Julkaistu: 28.10.2019
Kuluttajien luottamus heikkeni lokakuussa
Kuluttajien luottamusindikaattori oli lokakuussa -6,6, kun se syyskuussa oli -4,2 ja elokuussa -4,5. Viime vuoden lokakuussa luottamusindikaattori sai arvon 0,2. Indikaattorin keskiarvo tammikuusta 2018 lähtien on -0,5. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–20. lokakuuta 1 008 Suomessa asuvaa henkilöä. Tutkimuksen menetelmät uudistuivat toukokuussa.
Kuluttajien luottamusindikaattori
Kuluttajien luottamusindikaattorin kaikki neljä osatekijää heikkenivät lokakuussa sekä syyskuuhun että vuoden takaiseen verrattuna. Odotus Suomen talouskehityksestä romahti viime vuodesta ja oli lokakuussa synkkä. Kuluttajan oman talouden nykytilasta ja lähitulevaisuudesta näkemykset olivat vaisut. Samalla rahankäyttöaikeetkin ovat vähentyneet keskimääräiselle tasolle.
Lokakuussa kuluttajat ennakoivat vahvasti, että myös työttömyystilanne Suomessa heikkenee jatkossa. Lisäksi työlliset kuluttajat kokivat, että omakohtainen työttömyyden uhka on lisääntynyt merkittävästi viime aikoina. Tosin, joka toisella työssä käyvällä ei uhkaa ole ilmennyt lainkaan.
Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua
Oman rahatilanteensa kuluttajat arvioivat lokakuussa edelleen hyväksi. Ajankohtaa pidettiin yleisesti otollisena lainanotolle mutta ei kestotavaroiden ostamiselle eikä säästämiselle.
Kuluttajien luottamus suuralueilla ja väestöryhmissä
Lokakuussa luottamus talouteen oli vahvinta pääkaupunkiseudulla (luottamusindikaattori -3,2) ja Pohjois-Suomessa (-3,8) ja heikointa Länsi- ja Itä-Suomessa (-9,3). Väestöryhmistä opiskelijat (-0,5) ja alemmat toimihenkilöt (-0,6) olivat optimistisimpia. Kielteisimmin talouskehitystä arvioivat lokakuussa eläkeläiset (-16,6) ja työttömät (-14,8).
Luottamus talouteen vähenee tavallisesti henkilön iän mukana. Koulutuksen ja tulojen mukana luottamus vastaavasti yleensä lisääntyy. Miehet ovat taipuvaisia uskomaan talouteen enemmän kuin naiset. Tarkempaa tietoa on saatavilla tietokantataulukoista .
EU-tulokset
Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) kyselytulokset talousodotuksista julkaistaan kuukausittain Euroopan komission sivuilla: Lehdistötiedotteet .
Käsitteitä
Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus (ks. Laatuseloste ). Kuluttajien luottamusindikaattori (A1) on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Luottamusindikaattorin neljä osatekijää ovat: kuluttajan oma talous nyt (B1), kuluttajan oma talous 12 kuukauden kuluttua (B2), Suomen talous 12 kuukauden kuluttua (B4) ja kuluttajan rahankäyttö kestotavaroihin seuraavan 12 kuukauden aikana verrattuna edelliseen 12 kuukauteen (E1). Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi (positiivinen) lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.
Lähde: Kuluttajien luottamus 2019, lokakuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, Tuomas Parikka 029 551 3276, kuluttajien.luottamus@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Julkaisu pdf-muodossa (359,5 kt)
- Katsaukset
-
- Katsaus (28.10.2019)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Kuviot
-
- Liitekuvio 1. Kuluttajien luottamusindikaattori (28.10.2019)
- Liitekuvio 2. Oma talous (28.10.2019)
- Liitekuvio 3. Suomen talous (28.10.2019)
- Liitekuvio 4. Inflaatio (28.10.2019)
- Liitekuvio 5. Työttömyys (28.10.2019)
- Liitekuvio 6. Ajankohdan otollisuus (28.10.2019)
- Liitekuvio 7. Oma rahatilanne ja säästämismahdollisuudet (28.10.2019)
- Liitekuvio 8. Lainanottoaikomus 12 kuukauden sisällä (28.10.2019)
- Liitekuvio 9. Rahankäyttö kestotavaroihin seur. 12 kk verrattuna edell. 12 kk (28.10.2019)
- Liitekuvio 10. Ostoaikomukset 12 kuukauden sisällä (28.10.2019)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Kuluttajien luottamus (28.10.2019)
Päivitetty 28.10.2019
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. lokakuu 2019. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2019/10/kbar_2019_10_2019-10-28_tie_001_fi.html