Ajankohtaista

Uutiset

25.10.2024 Pohjoismaihin matkailtiin kesällä jo enemmän kuin Etelä-Eurooppaan

Suomalaiset matkailivat menneenä kesänä Etelä-Euroopan sijaan mieluummin naapurimaihin. Etenkin Ruotsi ja Viro vetivät puoleensa matkailijoita, ja myös Norjan-matkailu kiinnosti edelliskesää enemmän. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen suomalaisten matkailu -tilaston kesäkauden kokoavasta julkaisusta.

24.10.2024 Asuntolainojen korot koettelivat perheellisiä etenkin vuonna 2023

Eri väestöryhmät käyttävät vaikkapa polttoaineisiin tai asuntolainojen korkoihin erikokoisia osuuksia kulutuksestaan – niinpä inflaatio tuntui toisten kukkarossa enemmän kuin toisten etenkin vuonna 2023, kirjoittavat asiantuntijamme Mira Kajantie ja Satu Montonen Tieto&trendit-artikkelissaan tuoreen kokeellisen tilaston tietojen pohjalta.

24.10.2024 Vain harvassa kunnassa syntyy enemmän asukkaita kuin kuolee 2040-luvulla

Tilastoissa havaitulla syntyvyyden tasolla Suomessa olisi vuonna 2035 enää 18 kuntaa, joissa syntyneitä on enemmän kuin kuolleita. Tilastokeskuksen torstaina julkaistun väestöennusteen mukaan tällaisia kuntia olisi jäljellä 13 vuonna 2045. Viime vuonna niitä oli 31, mikä sekin tarkoittaa vain noin joka kymmenettä Suomen kunnista.

Lisää uutisia

Tilaa tuoreimmat tiedot sähköpostiisi

Voit tilata tuoreita tilastotietoja koskevia uutisviestejä tai perjantaisin ilmestyvän uutiskoosteen sähköpostiisi. Uutiskoosteesta löydät viikon uutisten ja Tieto&trendit-artikkelien lisäksi aikataulun seuraavan viikon tilastotiedon julkistuksista sekä tietoa lähiajan tapahtumista.

Lue tuorein uutiskooste uutisviestipalvelussa

Lue tai tilaa sidosryhmäkirje

Lue tai tilaa opettajauutiskirje

Tieto&trendit – ajankohtaiset artikkelit ja blogit

Tieto&trendit-verkkolehden asiantuntija-artikkelit pureutuvat ajankohtaisiin ilmiöihin ja kehitystrendeihin tilasto- ja tutkimustiedon valossa. Blogeissa asiantuntijamme tuovat yhteiskunnalliseen keskusteluun näkemyksiään. 

Yhteystiedot

Päivitetty 25.10.2024