaineistoihin pohjautuva Eurostatin harmonisoitu rakennetilasto tarjoaa kuitenkin lupaavan vaihtoehdon huolellisiin tuottavuusvertailuihin myös palvelualoilla.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa valmistui juuri tutkimus, jossa vertailtiin maiden välisiä tuottavuuseroja toimialoittain eri aineistovaihtoehtoja käyttäen. Tutkimuksessa käytettiin sekä tilinpitoaineistoja että rakennetilastoaineistoja. Osoittautui, että tulokset vaihtelivat ajoittain sangen voimakkaasti aineiston mukaan. Oheisissa kuvioissa on esitetty eräitä esimerkkejä.

Tuottavuustasojen maiden välinen vaihtelu on selvästi suurempaa kansantaloudentilinpitoaineistossa kuin rakennetilastoaineistossa, mikä saattaa kertoa tilinpitoaineiston epätarkkuudesta. Vielä vahvempaa viitettä tilinpitoaineistojen ongelmista antaa se, että monissa tapauksissa tietyn maan tietyn toimialan arvonlisäyksen suhde tehtyihin työtunteihin on aivan epäuskottavan matala tai korkea. Siis ainakin päällisin puolin arvioituna rakennetilastoaineistot näyttää soveltuvan paremmin maiden välisiin tuottavuuden tasovertailuihin kuin tilinpitoaineistot, mikä on linjassa van Arkin taannoisten huomioiden kanssa.

Ostovoimakorjattu arvonlisäys tehtyä työtuntia kohti 2001
kansantalouden tilinpitoon perustuvilla ja rakennetilaston luvuilla

Tekijät esiin Tutkimuslaboratoriossa

Tilastokeskuksen tutkimuslaboratoriossa tutkijoiden käytössä olevat rakennetilaston yritysaineistot ovat erittäin hyödyllisiä arvioitaessa maiden välisten tuottavuuseroja. Maiden väliset vertailut kätkevät alleen muun muassa alueiden välisiä tuottavuuseroja. Suomessa alue-erot näyttävät olleen poikkeuksellisen suuria. Tämä viittaa siihen, että Etelä-Suomi on tuottavuuden kansainvälisessä eturintamassa monilla aloilla. Rakennetilastoaineistot antavat mahdollisuuden tutkia asiaa yksityiskohtaisesti.

Rakennetilaston aineistojen avulla voitaisiin myös etsiä nykyistä luotettavampia selityksiä sille, miksi jotkut palvelutoimialat pärjäävät kansainvälisessä vertailussa paremmin kuin toiset. Se olisi kullanarvoista tutkimustietoa niille, jotka yrittävät puolustaa vahvaa talous- ja tuottavuuskasvua käytännön toimissa eikä vain tuottavuuskirjoituksissa.

Ketjuindeksi ja kiinteän perusvuoden harha

Kirjoittaja kiittää Eric Bartelsmania, Ville Kaitilaa, Heikki Lankista, Reijo Mankista, Matti Pohjolaa ja Pekka Ylä-Anttilaa keskusteluissa saamistaan hyödyllisistä tiedoista, mutta vastaa yksin kirjoittamastaan.

Kirjallisuutta:
van Ark, B.(1993). International Comparisons of Output and Productivity: manufacturing productivity performance of ten countries from 1950 to 1990. Monograph Series, No. 1, Groningen University (http://ggdc.eldoc.ub.rug.nl/root/ResMon/No.1/).
Böckerman, P. ja Maliranta, M.(tulossa). The Micro-Level Dynamics of Regional Productivity Growth: The Source of Divergence in Finland. Regional Science and Urban Economics.
Kaitila, V., Mankinen, R. ja Nikula,N.(2006). Yksityisten palvelualojen kansainvälinen tuottavuusvertailu. Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos (ETLA), Keskusteluaiheita No. 1043. Helsinki.
Lankinen, H. (2005). Toisin kuin valtioneuvoston selvitys väittää: Suomen hotelli- ja ravintola-alan työn tuottavuus kestää vertailun. Kansantaloudellinen aikakausikirja, 101(4), 518-522.
Maliranta, M. (1996). Suomen tehdasteollisuuden tuottavuus; kansainvälinen tasovertailu. Helsinki: Statistics Finland, Tutkimuksia 215.
Maliranta, M. (2005). Kuinka tuottavuustekijät muuntuvat tuottavuus- ja talouskasvuksi ja kuinka tutkia sitä? Teoksessa A. Hyytinen ja P. Rouvinen (toim.), Mistä talouskasvu syntyy? (s. 51-72). Helsinki: Taloustieto Oy.
Pohjola, M. (1996). Tehoton pääoma. Uusi näkökulma taloutemme ongelmiin. Porvoo: WSOY.
Pohjola, M. (2005). Talouskasvu talouspolitiikan tavoitteena. Teoksessa A. Hyytinen ja P. Rouvinen (toim.), Mistä talouskasvu syntyy? (s. 275-295). Helsinki: Taloustieto Oy.
Timmer, M. P. ja Ypma, G.(2006). Productivity Levels in Distributive Trades: A New ICOP Dataset for OECD Countries. University of Groningen, Research Memorandum GD-83.

Päivitetty 12.12.2006