Aineellisen puutteen indikaattori – kansallisesta köyhyysmittauksesta EU-kansalaisten vertailuun
- Peruselintason yhdeksän ulottuvuutta
- Näkökulman muutos köyhyyteen ja unioniin
- Indikaattorin ulottuvuuksien valinta läpinäkymätöntä
- Vanha ja uusi mittari vertailussa
- Indikaattori todellisuuden kuvaajana ja rakentajana
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Indikaattorin ulottuvuuksien valinta läpinäkymätöntä
Aineellisen puutteen näkökulman nykyisenkaltaiseen köyhyystutkimukseen toi Peter Townsend (1979, Guion 2009 mukaan). Hän määritteli köyhyyden perustarpeiden puutteena, josta seuraa jääminen säällisenä pidetyn elämäntavan ulkopuolelle. EU:ssa tämän määritelmän ovat operationalisoineet tutkijat konkreettiseksi aineellisen puutteen mittariksi. Aineellisen puutteen indikaattoriin valittujen ulottuvuuksien taustaa ja valikoitumista on kuitenkin vaikea selvittää. Mittarin uudistaminen on nojannut vahvasti olemassa olevaan dataan, eivätkä uudistustyöstä vastannut työryhmä tai sen työtä valmistellut tutkijaryhmä käyneet keskustelua ulottuvuuksien sisällöllisestä mielekkyydestä. Mittari määriteltiin ennalta kerätyn datan pohjalta, ja ulottuvuuksien valintaa perusteltiin tilastollisella yhteydellä. Tämä on ymmärrettävää, kun otetaan huomioon, että uuden mittarin on tarkoitus olla osana jatkuvaa tilastotuotantoa vuonna 2015. Indikaattorin käyttäjälle tai tavalliselle kansalaiselle ei ole kuitenkaan selvää, miksi juuri nämä ulottuvuudet on otettu mukaan.
Indikaattorin yhtenä ongelmana on myös siihen valittujen ulottuvuuksien vertailtavuus. Indikaattorissa ovat mukana esimerkiksi auto ja kengät samalla painoarvolla. Indikaattoriin sisältyvät arvovalinnat, niiden läpinäkymättömyys, joidenkin ulottuvuuksien heikko sopivuus tiettyjen maiden olosuhteisiin sekä valintojen kompromissiluonne eivät välttämättä vahvista sen asemaa kansalaisten silmissä.
Mittarin ulottuvuuksien valintaa on pyritty perustelemaan kansalaiskyselyn kautta havaitulla "sosiaalisella konsensuksella". Tätä konsensusta selvitettiin vuonna 2007 tehdyn Eurobarometrin avulla. Kyselyssä selvitettiin, miten suuri osa kansalaisista pitää kyselyssä mainittuja asioita elämisen kannalta tärkeinä. Guion vuonna 2009 tekemässä nykyistä, yhdeksän ulottuvuuden indikaattoria koskevassa selvityksessä todettiin, että kansalaisten käsitys tärkeistä asioista vastaa pitkälti tutkijoiden tekemiä valintoja. Kansalaismielipidettä eri asioiden tarpeellisuudesta on kuitenkin kysytty yksittäin (onko kukin kysyttävä asia vastaajan mielestä elämisen laadun kannalta "erittäin tarpeellinen, kenenkään ei tulisi elää ilman", "tarpeellinen", "toivottava, mutta ei tarpeellinen" vai "ei lainkaan tarpeellinen"), eikä vastaajia ole pyydetty asettamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Yksittäin kysyttynä kynnys arvioida jokin ulottuvuus tarpeelliseksi tai erittäin tarpeelliseksi on matalampi kuin silloin, jos ulottuvuuksien tarpeellisuutta jouduttaisiin arvioimaan suhteessa toisiinsa.
Lisäksi Guion ym. (2012) tutkimuksessa on yhdistetty luokat "tarpeellinen" ja "erittäin tarpeellinen, kenenkään ei tulisi elää ilman" kun on haluttu selvittää, mitkä asiat kansalaisten mielestä kuvaavat materiaalista puutetta. Aineellisen puutteen mittarin tulisi kattaa elintason kannalta ydinasioita. On kuitenkin tulkinnanvaraista, tulisiko vain "tarpeellisena" pidettäviä asioita laskea mukaan kuvaamaan kansalaismielipidettä aineellisen puutteen ydinulottuvuuksista. Näin menetellen kansalaismielipide näyttää melko vahvalta (kuva 1).
Kuva 1. Niiden kansalaisten osuus, jotka pitävät mainittua asiaa elämisen kannalta "tarpeellisina" tai "erittäin tarpeellisina, kenenkään ei tulisi elää ilman".
Punainen nuoli: mukana vanhassa indikaattorissa;
sininen nuoli: mukana uudessa indikaattorissa
Lähde: Guio ym. (2012)
Eurobarometrin tuloksista voidaan kuitenkin havaita, että lähes kaikki sekä vanhan että uuden mittarin ulottuvuuksista ovat kansalaisten preferenssien häntäpäässä (kuva 1). Guion ym. myöhemmässä (2012) analyysissä onkin ryhdytty rakentamaan uutta materiaalisen puutteen mittaria, mutta sen pohjalta, mitä ihmiset ovat ilmoittaneet "haluavansa" aineellisen puutteen ad hoc -moduulissa. Haluamiseksi on katsottu se, että henkilöllä joko on kyseinen asia tai jos hänellä ei ole sitä, hän haluaisi sen, mutta hänellä ei ole varaa siihen. Sosiaalinen konsensus siis päätellään lopulta epäsuorasti tutkimalla kansalaisten todellista käyttäytymistä ja erilaisten asioiden yleisyyttä väestössä.
Päivitetty 11.3.2013