Euroopan finaali
Euroopan tilastokilpailuun ilmoittautui kaudella 2025–2026 28 800 osallistujaa eri puolilta Eurooppaa. Euroopan finaalin voittivat Kreikan ja Kyproksen joukkueet. Palkinnot jaettiin Bulgarian Sofiassa 25.6.2026: Uutinen vuoden 2026 voittajajoukkueista. Tarkemmat tulokset, videot ja palkintotilaisuus ovat katsottavissa Euroopan tilastokilpailun verkkosivuilla.
Euroopan tilastokilpailun finaaliin saapui yhteensä 74 videota eri puolelta Eurooppaa. Esikarsinnan jälkeen kansainvälinen raati arvioi 24 joukkueen työt. Videot ovat katsottavissa Eurostatin YouTube-kanavalla.
Suomesta Euroopan semifinaaliin eteni molemmista sarjoista kaksi parasta joukkuetta: yläkoulusarjasta PAHKOPURO ja TNK1 sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten sarjasta JOULUPAPU ja DATADOMS. Tällä kertaa Suomen videot eivät valitettavasti yltäneet finaaliin.
Yleisöäänestyksen tulokset
Kansallisen kilpailun parhaiten menestyneiden joukkueiden finaalivideot olivat mukana yleisöäänestyksessä 29.4.–8.5.2026.
Äänestyksen päättyessä videoita oli äänestetty Tilastokeskuksen YouTube-kanavalla yhteensä 951 kertaa. Näistä 547 ääntä annettiin yläkoulujen sarjassa ja 404 lukioiden ja toisen asteen ammatillisten oppilaitosten sarjassa. Kiitos kaikille äänestäneille ja lämpimät onnittelut voittajajoukkueille!
Videot käsittelivät tänä vuonna aihetta ”Tilastollinen muotokuva – millaisia ovat maasi asukkaat?”.
Molempien sarjojen eniten ääniä saaneen joukkueen kaikki jäsenet palkitaan 200 euron lahjakortilla.
Yläkoulujen sarja
Videolinkit vievät Youtubeen.
1. sija: PAHKOPURO
Osuus äänistä: 45,0 %
Joukkueen jäsenet: Neea Klemetti
Tenetin koulu, Sotkamo
2. sija: TNK1
Osuus äänistä: 34,6 %
Joukkueen jäsenet: Kaapo Valtonen ja Olavi Vilhonen
Turun normaalikoulu
3. sija: BANANAS
Osuus äänistä: 20,7 %
Joukkueen jäsenet: Belinda Mottram ja Anna Niinimäki
Kilonpuiston koulu, Espoo
Lukioiden ja toisen asteen ammatillisten oppilaitosten sarja
Videolinkit vievät Youtubeen.
1. sija: DATADOMS
Osuus äänistä: 41,8 %
Joukkueen jäsenet: Anna Casella, Leo Linja-aho ja Eevertti Warséll
Otaniemen lukio
2. sija: JOULUPAPU
Osuus äänistä: 40,1 %
Joukkueen jäsenet: Juri Palin ja Lauri Punkari
Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
3. sija: MANDARINUM
Osuus äänistä: 18,1 %
Joukkueen jäsenet: Edvin Juhala, Ville Kauppinen ja Akseli Koskela
Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
Kansallisen kilpailun palkitut
Kilpailuun ilmoittautui 88 joukkuetta yläkouluista ja 22 lukioista ja ammatillisista oppilaitoksista.
Yläkoulut
1. sija: PAHKOPURO, Tenetin koulu, Sotkamo
2. sija: TNK1, Turun normaalikoulu
3. sija: BANANAS, Kilonpuiston koulu, Espoo
Lukiot ja ammatilliset oppilaitokset
1. sija: JOULUPAPU, Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
2. sija: DATADOMS, Otaniemen lukio, Espoo
3. sija: MANDARINUM, Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
Lisäksi kansallinen raati myönsi kunniamaininnan lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten sarjan joukkueelle TUNAR-IT, Lahden lyseo.
Uutinen kansallisen kilpailun tuloksista 20.4.2026.