Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa: tilaston dokumentaatio
Tilaston dokumentaatiossa kuvataan, miten tilasto on laadittu ja mitä menetelmiä laadinnassa on käytetty. Tiedot auttavat tulkitsemaan tilastojen lukuja sekä arvioimaan niiden luotettavuutta ja vertailukelpoisuutta. Laaturaportti pohjautuu EU:n SIMS-malliin. Dokumentaatiosta löytyvät myös tilaston muutoksista kertovat muutostiedotteet ja mahdolliset tarkentavat menetelmäkuvaukset.
Jos etsit tämän tilaston tilastolukuja, siirry tilaston sivulle: Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa
Laaturaportti
Tilaston yleiskuvaus (SIMS 3.1)
Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa -tilasto kuvaa valtion talousarviossa tutkimukseen ja kehittämiseen osoitettua rahoitusta. Tiedot kerätään valtion talousarvioesityksistä sekä kyselynä suoraan ministeriöiltä ja organisaatioilta. Tiedot julkaistaan kaksi kertaa vuodessa.
Kattavuus (SIMS 3.3)
Tilasto kattaa valtion rahoittaman tutkimus- ja kehittämistoiminnan ja perusjoukkona ovat virastot, ministeriöt ja niiden alaiset tutkimuslaitokset.
Tilastoyksikkö (SIMS 3.5)
Perusyksikkönä ovat ministeriöt, virastot ja muut organisaatiot sekä valtion tutkimuslaitokset.
Tilaston perusjoukko (SIMS 3.6)
Kohdeperusjoukko on valtion tutkimusrahoitusta jakavat organisaatiot.
Viitealue (SIMS 3.7)
Tilasto kattaa valtion hallinnonalan, mutta ei kuntia tai kuntayhtymiä.
Ajallinen kattavuus (SIMS 3.8)
Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitustilastoa on varsinaisesti laadittu vuodesta 1975 lähtien. Tilasto siirrettiin vuonna 2002 Suomen Akatemiasta sellaisenaan Tilastokeskukseen.
Talousarvioesitykseen perustuvien ennakkotietojen julkistamisajankohta on tilastovuoden helmikuu (t–10). Hyväksyttyyn tarkistettuun budjettiin perustuvien lopullisten tietojen julkistus on elokuussa (t+8).
Ennakkotiedot tarkentuvat myöhemmin lisätalousarvioiden tai tosiasiallisten maksatustietojen myötä. Tavoitteena on tuottaa mahdollisimman validi aikasarja rahoituskehityksestä mahdollisimman nopeasti tiedon käyttäjien saataville. Lopullisiin budjettitietoihin vaikuttavat lisätalousarvioiden lisäksi myös tosiasialliset maksatustiedot.
Mittayksikkö (SIMS 4)
Tilastossa käytetty mittayksikkö on miljoonaa euroa.
Viiteajankohta (SIMS 5)
Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitustilasto tilasto ilmestyy vuosittain. Tilastovuoden t&k-rahoitus perustuu hallituksen eduskunnalle antamaan esitykseen valtion talousarviosta. Tilastossa kuvataan erityisesti kuluvan vuoden tutkimus- ja kehittämisrahoitusta valtion talousarviossa ja sen muutosta verrattuna edelliseen vuoteen.
Luokitukset (SIMS 3.2)
Tilastossa käytetään Yhteiskuntapoliittinen tavoiteluokka NABS 2007 -luokitusta (Nomenclature for the analysis and comparison of scientific programmes and budgets)
Tietoja luokitellaan myös hallinnonalan ja organisaation mukaan.
Käsitteet ja määritelmät (SIMS 3.4)
Tutkimus- ja kehittämistoiminta
Tutkimuksella ja kehittämisellä (t&k) tarkoitetaan yleisesti luovaa ja systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusiin sovelluksiin. Tavoitteena on jotakin olennaisesti uutta. Tutkimus ja kehittäminen on ominaisuuksiltaan: Uutta tietoa tavoittelevaa: t&k:n tavoitteena on tuottaa uutta tietoa ja uusia tuloksia. Pelkkä olemassa olevan tiedon soveltaminen uusien ratkaisujen, tuotteiden, prosessien tai menettelytapojen kehittämiseksi ei ole tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Luovaa: t&k-toiminnalle tunnusomaista on luovuus, ongelmanasettelu, uudenlaisten käsitteiden ja hypoteesien testaaminen. Tuotteiden, prosessien, käytänteiden tai mallien rutiininomainen uudistaminen tai kehittäminen ei ole t&k-toimintaa. Onnistumisen suhteen epävarmaa: t&k-toiminnalle on tunnusomaista epävarmuus sekä toteutuvien tulosten että tarvittavien resurssien suhteen. Systemaattista: t&k-toimintaa suoritetaan suunnitelmallisesti ja sen toteutusta seurataan. Toiminnan tarkoitus on määritelty ja siihen on kohdennettu suunnitellut resurssit. T&k-toiminta on usein organisoitu projektiksi, mutta se voi olla myös yhden henkilön tai ryhmän suorittamaa tavoitteellista toimintaa. Tuloksiltaan siirrettävissä olevaa ja/tai toisinnettavaa: t&k-työn tuottama tieto ja tulokset ovat toisinnettavia ja siirrettävissä. Tutkimus ja kehittäminen kattaa seuraavia toimintoja: Perustutkimus, jolle on tunnusomaista uuden tiedon tavoittelu ilman välitöntä käytännön sovellusta. Perustutkimusta on esimerkiksi ominaisuuksien, rakenteiden, syy- ja seuraussuhteiden analyysit, joiden tavoitteena on uusien hypoteesien, teorioiden ja lainalaisuuksien muodostaminen, todentaminen ja selittäminen. Soveltava tutkimus, jossa tavoitteena on jokin uuden tiedon avulla toteutettava käytännön sovellus. Pyrkimyksenä voi olla esim. sovellusten etsiminen perustutkimuksen tuloksille tai uusien menetelmien ja keinojen luominen tietyn ongelman ratkaisemiseksi. Kehittämistyö, jolla tarkoitetaan tutkimuksen tuloksena ja/tai käytännön kokemuksen kautta saadun tiedon käyttämistä uusien tuotteiden, prosessien tai menetelmien aikaansaamiseen tai olemassa olevien olennaiseen parantamiseen.
Tutkimusmääräraha
Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksella tarkoitetaan valtion talousarviossa tutkimus- ja kehittämistoimintaan kohdennettuja määrärahoja ja myöntämisvaltuuksia eli aikeita käyttää rahaa. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan julkiseen rahoitukseen sisältyvät ministeriöiden, valtion virastojen ja laitosten käyttöön kohdennetut t&k-varat sekä valtionavut. Valtion liikelaitosten ja kuntien kehittämistyö ei ole laskelmissa mukana.
Yhteiskuntapoliittinen tavoite
Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitusta tarkastellaan tilastoissa tutkimuksen yhteiskuntapoliittisen (sosioekonomisen) tavoitteen mukaan. Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen jakaminen erilaisiin tavoitteisiin riippuu luokittelijan eli tässä yhteydessä rahoittajan näkökulmasta. Jaottelu perustuu Eurostatin kansainväliseen NABS-luokitukseen (Nomenclature for the Analysis and Comparison of Scientific Programmes and Budgets, rev. 2007): Maa-, metsä- ja kalatalous Teollisuuden edistäminen Energia Maankäyttö, liikennejärjestelmät ja muu infrastruktuuri Maanpuolustus Maankamara, vesi ja ilmakehä Ympäristönsuojelu Terveydenhuolto Koulutus Kulttuuri Yhteiskunnalliset ja sosiaaliset rakenteet ja prosessit Muu yleinen tieteen edistäminen Yliopistot Avaruus
Toimintavaltuudet (SIMS 6)
Tilastolaki (Finlex.fi) ohjaa tilastojen laadintaa. Tilastolaissa säädetään muun muassa tiedonkeruusta, tietojen käsittelystä ja tiedonantovelvollisuudesta. Tietojen käsittelyyn tilastoja tuotettaessa sovelletaan tilastolain lisäksi yleistä tietosuoja-asetusta, tietosuojalakia sekä lakia viranomaisen toiminnan julkisuudesta.
Tilastokeskus soveltaa tilastoja laatiessaan EU:n tilastosäädöksiä, jotka ohjaavat kaikkien EU-maiden tilastovirastoja.
Lainsäädäntö ja muut sopimukset (SIMS 6.1)
Tilastojen laadintaa ohjaa tilastolaki. Tilastolaissa säädetään muun muassa tiedonkeruusta, tietojen käsittelystä ja tiedonantovelvollisuudesta. Tietojen käsittelyyn tilastoja tuotettaessa sovelletaan tilastolain lisäksi tietosuojalaki sekä lakia viranomaisen toiminnan julkisuudesta.
Tilastokeskus soveltaa tilastoja laatiessaan EU:n tilastosäädöksiä, jotka ohjaavat kaikkien EU-maiden tilastovirastoja.
Lisätietoja: Tilastolainsäädäntö
Tietojen jakaminen (SIMS 6.2)
Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa -tilaston tulokset julkistetaan määräpäivänä tilaston sivulla.
Lähdeaineistot (SIMS 18.1)
Tilaston lähdeaineistona ovat valtion talousarvio ja lisäbudjetit sekä tiedonkeruu ministeriöille, virastoille, valtion organisaatioille ja tutkimuslaitoksille.
Tiedonkeruun tiheys (SIMS 18.2)
Tiedot kerätään vuosittain.
Tiedonkeruumenetelmä (SIMS 18.3)
Tiedot kerätään sähköisellä lomakkeella tutkimus- ja kehittämisrahoitusta saavilta ja jakavilta valtionhallinnon yksiköiltä. Tiedonantajia ovat rahoittajaorganisaatiot, virastot, ministeriöt ja niiden alaiset tutkimuslaitokset. Myös tutkimusprojekti voi olla tilastoyksikkönä. Eräiltä osin tiedot saadaan suoraan talousarvioesityksestä.
OECD:n ja Eurostatin käyttöön toimitettavaa vertailuaineistoa varten tarvitaan tarkkaa tieteenaloittaista tietoa yleinen tieteen edistäminen -tavoiteluokan tutkimusrahoituksesta.
Yliopistojen t&k-rahoitus-alaluokan tieteenalajako voidaan tehdä t&k-tilaston valmistuttua (t+10) käyttäen korkeakoulusektorin menojen tieteenaloittaista jakaumaa.
Muu yleinen tieteen edistäminen -alaluokan tutkimusrahoituksen jaottelussa tieteenaloihin käytetään hyväksi Suomen Akatemian tutkimusaloittaisia rahoitustietoja, jotka saadaan Suomen Akatemialta.
Aineiston/datan validointi (SIMS 18.4)
Tietoja verrataan muun muassa edellisen vuoden vastaukseen ja talousarvioon. Varmistetaan myös, että ilmoitettu budjettimomentti on oikea ja ettei eri tahoilta saaduissa vastauksissa ole päällekkäisyyttä.
Tutkimus- ja kehittäminen -tilaston tuottamia lukuja t&k-toiminnan menoista voidaan käyttää apuna tietojen paikkansapitävyyttä ja oikeellisuutta tarkistettaessa. Vastaajilta pyydetään tarvittaessa lisätietoja.
Tiedon käsittely (SIMS 18.5)
Tiedot tarkistetaan niiden saavuttua epäjohdonmukaisuuksien varalta sekä verrataan tietoja kyseessä olevaan talousarvion momenttiin. Hyväksytyt luvut jaotellaan hallinnonalan, organisaation ja yhteiskuntapolittisen tavoiteluokan mukaan.
Käyttäjien tarpeet (SIMS 12.1)
Tietoja käyttävät Suomessa muun muassa julkinen tiede- ja teknologiahallinto budjettisuunnittelun apuna sekä kansainvälisiä vertailutietoja kokoavat Eurostat ja OECD.
T&k-tiedoilla on myös yleistä poliittista merkitystä arvioitaessa Suomen kilpailukykyä suhteessa muihin maihin. Mahdollisimman reaaliaikainen tieto on toivottua.
Käyttäjätyytyväisyys (SIMS 12.2)
Varsinaisia käyttäjätyytyväisyysmittauksia ei tehdä, mutta sen sijaan järjestetään käyttäjätapaamisia t&k-asiantuntijoiden kanssa.
Tarkkuus ja luotettavuus yleisesti (SIMS 13.1)
Tilaston laadinnassa noudatetaan OECD:n määritelmiä ja suosituksia. Tutkimusrahoitus tilastoidaan budjetointi-, ei käyttövuoden mukaan. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoiksi lasketaan se osuus menoista, jolla rahoitetaan kyseisen määritelmän mukaista toimintaa.
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan rajaaminen jää kuitenkin kyselyn vastaajalle annettujen ohjeiden ja määritelmien perusteella, mikä saattaa aiheuttaa mittausvirhettä. Tilasto on kokonaistutkimus. Katoa ei käytännössä ilmene, sillä vastaajiin otetaan yhteyttä tarvittavissa määrin.
Käsittelyvirhe (SIMS 13.3.4)
Kun aineisto saadaan, se tarkistetaan epäjohdonmukaisuuksien varalta. Vastaajia pyydetään tarvittaessa lisätietoja vastauksesta.
Laadunvarmistus (SIMS 11.1)
Laadunhallinta edellyttää toiminnan kokonaisvaltaista ohjausta. Euroopan tilastoja koskevat käytännesäännöt muodostavat Euroopan tilastojärjestelmän yhteisen laatujärjestelmän perustan. Käytännesäännöt perustuvat 16 periaatteeseen, jotka koskevat tilastoviranomaisen riippumattomuutta, vastuuvelvollisuutta sekä prosessien ja julkaistavan tiedon laatua.
Periaatteet ovat yhteensopivat YK:n tilastokomission hyväksymien virallisen tilaston periaatteiden kanssa ja täydentävät niitä. Suomen virallisen tilaston laatukriteerit ovat yhteensopivat Euroopan tilastojen käytännesääntöjen kanssa.
Lisätietoja:
Laadun arviointi (SIMS 11.2)
Tietojen revisoitumislinjaukset (SIMS 17.1)
Jo julkistettujen tilastotietojen tarkentuminen eli revisio on osa normaalia tilastotuotantoa ja merkitsee laadun parantumista. Periaatteena on, että tilastotiedot perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan aineistoon ja tietoon tilastoitavasta ilmiöstä. Toisaalta tarkentumisesta pyritään tiedottamaan mahdollisimman läpinäkyvästi ennakkoon. Ennakkoviestinnällä varmistetaan, että käyttäjät pystyvät varautumaan tietojen tarkentumiseen.
Tilastojulkistusten tietojen tarkentumisen taustalla on useimmiten aineiston täydentyminen. Tällöin uusi, revisioitu tilastoluku perustuu laajempaa tietopohjaan ja kuvaa ilmiötä entistä tarkemmin.
Tilaston tietojen tarkentuminen voi liittyä myös käytettävään laskentamenetelmään, kuten lukujen vuosittaiseen täsmäytykseen tai painorakenteen päivitykseen. Myös perusvuoden ja käytettyjen luokitusten muutoksesta aiheutuu tietojen tarkentumista.
Tietojen revisoitumiskäytännöt (SIMS 17.2)
Ennakkotiedot tarkentuvat myöhemmin lisätalousarvioiden tai tosiasiallisten maksatustietojen myötä. Lisäksi tietojen tarkentumisesta julkaistaan lyhyt tiedote tilaston sivuilla ja tietokantataulukot päivitetään.
Oikea-aikaisuus (SIMS 14.1)
Talousarvioesitykseen perustuvien ennakkotietojen julkistamisajankohta on tilastovuoden helmikuu (t–10). Hyväksyttyyn tarkistettuun budjettiin perustuvien lopullisten tietojen julkistus on elokuussa (t+8).
Maantieteellinen vertailukelpoisuus (SIMS 15.1)
T&k-rahoitustilastojen tuottamat tiedot ovat OECD:n ja EU:n jäsenmaissa kokonaistasolla vertailukelpoisia. Merkittävimmät eroavuudet maiden välillä ilmenevät rahoituksen yhteiskuntapoliittisen tavoitteen mukaisessa luokittelussa.
Ajallinen vertailukelpoisuus (SIMS 15.2)
Ajalliseen vertailukelpoisuuteen vaikuttaneita muutoksia:
- 1995 Tutkimuslaitosten ulkopuolinen rahoitus poistettiin valtion t&k-määrärahoista.
- 1997 yliopistolliset sairaalat otettiin mukaan laskelmiin.
- 2015 Luonnonvarakeskus aloitti, kun Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, Metsäntutkimuslaitos Metla, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL sekä Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tiken tilastotuotanto yhdistyivät.
- 2016 Nordforsk-luokitteluun perustuvat tarkemmat alaluokat poistettiin käytöstä ja tilastossa siirryttiin NABS 2007 mukaiseen tavoiteluokkien jaotteluun.
- 2018 Business Finland aloitti (entinen Tekes). Ammattikorkeakoulut erotettiin omaksi luokakseen muusta rahoituksesta.
- 2019 Ruokavirasto aloitti, kun Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Maaseutuvirasto Mavi sekä osa Maanmittauslaitoksen tietotekniikkapalvelukeskusta yhdistyvät.
- 2020 lähtien yliopistojen tutkimus- ja kehittämisrahoituksen määrittely perustuu osin aiempien vuosien toteutuneisiin tutkimusmenoihin ja tutkimusmenojen osuuteen yliopistojen perusrahoituksessa. Tutkimusrahoitukseen vaikuttaa tilastovuodelle 2017 tehty laskentamenetelmän päivitys, ja siitä seurannut toteutuneiden tutkimusmenojen nousu. Vuonna 2020 osaan tutkimuslaitosten tutkimusrahoitustietoihin vaikuttaa laskentamenetelmiin tehty päivitys.
- 2023 Suomen Akatemian ja Business Finlandin tutkimus- ja kehittämisrahoitukseen ei jatkossa enää sisällytetä toimintamenoista laskettua tutkimusrahoituksen osuutta.
- 2024 hyvinvointialueiden arvioitu tutkimus- ja kehittämisrahoitus lisättiin tilastoon valtion yleiskatteellisen rahoituksen osalta.
Yhtenäisyys yli tilastoalueiden (SIMS 15.3)
Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa -tilasto kuvaa julkista t&k-rahoitusta. Tilastokeskuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan tilasto puolestaan kuvaa t&k-toiminnan menoja.
Sisäinen yhtenäisyys (SIMS 15.4)
T&k-menotilastossa (toteuma) oleva julkinen rahoitus ei välttämättä ole sama kuin rahoitustilaston julkinen t&k-rahoitus (aikomukset).
T&k-rahoitustilastoon, toisin kuin tutkimustilastoon, sisältyy myös kansainvälisten järjestöjen ja organisaatioiden jäsenmaksuja ja rahoitusosuuksia. T&k-toiminnan perusmääritelmä on molemmissa tilastoissa sama.
Julkistamiskalenteri (SIMS 8.1)
Tilastokeskus julkistaa uutta tilastotietoa arkipäivisin kello 8.00 verkkopalvelussaan. Tilastojen julkistamisajankohdat kerrotaan ennakkoon verkkopalvelusta löytyvässä julkistamiskalenterissa. Tiedot ovat julkisia sen jälkeen, kun ne ovat päivittyneet verkkopalveluun.
Lisätietoja tilastojen julkistamisperiaatteista Tilastokeskuksessa.
Pääsy julkistamiskalenteriin (SIMS 8.2)
Tilastokeskuksen julkistamiskalenteri: Tulevat julkaisut
Tilaston tulevat julkaisut ovat tilaston sivulla: Tilaston tulevat julkaisut
Käyttäjien käyttöoikeudet (SIMS 8.3)
Tiedot julkistetaan kaikille käyttäjille samanaikaisesti. Tilaston tietoja saa Tilastokeskuksessa käsitellä ja niistä saa antaa tietoja ennen julkistamista vain henkilö, joka osallistuu kyseisen tilaston laadintaan tai tarvitsee kyseisen tilaston tietoja omassa työssään ennen tietojen julkistamista.
Lisätietoja: Tilastojen julkistamisperiaatteet Tilastokeskuksessa
Tilastokeskus on aineistojen tuottaja ja tekijänoikeuden haltija, ellei tuotteen, tiedon tai palvelun yhteydessä erikseen toisin ilmoiteta.
Lisätietoja: Tilastotietojen käyttöehdot
Julkaisutiheys (SIMS 9)
Tilasto julkaistaan vuosittain.
Tilastojulkistus (SIMS 10.1)
Tiedote julkaistaan vuosittain tilaston sivulla.
Verkkotietokanta (SIMS 10.3)
Tilaston tietokantataulukot löytyvät StatFin-tietokannasta.
Tietokannassa on lopulliset ja uusimmat ennakolliset tiedot valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen kehityksestä vuodesta 1970 alkaen.
Tiedot tutkimusrahoituksesta on saatavilla hallinnonaloittain, organisaation ja yhteiskuntapoliittisen tavoiteluokan (NABS 2007) mukaan.
Menetelmädokumentointi (SIMS 10.6)
Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa -tilastossa noudatetaan Eurostatin ja OECD:n suosituksia tilastomenetelmistä. Tilastointi pohjautuu OECD:n Frascati-manuaaliin.
Tietosuojaperiaatteet (SIMS 7.1)
Tilastotarkoituksiin kerätyn tiedon tietosuoja taataan. Tilastonlaadintaa ohjaa tilastolaki. Henkilötietojen käsittelyssä tilastolain ohella sovellettavaksi tulee EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja suomalainen tietosuojalaki. Tilastotarkoituksiin kerättyjen tietojen salassapidosta säädetään julkisuuslaissa.
Tietoja käsittelevät vain ne henkilöt, jotka tietoja työssään tarvitsevat. Tietojen käyttö on rajattu käyttövaltuuksin. Kaikki Tilastokeskuksen henkilökuntaan kuuluvat ovat allekirjoittaneet salassapitositoumuksen, jossa he sitoutuvat pitämään salassa tilastolain tai viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain perusteella salassa pidettäväksi säädetyt tiedot. Lisätietoja tietosuojasta.
Tietosuoja ja -turva tietoja käsiteltäessä (SIMS 7.2)
Tilaston tiedot ovat tilastolain (280/2004) mukaan julkisia.