Laatuseloste: Maatalouden taloustilit (EAA)
- 1. Tilastotietojen relevanssi
- 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
- 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
- 4. Tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
- 5. Tietojen saatavuus
- 6. Tilastojen vertailukelpoisuus
- 7. Selkeys ja yhtenäisyys
1. Tilastotietojen relevanssi
Maatalouden taloustilien (The Economic Accounts for Agriculture, EAA) laadinta perustuu EU:n lakiin (134/2004/EY). Maatalouden taloustilastoja laaditaan Suomessa tiiviissä yhteydessä kansansantalouden tilinpidon kanssa. Maatalouden taloustilit ovatkin kansantalouden yksi ns. satelliittitili, jolla pyritään kuvaamaan kansantalouden tilinpidon ydinjärjestelmän ulkopuolelle jäävän maataloustuotannon taloudellista merkitystä. Siitä käytetään tässä julkaisussa nimitystä Maatalouden taloustilit (EAA).
Suomi on toimittanut em. taloustilien tietoja Euroopan tilastovirasto Eurostatille Suomen EU jäsenyydestä alkaen. Yhtenäinen aikasarja EU:n tietokannassa Suomen osalta alkaa vuodesta 1975. Kotimaassa näitä tietoja ei ole julkaistu ennen vuotta 2019. Maatalouden taloustilit ovat vertailukelpoisia EU-maiden välillä, koska tiedot tuotetaan samoilla menetelmillä ja luokituksilla.
Maatalouden taloustilien tärkeimpiä käyttäjiä ovat EU:n maatalouden pääosasto (DG AGRI) sekä kansalliset maatalousministeriöt. Maatalouden taloustilien päätavoite onkin tuottaa tietoja yhteisen maatalouspolitiikan seurantaa ja arviointia varten. Lisäksi merkittäviä tietojen käyttäjiä ovat poliitikot, tutkijat ja toimittajat. Toki kaikki muutkin asiasta kiinnostuneet voivat vapaasti käyttää ja hakea taloustilien tietoja sekä Eurostatin julkaisuista että suoraan EU:n tietokannasta . Eurostat julkaisee Maatalouden taloustilien tietoja kolme kertaa vuodessa.
Maatalouden taloustilien päätavoite on tuottaa tietoja yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) seurantaa ja arviointia varten. Maatalouden taloustilien satelliittiluonteesta johtuen laadinta pohjautuu valtaosin kansantalouden tilinpidon laadintamenetelmiin, joita puolestaan säädellään Euroopan kansantalouden tilinpidon ohjeistuksella (ESA). Maatalouden taloustileillä käytetään kansantalouden tilinpidon käsitteitä, jotka on sovitettu maatalouden toimialan erityisluonteeseen. Maatalouden taloustilien tiedot ovat muita maatalouden taloustilastoja tarkentavia ja niitä täydentäviä.
2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
Koska Maatalouden taloustilien laadinnasta on säädetty Euroopan Parlamentin ja Neuvoston asetus (134/2004/EY), niin tilien laadinta noudattaa Maatalouden taloustilien menetelmäkuvausta ja käsikirjaa (Manual on the Economic Accounts for Agriculture and Forestry). Em. ohjeissa on vahvistettu taloustileillä käytettävät käsitteet, luokitukset ja periaatteet, sekä tilien laadinnan säännöt. Euroopan Unionin yhtenäisten tietotarpeiden takia lähdetilastojen tuoteluokille voidaan tehdä uudelleenryhmittelyjä, tarkennuksia ja erittelyjä.
Maatalouden taloustilien laadinta perustuu toimialan käsitteeseen. Tiedot kuvaavat pelkkää maataloustoimialaa ilman metsätaloutta ja kalastusta. Yritysten harjoittamat metsästyspalvelut kuuluvat periaatteessa tilien tietosisältöön, mutta Suomessa ko. yritysten tuotantoa ei ole laskettu maatalouden taloustileille sen vähäisen merkityksen vuoksi. Em. tiedot julkaistaan joka tapauksessa kansantalouden tilinpidon julkistusten yhteydessä toimialan 017, 03 Riista- ja kalatalous tietona. Maatalouden taloustilien tärkeimmät tietolähteet ovat Luonnonvarakeskuksen, Ruokaviraston, Maa- ja metsätalousministeriön sekä Tilastokeskuksen tilastot, rekisterit, tiedustelut ja tutkimukset.
Tuoteluokituksina käytetään maataloustoimialan luonteenomaisten toimintojen luetteloa sekä välituotekäytön ja kiinteän pääoman bruttomuodostuksen nimikkeitä, jotka on määritelty Maatalouden taloustilien käsikirjassa. Maatalouden taloustileillä esitellään maatalouden tuotos tuotteittain sekä tuottajahintaisena että perushinnan mukaan laskettuna (tuottajahinta – tuotetuet + tuoteverot = perushinta). Välituotekäytön arvo on laskettu perushintaan tuotteittain, investoinnit, arvonlisäys, pääomansiirrot, muut tuotantotukipalkkiot ja maatalouden yrittäjätulo. Tuotantoon sisältyy myös omaan käyttöön tuotettu tuotos, sikäli kun se tapahtuu markkinatuottajien omistamissa tuotantoyksiköissä. Kaikki pelkästään omaan käyttöön tuottavat tuotantoyksiköt on rajattu taloustilien ulkopuolelle, kuten ns. keittiöpuutarhat. Kansantalouden tilinpidossa niiden tuotoksen arvo sen sijaan huomioidaan. Tämä aiheuttaa erityisesti puutarhatuotannon osalta ison eron taloustilien ja kansantalouden tilinpidon lukujen välillä.
3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
Maatalouden taloustilien tiedot perustuvat suurimmaksi osaksi Suomen virallisiin tilastoihin (SVT) ja niistä saatuihin tietoihin. SVT tilastojen tuotanto on pääsääntöisesti lakiperusteista, joten niiden tuotantoa valvotaan myös tarkkaan. Tietojen tarkastusta ja validointia on myös lisätty Eurostatin taholta viime vuosina. Suomessa tilien luotettavuuden takaamiseksi tietoja verrataan muihin taloustilastoihin, kuten Tilastokeskuksen tuottamaan Maa- ja metsätalousyritysten taloustilaston (MMYTT) ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottamaan maatalouden kannattavuuskirjanpidon tuottamiin tietoihin. Osa lähdetietoina käytetyistä tilastoista on otostutkimuksia, joiden luotettavuus perustuu tilastolliseen edustavuuteen.
Toisin kuin kansantalouden tilinpidossa Eurostatille lähetettäviä maatalouden taloustilien tietoja voidaan revisioida vuosittain vaikkapa koko aikasarjan osalta. Tiedot voivat tarkentua jos käytettävissä on uusia ja tarkentuneita lähdeaineistoja, tai silloin kun laadintamenetelmät muuttuvat merkittävästi. Tilastointivirheet oikaistaan tilaston kotisivuilla.
4. Tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
Maatalouden taloustilasto ilmestyy kerran vuodessa vuositilastona joulukuussa samassa yhteydessä kun Eurostatille toimitetaan ensimmäinen ennakko kuluvan vuoden tuloksista. Maatalouden taloustilien tuotanto- ja julkistusaikataulu on siten sidottu tietojen toimittamiseen Eurostatille. Kuluvan vuoden osalta tiedot ovat siten hyvin ennakollisia, koska ne julkaistaan jo ennen vuoden loppumista. Aiempien vuosien osalta julkaistavat tiedot ovat toki tarkempia, joskin erityisesti edellisen vuoden tiedot tulevat yleensä revisioitumaan hieman erityisesti välituotekäytön osalta. Maatalouden taloustilien (EAA) julkistamisen ajankohta on luettavissa Tilastokeskuksen verkkosivulta julkistamiskalenterista .
5. Tietojen saatavuus
Maatalouden taloustilaston tiedot julkaistaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi verkkojulkaisuna Tilastokeskuksen sivuilla tilaston julkistamispäivänä. Tilastosta ei tuoteta paperijulkaisua. Tilaston kuvaus, julkistukset, laatuseloste, käsitteet, määritelmät ja luokitukset ovat luettavissa tilaston kotisivulta. Kuten edellä mainittiin, Eurostatin tietokannasta on saatavissa kaikkien EU-maiden maatalouden taloustilien tiedot englanniksi. Aikasarjan alkamisajankohta riippuu pääsääntöisesti siitä, milloin lähettäjämaa on liittynyt Euroopan yhteisöön.
6. Tilastojen vertailukelpoisuus
Maatalouden taloustilien tiedot poikkeavat jonkin verran kansantalouden tilinpidon tiedoista syistä joita jo edellä mainittiin. Maatalouden aluetaloustilasto eroaa käsitteellisesti myös pääasiassa yrityskohtaisia tuloksia esittelevistä maa- ja metsätalousyritysten taloustilastosta, sekä FADN kirjanpitoaineistosta. Maatalouden taloustilin käsitteet ovat lähinnä vertailukelpoisia kansantalouden tilinpidon käsitteiden kanssa. Maatalouden taloustilien lähestymistapa on kuvata kokonaisuudessaan kaikkien maataloustoimiolojen tuotanto, joihin sisältyy perinteisen maataloustuotannon lisäksi mm. puutarhatalous, turkistuotanto, porotalous, hunajan tuotanto jne. MMYTT tilastossa huomattava osa em. tuotantosuuntien tiedoista puuttuu.
7. Selkeys ja yhtenäisyys
Maatalouden taloustilien laadinnassa noudatetaan Maa- ja metsätalouden taloustilien menetelmäkäsikirjaa. Menetelmäkäsikirjassa vahvistetaan yhtenäiset käsitteet, määritelmät, tilinpitosäännöt ja luokitukset, joita Euroopan Unionin jäsenvaltioiden tulee käyttää maatalouden taloustileillä. Tilikokonaisuus muodostuu Euroopan kansantalouden tilinpidon 2010 mukaisista tuotanto-, tulonmuodostus-, yrittäjätulo- ja kiinteän pääoman bruttomuodostuksen tileistä. Tilijärjestelmä kuvaa maataloutta kokonaisvaltaisesti, ja on kansainvälisesti yhtenäinen tilastojärjestelmä eri maiden maatalouden mittaamiseksi.
Lähde: Maatalouden taloustilit (EAA), Tilastokeskus
Lisätietoja: Hannu Maliniemi 029 551 2796, maataloustilastot@tilastokeskus.fi
Vastaava osastopäällikkö: Mari Ylä-Jarkko
Päivitetty 11.12.2020
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Maatalouden taloustilit (EAA) [verkkojulkaisu].
ISSN=2670-0999. 2020,
Laatuseloste: Maatalouden taloustilit (EAA)
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 10.10.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/eaa/2020/eaa_2020_2020-12-11_laa_001_fi.html