Aineellisen puutteen indikaattori – kansallisesta köyhyysmittauksesta EU-kansalaisten vertailuun

  1. Peruselintason yhdeksän ulottuvuutta
  2. Näkökulman muutos köyhyyteen ja unioniin
  3. Indikaattorin ulottuvuuksien valinta läpinäkymätöntä
  4. Vanha ja uusi mittari vertailussa
  5. Indikaattori todellisuuden kuvaajana ja rakentajana

Koko dokumentti yhdellä sivulla

Kirjoittaja: Kaisa-Mari Okkonen on yliaktuaari Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2012.

Aineellisen puutteen mittaamista uudistetaan Euroopan unionissa. Tämä artikkeli käsittelee uudistustyötä ja sitä, miten se vaikuttaa köyhyydestä saatavaan kuvaan Suomessa. Mittari on paitsi yritys kehittää entistä monipuolisempaa köyhyyden kuvaamista, myös tärkeä väline EU-politiikan tekemiseen.

Köyhyys ja syrjäytyminen nousivat vuonna 2000 politiikan agendalle Euroopan unionin hyväksymässä Lissabonin strategiassa, jossa sosiaalipolitiikka asemoitiin ensimmäistä kertaa talous- ja työllisyyspolitiikan rinnalle. Strategian seurannan välineiksi kehitettiin sekä rakenneindikaattoreita että erityisesti köyhyyttä ja syrjäytymistä kuvaavia niin sanottuja Laeken-indikaattoreita, jotka kuvasivat köyhyyttä pääasiassa tulojen kautta. Tulojen keskeisyyttä köyhyyden mittarina perusteltiin sillä, että unionissa köyhyyden kysymys liittyi ennemminkin vaurauden jakautumiseen väestön kesken kuin peruselintason puutteisiin. Lisäksi hyväksyttävän minimielintason ajateltiin olevan maakohtainen, kunkin maan sosiaalisten ja taloudellisten olosuhteiden määrittelemä asia. (European Commission 2004, 13.)

Laekenin jälkeen unioni laajeni Keski- ja Itä-Euroopan maihin, ja samalla jäsenmaiden elintasoerot kasvoivat. Tuloperusteista köyhyysmittaamista alettiin pitää riittämättömänä EU-tasolla: tuloperusteisilla köyhyysmittareilla huomio kiinnittyy suhteelliseen tuloköyhyyteen kunkin jäsenvaltion sisällä, eikä maiden tai EU-kansalaisten vertaileminen keskenään ole järkevää, kun pienituloisia näyttää olevan yhtä suuri osa väestöstä niin Puolassa kuin Luxemburgissakin (kuvio 1, siniset palkit). Myös muuta kritiikkiä tulopohjaista mittaamista kohtaan alettiin esittää (esim. Guio 2009).

Peruselintason yhdeksän ulottuvuutta

Maiden välisen vertailemisongelman ratkaisemiseksi ja köyhyyden mittaamisen monipuolistamiseksi on kehitetty materiaalisen deprivaation eli aineellisen puutteen indikaattoria. Aineellisella puutteella tarkoitetaan puutetta tietyissä peruselintasoon kuuluvaksi katsotuissa asioissa. Aineellista puutetta kuvataan tällä hetkellä yhdeksän erilaisen elintasopuutteen avulla (ks. taulukko 1, vasen sarake). Henkilö määritellään aineellisesta puutteesta kärsiväksi, mikäli häneltä puuttuu kolme näistä yhdeksästä ulottuvuudesta, ja vakavasta aineellisesta puutteesta kärsiväksi, mikäli puutteita on neljällä ulottuvuudella.

Mittarin ulottuvuudet on valittu EU:n komission tilastoviraston Eurostatin työryhmässä taustatyötä tehneiden tutkijoiden suositusten pohjalta (Guio 2009). EU-kansalaisten näkemyksiä peruselintasoon kuuluvista asioista on kartoitettu vuonna 2007 tehdyn Eurobarometrin yhteydessä. Guion (2009, 4) mukaan kansalaisten ja asiantuntijoiden näkemykset ovat pääasiassa yhteneväiset.

Tuloperusteisesta köyhyysmittaamisesta ei ole luovuttu, mutta aineellista puutetta kuvaavalla indikaattorilla on pyritty täydentämään köyhyydestä ja syrjäytymisestä saatavaa kuvaa. Tästä syystä se on otettu mukaan Eurooppa 2020 -strategian köyhyyttä ja syrjäytymistä kuvaavaan tavoiteindikaattoriin (at risk of poverty and social exclusion, AROPE), jolla kuvataan niitä henkilöitä, jotka ovat joko pienituloisia tai kärsivät aineellista puutetta tai asuvat taloudessa, jonka työhön osallistuminen on hyvin vähäistä (ks. Veli-Matti Törmälehdon artikkeli tässä numerossa).

AROPE-mittarilla arvioituna köyhyydestä ja syrjäytymisestä kärsi unionin alueella 120 miljoonaa ihmistä vuonna 2008. EU:n tavoitteena on vähentää henkilömäärää 20 miljoonalla vuoteen 2020 mennessä. Euroopan komission tilastovirasto Eurostat on kerännyt nämä tiedot vuosittain EU:n tulo- ja elinolotutkimuksen (EU-SILC) yhteydessä aina vuodesta 2004 alkaen, josta eteenpäin tietoja on myös julkaistu (aikasarja on tehty takautuvasti).

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 11.3.2013