Julkaistu: 30.6.2015
Hallussapitovoitot kasvattivat kotitalouksien rahoitusvaroja vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä
Kotitalouksien rahoitusvarat kasvoivat 9,6 miljardia vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen aikana kohoten 271,1 miljardiin euroon. Kotitalouksien rahoitusvarojen kasvu johtui suurimmaksi osaksi pörssikurssien noususta. Noteerattujen osakkeiden ja rahasto-osuuksien markkina-arvojen kohotessa kotitaloudet saivat 8,5 miljardia hallussapitovoittoja. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rahoitustilinpitotilastosta.
Kotitalouksien rahoitusvarat
Vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen aikana kotitalouksien nettomääräiset sijoitukset rahoitusvaroihin olivat 1,3 miljardia. Kotitaloudet vetivät varoja pois talletuksista, velkapapereista ja noteeratuista osakkeista. Sijoitusrahastojen suosio jatkui kuitenkin edelleen ja kotitalouksien nettomääräiset sijoitukset rahasto-osuuksiin olivat 0,8 miljardia. Lisäksi kotitaloudet sijoittivat henkivakuutuksiin. Talletuksissa jatkui siirtymä määräaikaistalletuksista käteistalletuksiin.
Kotitalouksien lainavelat lisääntyivät 0,7 miljardia kohoten 133,2 miljardiin euroon maaliskuun lopussa. Myös kotitalouksien käytettävissä oleva tulo kasvoi. Näiden muutosten seurauksena kotitalouksien velkaantumisaste kohosi 122,6 prosenttiin. Velkaantumisasteen lisäys edellisestä neljänneksestä oli 0,1 prosenttiyksikköä. Kotitalouksien velkaantumisaste lasketaan suhteuttamalla kotitalouksien lainavelat neljänneksen lopussa edeltävien neljän vuosineljänneksen yhteenlaskettuun käytettävissä olevaan tuloon.
Ensimmäisen neljänneksen päättyessä kotitalouksilla oli yhteensä 271,1 miljardia euroa rahoitusvaroja ja 142,5 miljardia euroa velkoja. Neljänneksen aikana rahoitusvarat kasvoivat 9,6 miljardia ja velat 0,7 miljardia. Kotitalouksien nettorahoitusvarat kohosivat neljänneksen lopussa 128,6 miljardiin euroon.
Yritysten velkarahoitus kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä 7,9 miljardia, kun yritykset sekä nostivat lainaa että laskivat liikkeelle velkapapereita. Rahoitus tuli suurimmaksi osaksi ulkomailta. Yrityksillä oli lainavelkaa 177,0 miljardia ja velkapaperimuotoista velkaa 35,8 miljardia. Velkarahoituksella tarkoitetaan lainavelkoja ja velkapaperimuotoista rahoitusta yhteensä.
Lähde: Rahoitustilinpito, Tilastokeskus
Lisätietoja: Saara Roine 029 551 2922, rahoitus.tilinpito@tilastokeskus.fi
Vastaavan tilastojohtajan sijainen: Mari Ylä-Jarkko
Julkaisu pdf-muodossa (269,6 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Yritysten velat, milj. euroa (30.6.2015)
- Liitetaulukko 2. Kotitalouksien velkaantumisaste (30.6.2015)
- Kuviot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Rahoitustilinpito (30.6.2015)
Päivitetty 30.6.2015
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Rahoitustilinpito [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-4886. 1. vuosineljännes 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/rtp/2015/01/rtp_2015_01_2015-06-30_tie_001_fi.html