Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 1.4.2016

Taantuma leikannut eniten nuorten tuloja

Nuorten taloudellinen tilanne on tuloilla mitattuna heikentynyt eniten viime vuosien aikana, ilmenee Tilastokeskuksen tulonjakotilaston tiedoista. Heikoin tulokehitys on ollut kotitalouksissa, joiden pääasiallisesta toimeentulosta vastannut henkilö oli iältään alle 25-vuotias. Tässä ikäluokassa käytettävissä oleva mediaanitulo oli vuonna 2014 lähes 6 prosenttia matalampi kuin vuonna 2010. 25–34-vuotiaiden ikäluokassa tulot pienenivät 2 prosenttia ja 35–44-vuotialla puolitoista prosenttia samalla aikajaksolla.

Kotitalouksien mediaanitulojen muutokset viitehenkilön ikäluokan mukaan vuosina 2010–2014, %

Kotitalouksien mediaanitulojen muutokset viitehenkilön ikäluokan mukaan vuosina 2010–2014, %
Tulomuutokset laskettu kotitalouksien ekvivalenttien käytettävissä olevien rahatulojen mediaanista. Ekvivalentti tulo = kotitalouden käytettävissä oleva rahatulo jaettuna kotitalouden kulutusyksiköillä

Koko maan tasolla kotitalouksien ekvivalentti mediaanitulo oli vuonna 2014 reaalisesti runsaan prosentin alhaisempi kuin vuonna 2010. Parhaiten viime vuosien taantumassa ovat selvinneet eläkeiässä olevat kotitaloudet, joiden tuloihin ei vallitseva taantuma ole vaikuttanut yhtä voimakkaasti kuin nuorempien kotitalouksien tuloihin. 75 vuotta täyttäneiden ikäluokassa reaalitulot olivat vuonna 2014 lähes 6 prosenttia suuremmat kuin vuonna 2010. 65–74-vuotiaiden ikäluokassa tulot kasvoivat samalla ajanjaksolla 3,5 prosenttia.

Ikäluokkien erilaista tulokehitystä selittää se, että eläkeikäisten kotitalouksien tulot eivät ole yhtä herkkiä suhdannevaihteluille kuin työikäisten tulot. Sekä 1990-luvun taloustaantuman että viime vuosien taloustaantuman aikoina on eläkeläistalouksien suhteellinen tuloasema parantunut palkansaajatalouksiin verrattuna. Tämä johtuu eläketulojen vakaudesta, sillä eläkkeisiin ei ole taloudellisesti vaikeinakaan aikoina kohdistettu suoranaisia leikkauksia. Sen sijaan työikäisille tyypilliset palkka- ja yrittäjätulot ovat herkempiä suhdannevaihteluille.

Vaikka eläkeikäisten tulokehitys on viime vuosina ollut muita ikäluokkia suotuisampaa, ovat heidän tulonsa selvästi matalammat kuin työikäisten tulot. 75 vuotta täyttäneiden kotitalouksien ekvivalentti mediaanitulo oli vuonna 2014 noin 17 000 euroa. 65–74-vuotiaiden kotitalouksien mediaanitulo oli 20 600 euroa. Nuorimmassa ikäluokassa (alle 25 vuotta) kotitalouksien tulot alittivat eläkeikäisten tulotason. Tässä ryhmässä ekvivalentti mediaanitulo oli vain 13 600 euroa. Suurituloisimpia olivat kotitaloudet, joiden viitehenkilön ikä oli 45–54 vuotta. Tämän ryhmän kotitalouksien koko ja rakenne-erot huomioiva ekvivalentti mediaanitulo oli 26 400 euroa vuonna 2014.

Edellä olevat tarkastelut on tehty käytettävissä olevien ekvivalenttien rahatulojen mediaanilla. Tulokäsite on kansainvälisesti vertailukelpoinen, eikä se sisällä laskennallisia tuloeriä (kuten asuntotulo) eikä myyntivoittoja. Kotitalouksien väestöryhmittäisiä vertailuja eri tulokäsitteillä on mahdollista tehdä tulonjakotilaston tietokantataulukoiden avulla.


Lähde: Tulonjakotilasto 2014, Tilastokeskus

Lisätietoja: Pekka Ruotsalainen 029 551 2610

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (503,0 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 01.04.2016

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. Väestöryhmittäiset tuloerot 2014. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 21.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2014/02/tjt_2014_02_2016-04-01_tie_001_fi.html