Uudet sukupolvet ovat edeltäjiään vauraampia

Koko dokumentti sivutettuna

Kirjoittaja: Veli-Matti Törmälehto on erikoistutkija Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 1/2012.

Suomalaisten kotitalouksien nettovarallisuus on yli kaksinkertaistunut kahdenkymmenen viime vuoden aikana. Muutos suhteellisissa varallisuuseroissa on ollut varsin maltillista. Nuorten varallisuus on kasvanut vähemmän kuin ikääntyneiden, mutta uudet sukupolvet ovat edellisiä sukupolvia vauraampia.

Tarkastelen tässä artikkelissa kotitalouksien varallisuuden jakautumista ajanjaksolla 1994–2009. Aineistona olen käyttänyt Tilastokeskuksen kotitalouksien varallisuustutkimuksia vuosilta 1994, 1998, 2004 ja 2009 (ks. tietolaatikko).

Varallisuus jakautuu epätasaisesti

Vuonna 2009 kotitalouksilla oli nettovarallisuutta keskimäärin 156 700 euroa kotitaloutta kohti (taulukko 1). Varallisuus jakautuu epätasaisesti ja huomattavasti epätasaisemmin kuin tulot. Niinpä nettovarallisuuden mediaani1 oli paljon keskiarvoa alhaisempi, 84 100 euroa. Nettovarallisuus saadaan vähentämällä velat kotitalouden reaali- ja rahoitusvaroista (ks. tietolaatikko ja taulukko 2).

Erot ikäryhmien välillä ja niiden sisällä ovat myös suuria. Taulukossa 1 tätä on havainnollistettu ikäryhmittäisillä fraktiileilla. Fraktiili kertoo, kuinka monta prosenttia kotitalouksista jää kyseisen fraktiilin euromääräisen rajan alapuolelle. Esimerkiksi neljäsosalla kaikista kotitalouksista nettovarallisuutta oli alle 6 000 euroa (P25, alakvartiili) vuonna 2009. Kymmenellä prosentilla nettovarallisuutta oli yli 386 500 euroa (P90, ylin desiili).

Alle 25-vuotiaista vastaavasti neljäsosalla nettovarat olivat miinuksella vähintään 1 040 euroa ja neljäsosalla nettovaroja oli enemmän kuin 10 310 euroa. Kaikista kotitalouksista joka kymmenennen velat ylittivät varat vuonna 2009, jolloin nettovarallisuus oli negatiivinen.

Taulukko 1. Nettovarallisuuden jakautuminen vuonna 2009 kotitalouden viitehenkilön iän mukaan. Euroa.

Viitehenkilön ikä Keskiarvo Alin desiili (P10) Alakvartiili (P25) Mediaani (P50) Yläkvartiili (P75) Ylin desiili (P90)
Kaikki 156 693 –1 160  5 962  84 109  213 698  386 480
Alle 25 13 549 –5 979 –1 039 2 052 10 310 29 909
25–34 44 003 –18 253 –2 966 8 851 53 293 143 012
35–44 146 170 –333 11 539 76 578 199 867 355 173
45–54 194 740 79 16 035 118 484 252 125 440 767
55–64 228 529 1 654 48 579 155 079 300 115 486 498
65–74 218 184 7 045 69 595 151 876 281 118 468 300
75– 160 735 1 370 30 828 106 535 209 481 372 257

Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien varallisuuden aikasarjatiedosto.

Sivun alkuun

Nettovarallisuus on suurimmillaan ennen eläkeikää

Varallisuus tarkoittaa kotitalouden taloudellisten resurssien varantoa tietyllä hetkellä. Se muuttuu säästämisen, pääomansiirtojen sekä varallisuuslajien suhteellisten hintojen muutosten seurauksena. Säästöt kertyvät tulojen ja kulutuksen erotuksena2 ja ne ovat siten voimakkaasti ikäsidonnaisia tulotason, ammattiaseman ja velkarasituksen ohella. Pääomansiirtoja ovat perinnöt ja lahjoitukset. Perintöjä saadaan yleisimmin keski-ikäisenä tai sen jälkeen: vuoden 2004 varallisuustutkimuksessa perintöjä saaneiden talouksien viitehenkilön keski-ikä oli 50 vuotta3.

Varallisuuslajien hintojen muutokset, esimerkiksi pörssikurssien tai asuntohintojen muutokset, aiheuttavat hallussapitovoittoja tai -tappioita. Olemassa oleva varallisuus voi niiden seurauksena muuttua ajan myötä ilman säästämistä tai perintöjäkin.

Taulukosta 1 ilmenee, että kotitalouksien nettovarallisuus lisääntyy viitehenkilön iän myötä eläkeikään saakka ja alenee tämän jälkeen. Kuviosta 1 (viivakuvio, asteikko vasemmalla) ilmenee, että tämä nettovarallisuuden ikäprofiili on ollut samankaltainen myös vuosina 1994, 1998 ja 2004. Nettovarallisuus on jokaisena vuotena ollut suurimmillaan 55–64-vuotiailla ja alhaisin alle 25-vuotiailla.

Nettovarallisuus on lisääntynyt keski-ikäisillä ja vanhemmilla enemmän kuin nuorilla vuodesta 1994 vuoteen 2009 sekä suhteellisesti (kuvion 1 pylväät, asteikko oikealla) että absoluuttisesti. Erityisesti yli 65-vuotiaiden reaalinen nettovarallisuus oli huomattavasti suurempi vuonna 2009 verrattuna samanikäisiin vuonna 1994, sillä reaalista kasvua oli noin 120 prosenttia. Sen sijaan alle 35-vuotiailla kasvu on ollut selvästi vähäisempää (noin 60 %). Vuodesta 2004 vuoteen 2009 nettovarallisuus jopa väheni 25–34-vuotiailla noin 12 prosenttia, kun se kaikilla kotitalouksilla kasvoi samana ajanjaksona 14 prosenttia.

Kuvio 1. Nettovarallisuuden ikäprofiilit vuosina 1994–2009 (euroa/kotitalous) ja muutos vuodesta 1994 vuoteen 2009 (prosenttia).

Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien varallisuuden aikasarjatiedosto.

Varallisuuden ikäryhmittäiset muutokset johtuvat osaksi siitä, että iän myötä varallisuuden rakenne monipuolistuu (kuvio 2). Erityisesti asuntovarallisuuden merkitys on tärkeä. Alle 25-vuotiaiden joukossa omistusasujien osuus on alhainen, eikä asuntohintojen nousu ja asuntovelkarasituksen kasvu ilmene tämän ikäryhmän nettovarallisuuden muutoksissa samalla tavalla kuin vanhemmissa ikäluokissa. Vanhemmat ikäluokat omistavat myös sijoitusasuntoja ja vapaa-ajan asuntoja. Vanhemmilla on talletusten lisäksi myös muuta rahoitusvarallisuutta. Velkarasitus alenee olennaisesti iän myötä ja lähes häviää ikääntyneillä.

Kuvio 2. Nettovarallisuuden koostuminen ikäryhmittäin vuonna 2009. Euroa/kotitalous.

Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien varallisuuden aikasarjatiedosto.

Velkaantuminen on yksi tapa tasata elinkaaren aikaista kulutusta, joka sidotun säästämisen, kuten asuntolainojen lyhennysten, kautta lisää nettovarallisuutta iän myötä. Velkarasitus (velkojen suhde bruttovaroihin) on suurimmillaan nuoremmilla erityisesti asuntovelkaisuuden takia.

Sivun alkuun

Aika, sukupolvi ja ikä vaikuttavat varallisuuteen

Ikäryhmittäiset tiedot kuviossa 1 sisältävät kunakin vuonna eri vuosina syntyneitä ikäluokkia. Nämä ovat voineet ikääntyä hyvin erilaisissa olosuhteissa. Esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa sotavuodet, sodan jälkeinen vaurastuminen ja sosiaaliturvan kehitys, 1970-luvun stagflaatio, 1990-luvun alun lama, vuosituhannen taitteen teknologiabuumi tai tutkimusajanjaksolla pidentyneet asuntolaina-ajat ja Euroopan talous- ja rahaliittoon liittymisen ja euron käyttöönoton myötä alentunut korkotaso.

Myös syntymäkohorttien ominaisuudet kuten suhtautuminen riskiin, perinnönjättömotiivit tai kulutustottumukset voivat poiketa ja vaikuttaa säästämisalttiuteen ja varallisuuden rakenteeseen. Toisaalta myös kotitalouden rakenteen muutokset kuten leskeksi jääminen vaikuttavat varallisuuden ikäprofiiliin.

Kohorttitekijöiden vuoksi ikäluokittainen tarkastelu ei tuo vahvistusta väitteelle, että yksilöt kasvattavat varallisuuttaan eläkeikään asti ja kuluttavat kertynyttä varallisuutta tasaisesti tämän jälkeen (ns. elinkaarihypoteesi). Voi olla, että yli 64-vuotiaiden alhaisempi varallisuus aiheutuukin siitä, että tähän ikäluokkaan tiettynä vuotena kuuluneiden syntymäkohorttien kumuloitunut säästäminen tai pääomansiirrot (perinnöt, lahjat) poikkeavat muista ikäluokista.

Varallisuuden kehitystä syntymäkohorteissa kuvataan kuviossa 3 poikkileikkausaineistosta muodostettujen kvasikohorttien avulla4. Kohorttinäkymässä kukin viiva kuvaa syntymäkohortin nettovarallisuuden kehitystä eri-ikäisinä. Jokaiselta syntymäkohortilta on neljä havaintoa, yksi kultakin tutkimusvuodelta 1994–2009. Vaikka ajanjakso on lyhyt ja havaintoja vähän, joitakin päätelmiä voi kuitenkin tehdä.

Kuvio 3. Nettovarallisuus kotitalouden viitehenkilön syntymäkohortin (kvasikohortit) ja iän mukaan vuosina 1994–2009. Euroa/kotitalous.

Lähde: Tilastokeskus. Kotitalouksien varallisuuden aikasarjatiedosto.

Ensimmäinen havainto on se, että ajanjaksolla 1994–2009 nuoremmat syntymäkohortit yleensä ovat olleet samanikäisinä edeltäjiänsä vauraampia. Tätä kuvaa käyrien vertikaalinen ero. Esimerkiksi vuosina 1970–1974 syntynyt ikäluokka oli keskimäärin vauraampi 25–40-vuotiaana kuin edeltävä vuosina 1965–1969 syntynyt ikäluokka. Kyse voi olla aikavaikutuksesta, mutta kuvion pohjalta asiasta ei voi tehdä päätelmiä.

Toiseksi havaitaan, että nettovarallisuus ei ole vähentynyt iän myötä ennen sotaa syntyneillä sukupolvilla. Myös tämä voi aiheutua aikavaikutuksesta. Voisi periaatteessa olla niinkin, että eläkeikäiset ovat jakaneet varallisuuttaan ennakkoperintöinä, kuluttaneet säästöjä ja kuluttaneet koko eläkkeensä, mutta varallisuusarvojen nousu jäljelle jääneessä varallisuudessa on silti kasvattanut nettovarallisuutta.

Kolmas havainto on, että nettovarallisuus on absoluuttisesti kasvanut eläkeikäisten syntymäkohorteilla vähemmän kuin nuoremmilla vuodesta 1994 vuoteen 2009. Tämä käy ilmi käyrien kulmakertoimesta, joka on vanhimmilla kohorteilla loivempi. Kyse voi olla iän myötä alentuvasta säästämisalttiudesta, ennakkoperintöjen jättämisestä tai leskeksi jäämisestä. Varallisuus kumuloituu ikäjakauman keskivaiheilla.

Sivun alkuun

Varallisuuserojen kehitys on ollut maltillista

Tarkastelen seuraavaksi kotitalouksien välisten varallisuuserojen kehitystä vuosina 1994–2009 soveltamalla varallisuuteen tuloerojen kuvaamiseen käytettäviä tunnuslukuja. Tarkastelen erikseen bruttovarallisuuden ja nettovarallisuuden eroja. Bruttovarallisuus kattaa reaali- ja rahoitusvarat, mutta velkoja ei ole vähennetty.

Vuonna 1994 kotitaloudet olivat syvän laman loppuvaiheessa, jonka aikana varallisuusarvot olivat voimakkaasti alentuneet. Vuonna 2009 elettiin finanssikriisin välivaihetta, jolloin sekä asuntojen hinnat että pörssikurssit toipuivat edellisen vuoden romahduksesta. Finanssikriisin vaikutukset sekä varallisuusarvoihin että kotitalouksien taloudelliseen asemaan olivat kuitenkin huomattavan pienet verrattuna 1990-luvun alkuun.

Bruttovarallisuuden suhteelliset erot kasvoivat vuodesta 1994 vuoteen 1998, jonka jälkeen ne ovat pysytelleet lähes ennallaan (taulukko 2). Varallisuuseroja kuvataan tässä Gini-kertoimella. Mitä suuremman arvon Gini-kerroin saa, sitä suuremmat ovat varallisuuserot. Jos yksi kotitalous saisi kaiken varallisuuden, Gini-kertoimen arvo olisi 100. Jos kaikilla olisi sama määrä varallisuutta, Gini-kerroin saisi arvon 0.

Taulukko 2. Bruttovarallisuuden Gini-kerroin (%) ja varallisuuserien vaikutus (%-yksikköä) siihen.

  1994 1998 2004 2009 1994–2009 2004–2009
  Taso       Muutos, %-yksikköä
Bruttovarallisuus (1+2), Gini-kerroin (%) 54,0 58,3 56,9 57,9 4,0 1,0
Varallisuuslajivaikutus bruttovarallisuuseroihin, prosenttiyksikköä
(1) Reaalivarallisuus 46,5 48,4 46,7 45,5 –1,0 –1,2
(1.1) Oma asunto 30,6 31,8 29,3 28,7 –1,9 –0,6
1.2) Muut asunnot 5,3 6,8 7,5 6,9 1,6 –0,7
1.3) Vapaa-ajan asunnot 7,4 6,4 6,6 7,9 0,5 1,4
(1.4) Kulkuvälineet 3,2 3,4 3,3 2,0 –1,2 –1,3
(2) Rahoitusvarallisuus 7,5 9,9 10,2 12,5 5,0 2,2
(2.1) Talletukset 5,2 4,6 3,6 3,7 –1,5 0,0
(2.2) Pörssiosakkeet ja rahastot 1,4 3,6 4,5 4,6 3,2 0,1
(2.3) Muut osakkeet 0,2 0,9 1,0 3,1 3,0 2,2
(2.4) Joukkovelkakirjat 0,5 0,3 0,3 0,1 –0,4 –0,1
(2.5) Yksilölliset eläkevakuutukset 0,2 0,5 0,9 0,9 0,8 0,0

Lähde: Kotitalouksien varallisuuden aikasarjatiedosto.

Taulukossa esitetään myös, miten bruttovarallisuuden osat ovat vaikuttaneet bruttovarallisuuseroihin. Nämä ns. varallisuuslajivaikutukset summautuvat bruttovarallisuuden Gini-kertoimeen. Ne ovat seurausta kunkin varallisuuslajin osuudesta kokonaisvarallisuudesta, varallisuuslajin eroista kotitalouksien välillä sekä korrelaatiosta kokonaisvarallisuuden kanssa.

Bruttovarallisuuden Gini-kertoimen 4 prosenttiyksikön kasvusta vuosina 1994–2009 reaalivarallisuuden vaikutus olisi –1 prosenttiyksikköä ja rahoitusvarallisuuden vaikutus +5 prosenttiyksikköä. Vuoden 2009 aineiston menetelmämuutokset vaikeuttavat kuitenkin tulkintaa. Erityisesti muiden osakkeiden kasvanut vaikutus vuodesta 2004 vuoteen 2009 aiheutuu osin menetelmämuutoksesta (ks. laatikko).

Reaalivarallisuuden vaikutus varallisuuseroihin on huomattavasti suurempi kuin rahoitusvarojen. Rahoitusvarallisuuden osuus oli vain viidennes (12,5 prosenttiyksikköä) bruttovarallisuuden Gini-kertoimesta. Rahoitusvarallisuuden osuus bruttovarallisuudesta on kasvanut, mutta sen osuus on vähäinen verrattuna reaalivarallisuuteen. Rahoitusvarallisuuden jakauma kotitalouksien välillä ei ole muuttunut juurikaan epätasaisemmaksi vuoden 1998 jälkeen.

Suuri osa varallisuuseroista aiheutuu asuntovarallisuudesta ja erityisesti omasta vakinaisesta asunnosta, sillä noin puolet bruttovarallisuuden Gini-kertoimesta on oman asunnon osuutta (28,7 prosenttiyksikköä). Asuntovarallisuus on tasaisemmin jakautunut kuin muut varallisuuslajit, mutta sen osuus kokonaisvarallisuudesta on hyvin merkittävä. Osuus on kuitenkin vähentynyt vuosina 1994–2009 (n. 62 % vuonna 1994, n. 56 % vuonna 2009). Tämän seurauksena myös oman asunnon vaikutus bruttovarallisuuseroihin on vähentynyt.

Vapaa-ajan asuntojen merkitys on kasvanut ja kulkuvälineiden merkitys vähentynyt vuodesta 2004 vuoteen 2009. Vuoden 2009 menetelmäuudistus on kuitenkin osin muutoksen taustalla.

Omistusasunnossa asui 68 prosenttia kotitalouksista vuonna 2009 ja 66 prosenttia vuonna 1994. Muihin EU-maihin verrattuna omistusasujien osuus ei Suomessa ole erityisen suuri. Asuntojen hinnat nousivat ajanjaksolla vuodesta 1996 lähtien lukuun ottamatta vuosia 2001 ja 2008. Vuodesta 1994 vuoteen 2009 asuntojen reaalihinnat ovat nousseet noin 80 prosenttia. (Tilastokeskus. Asuntojen hintatilasto).

Asuntojen hintojen nousu, joka osin on seurausta rahoitusmarkkinoiden institutionaalisista tekijöistä (laina-aikojen pidentyminen, korkotason alhaisuus), on vaikuttanut niihin ikäluokkiin, jotka omistavat asuntoja. Asuntovelkarasituksen kasvu on sen sijaan kohdentunut voimakkaammin nuorempiin ikäryhmiin ja ensiasunnon ostajiin. Ensiasunnon ostajien velkaantumisasteet ovat selvästi muita velallisia korkeampia, ja suuri osa ensiasunnon ostajista on alle 40-vuotiaita. (Tilastokeskus. Velkaantumistilasto 2010.)

Sivun alkuun

Velkaantuminen ilmenee nettovarallisuuden eroina

Nettovarallisuuden jakautumista voidaan kuvata tuloeromittareilla, vaikka tämä on jossain määrin ongelmallista negatiivisten arvojen ja jakaumien vinouden vuoksi5. Edellä käytetty bruttovarallisuudelle sovellettu Gini-kerroin kuitenkin lasketaan absoluuttisista pareittaisista eroista, joten se sallii negatiiviset arvot. On kuitenkin mahdollista, että kerroin saa lähinnä väestöryhmittäisissä tarkasteluissa arvoja, jotka ovat suurempia kuin 100 prosenttia.

Nettovarallisuuden Gini-kertoimia tarkasteltaessa havaitaan, että nettovarallisuus on jakautunut epätasaisemmin kuin bruttovarallisuus (taulukko 3). Kun bruttovarallisuuden erot kasvoivat 1990-luvulla, nettovarallisuuden erojen kasvu keskittyi vuosiin 2004–2009. Aineistoon liittyvien epävarmuuksien vuoksi muutoksia ei pidä ylitulkita. Koska brutto- ja nettovarallisuus eroavat toisistaan velkojen vuoksi, voidaan nettovarallisuuden kasvaneet erot vuosina 2004–2009 tulkita velkaantumisen seuraukseksi.

Taulukko 3. Nettovarallisuuden jakautuminen vuosina 1994–2009.

  Taso, % Muutos, prosenttiyksikköä
  1994 1998 2004 2009 1994–2009 2004–2009
Gini-kerroin (%), nettovarallisuus 62,30 63,70 62,30 66,60 4,3 4,3
Väestöryhmän osuus nettovarallisuudesta, %            
varakkain 20 % 59,6 62,1 61,6 64,8 5,2 3,3
varakkain 10 % 39,3 43,2 42,5 44,9 5,6 2,4
varakkain 5 % 25,2 29,5 28,8 30,6 5,4 1,9
varakkain 1 % 8,2 12 11,3 12,5 4,3 1,2

Lähde: Kotitalouksien varallisuuden aikasarjatiedosto.

Varakkain viidennes omisti lähes kaksi kolmasosaa nettovarallisuudesta vuonna 2009. Vastaavasti varakkaimpaan prosenttiin kuuluvan 25 000 kotitalouden osuus oli runsaat 12 prosenttia. Varallisuusjakauman varakkaimmat ryhmät kasvattivat osuuttaan eniten vuodesta 1994 vuoteen 1998. Varakkaimpaan viiteen prosenttiin ylsi vuonna 2009, jos nettovarallisuutta oli yli 534 000 euroa. Vastaavasti varakkaimman prosentin raja oli hieman yli miljoonaa (1 064 000) euroa nettovarallisuutta.

Sivun alkuun

Rahoitusvarallisuuden merkitys on kasvamassa

Kotitalouksien varallisuuden kehityksessä vuosina 1994–2009 painottuu toisaalta varallisuuden ripeä nousu ja suhteellisten varallisuuserojen maltillinen kehitys. Varallisuus perustuu paljolti asuntojen omistukseen ja sen ajalliset muutokset ovat pitkälti olleet seurausta asuntohintojen ja asuntovelkaisuuden kehityksestä. Rahoitusvarallisuuden merkitys on kuitenkin kasvussa.

Varallisuus riippuu huomattavasti iästä, ja tarkastelemallani ajanjaksolla ikäryhmien väliset varallisuuserot ovat kasvaneet. Uudet sukupolvet näyttävät kuitenkin yleisesti olevan edeltäjiään vauraampia. Vaikka eläkeikäisten varallisuuden taso on alhaisempi kuin keski-ikäisillä, varallisuuden arvo näyttää syntymäkohorteittain tarkasteltuna kasvavan myös ikääntyneenä.

___________

1 Mediaani jakaa kotitaloudet kahteen osaan siten, että puolella on enemmän ja puolella vähemmän nettovarallisuutta.

2 Säästämisen perusteena on tavanomaisesti nähty varautuminen yllättäviin tapahtumiin (varautumissäästäminen), perintöjen jättäminen ja ns. elinkaarimotiivi eli kulutuksen tasaaminen elinkaaren eri vaiheissa (säästäminen työikäisenä ja säästöjen kuluttaminen eläkkeellä).

3 Vuoden 2009 varallisuustutkimuksessa perintöjä ei ole mitattu.

4 Varallisuudesta ei ole Suomessa olemassa paneeliaineistoa. Kvasikohorttitarkastelussa on laskettu viitehenkilön syntymävuoden mukaan samaan syntymäkohorttiin kuuluneiden nettovarallisuuden keskiarvo eri ajankohtina poikkileikkausaineistoista.

5 Muun muassa tietyt fraktiilisuhteet, esimerkiksi yleisesti palkkahajonnoissa käytetty P90/P10, ovat Suomessa nettovarallisuudesta laskettuna negatiivisia ja niiden tulkinta vaikeutuu.

 

Lähteet:

Tilastokeskus. Asuntojen hintatilasto. http://tilastokeskus.fi/til/ashi/index.html.

Tilastokeskus. Kotitalouksien varallisuustutkimukset 1994, 1998, 2004 ja 2009.
http://tilastokeskus.fi/til/vtutk/index.html.

Tilastokeskus. Velkaantumistilasto 2010.
http://tilastokeskus.fi/til/velk/2010/velk_2010_2012-01-20_kat_001_fi.html.

 

Varallisuustutkimusta uudistuneilla menetelmillä

Tilastokeskus on tutkinut kotitalouksien varallisuuseroja muutaman vuoden välein vuodesta 1987 alkaen. Tutkimuksen varallisuuskäsite kattaa sekä reaali- että rahoitusvarallisuuden. Reaalivarallisuuteen luetaan tämän artikkelin aikasarjatarkastelussa oma asunto, vapaa-ajan asunnot, sijoitusasunnot ja kulkuvälineet. Rahoitusvarallisuutta ovat talletukset, pörssiosakkeet ja rahastot, muut osakkeet, joukkovelkakirjat ja yksilölliset eläkevakuutukset. Reaali- ja rahoitusvarallisuuden summa on bruttovarallisuus, josta velat vähentämällä saadaan nettovarallisuus.

Vuosina 1987, 1988, 1994 ja 1998 tiedot kerättiin haastattelututkimuksena tulonjakotilaston tiedonkeruun yhteydessä. Vuoden 2004 tutkimus (asumis- ja varallisuustutkimus) oli erillinen tiedonkeruu. Vuoden 2009 tutkimus on jälleen tehty tulonjakotilaston otoksella, mutta uudistetulla menetelmällä ilman erillistä tiedonkeruuta.

Tulonjakotilaston otostalouksille on liitetty mm. asuntoja, osakeomistuksia ja ajoneuvoja koskevia rekisteritietoja. Omistustiedot on hinnoiteltu pääosin markkinahintaan. Kaikista varallisuuslajeista ei saada tilastokäyttöön rekisteritietoja, minkä vuoksi on jouduttu käyttämään erilaisia estimointimenetelmiä. Muun muassa talletustiedot muodostettiin tilastollisella yhdistämisellä hyödyntämällä vuoden 2004 varallisuustutkimuksen haastattelutietoja.

Uudistetun menetelmän takia vertailukelpoisuus vaihtelee varallisuuserittäin. Esimerkiksi noteeraamattomien osakkeiden arvo on saatu laskentamenetelmällä, joka ei ole vertailukelpoinen aiempien vuosien tietojen kanssa.

Muuttuneesta menetelmästä huolimatta aikasarja on varallisuuden pääerien suhteen varsin vertailukelpoinen. Yksityiskohtaisempi kuvaus Kotitalouksien varallisuustutkimus 2009:n menetelmästä löytyy Tilastokeskuksen internet-sivuilta (http://www.stat.fi/til/vtutk/). Vuoden 2009 varallisuustutkimus on myös osa Euroopan keskuspankin varallisuustutkimusta (Household Finance and Consumption Survey, ks. http://www.ecb.int/home/html/researcher_hfcn.en.html ). Varallisuustutkimuksen tutkimuskäyttöön tarkoitetut tiedostot muodostetaan keväällä 2012 kuten aikaisemmistakin tutkimuksista.

 

Päivitetty 4.6.2012