Käsitteet ja määritelmät

Tuotekohtaiset käsitteet ja määritelmät löydät kunkin tuotteen omalta sivulta Kuvaus ja käsitteet-välilehdeltä.

Henkilöstö

Henkilöstö käsittää palkansaajat ja yrittäjät. Henkilöstö on muunnettu kokovuosityöllisiksi siten, että esimerkiksi puolipäiväinen työntekijä vastaa puolta henkilöä ja kaksi puolivuotista työntekijää vastaa yhtä kokovuosityöllistä.

Yrittäjien osalta yrittäjätyöpanokseksi lasketaan se työpanos, jonka yrityksen omistaja tai perheenjäsen on tehnyt yrityksessään ilman varsinaista palkkaa.

Yritysrekisterin tiedusteluihin sisältymättömien yritysten henkilöstö on estimoitu palkkojen perusteella.

Indeksi

Indeksi on suhdeluku, joka kuvaa jonkin muuttujan (esimerkiksi hinnan, määrän tai arvon) suhteellista muutosta perusjakson (esimerkiksi vuoden) suhteen. Kunkin ajankohdan indeksipisteluku ilmoittaa, kuinka monta prosenttia kyseisen ajankohdan tarkasteltava muuttuja on perusjakson hinnasta, määrästä tai arvosta. Perusjakson indeksipistelukujen keskiarvo on 100.

Jalostusarvo

Jalostusarvo mittaa yrityksen varsinaisessa tuotantotoiminnassa eri tuotannontekijöiden tuottamaa yhteenlaskettua arvonlisäystä.

Jalostusarvo = Käyttökate + henkilöstökulut yhteensä

Kausiveroaineisto

Verohallinnon kausiveroaineisto sisältää kuukausittaisia ja neljännesvuosittaisia työnantajasuorituksia koskevia tietoja ja arvonlisäverotusta koskevien tietojen osalta myös vuosittaisia tietoja. Havaintoyksikkönä on yritys. Kausiveroaineisto kattaa kaikki verotilimenettelyssä mukana olevat arvonlisäverovelvolliset yritykset sekä palkkoja maksavat työnantajat eli lähes koko Suomen yritystoiminnan.

Konserni

Konserni on kahden tai useamman yrityksen muodostama taloudellinen kokonaisuus, jossa emoyrityksellä on yksin tai yhdessä muiden samaan konserniin kuuluvien yritysten kanssa määräämisvalta yhdessä tai useassa muussa yrityksessä (tytär).

Konsernin kansallisuus

Konsernirekisterissä konsernin kansallisuus on perimmäisen omistajatahon kotimaa. Jos konsernin perimmäinen omistajataho on kotimainen, konsernin kansallisuus on Suomi.

Konsernisuhde

Konsernirekisterin konsernisuhteella tarkoitetaan kotimaisen pääkonsernin ja konserniin kuuluvan yrityksen välistä suhdetta. Vrt. suora suhde.

Liikevaihto

Yritysrekisterin tilastoima liikevaihto on tuloslaskelman mukainen, paitsi ammatinharjoittajilla, joilla se muodostuu ammatin tuotosta. Eräiden toimialojen yrityksille ei tilastoida liikevaihtoa. Tärkein näistä on rahoitus- ja vakuutustoiminta.

Liikevaihtoon luetaan kirjanpitovelvollisen varsinaisen toiminnan myyntituotot, joista on vähennetty myönnetyt alennukset sekä arvonlisävero ja muut välittömästi myynnin määrään perustuvat verot. Myynnin oikaisuerien lisäksi myynnistä vähennetään tulonsiirtoerät ja läpikulkuerät. Nämä ovat toiselle kirjanpitovelvolliselle kuuluvia eriä, jotka vain teknisesti kulkevat kirjanpitovelvollisen kirjanpidon kautta. Liikevaihdosta ei vähennetä maksettuja myyntirahteja, provisioita eikä luottotappioita.

Jos tilikauden pituus eroaa 12 kuukaudesta, liikevaihto muunnetaan yritysrekisterin tilastoissa 12 kuukautta vastaavaksi.

Myyntitiedustelu

Myyntitiedustelun piirissä on noin 2000 toimialojensa merkittävintä yritystä, joilta kerätään kuukausittain liikevaihtotietoa. Lisäksi toimialayksiköihin jaetuilta noin 30 yritykseltä kysytään palkkasummatietoa, sillä sitä ei saada muista lähteistä.

Tiedustelussa ei ole rahoitustoiminnan-, julkisen sektorin-, koulutuksen- tai terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen yrityksiä, sillä ko. toimialoilta ei tuoteta liikevaihtotietoja. Valinnan kriteerinä on yrityksen liikevaihdon suuruus suhteessa toimialan liikevaihtoon.

Ostot

Ostot sisältävät kaikkien tilikauden aikana jälleenmyytäviksi ja kauppatoiminnassa käytettäviksi ostettujen tavaroiden ja palvelujen arvon lukuun ottamatta pääomahyödykkeitä.

Ostot sisältävät

- materiaalit, jotka käytetään myytyihin tavaroihin sellaisinaan (raaka-aineet, välituotteet, tuotekomponentit)

- tuotantoon liittyvät oheismateriaalit (kuten pakkaus-, huolto- ja korjausmateriaalit, toimistotarvikkeet)

- vesi ja energia

- pientyökalujen ja laitteiden aktivoimattomat ostot

- palvelut (esim. lakiasiain- ja kirjanpitopalvelut, vakuutusmaksut, mainoskulut, vuokrat sekä patentti- ja käyttöoikeusmaksut, jos niitä ei ole aktivoitu).

Ostot eivät sisällä kuluja, jotka on tilinpäätöksessä kirjattu rahoituskuluiksi tai muun kuin varsinaisen toiminnan kuluiksi.

Palkkasumma

Palkkasumma on työntekijöille maksettujen bruttopalkkojen summa ilman työsuhdeoptioita.

Toimiala

Toimialaluokitus jaottelee yksiköt toimialaluokkiin niiden pääasiallisen taloudellisen toiminnan mukaan. Pääasiallista toimintaa on se, jolla tuotetaan suurin osa yksikön arvonlisäyksestä eli jalostusarvosta. Luokituksena käytetään Euroopan yhteisön tilastollisesta toimialaluokituksesta (NACE) johdettua Suomen kansallista versiota (TOL).

http://www.stat.fi/meta/luokitukset/toimiala/001-2008/index.html

Toimipaikka

Toimipaikka on yhden yrityksen omistama, yhdessä paikassa sijaitseva ja yhdellä toimialalla toimiva eli pääasiassa yhdenlaisia tavaroita tai palveluja tuottava yksikkö.

Varsinainen toimipaikka harjoittaa yrityksen normaalia tuotantotoimintaa. Toimipaikkoja ovat esim. tehdas, myymälä, toimisto ja verstas. Liikenteessä ja rakennustoiminnassa toimipaikka on pää- tai piirikonttori, josta toimintaa johdetaan.

Aputoimipaikka sijaitsee erillään varsinaisesta tuotantotoiminnasta ja se tuottaa palveluja vain yritykselle itselleen. Aputoimipaikkoja ovat esimerkiksi yrityksen pääkonttori, varasto omia tavaroita varten tai korjaamo omien ajoneuvojen korjaamista varten.

Toimipaikan määritelmä perustuu Tilastoyksikköasetukseen (ETY) 696/93 ja Yritysrekisteriasetukseen (EY) 177/2008.

Tuoja

Yritys, jonka tuonnin kynnysarvo on 12 000 euroa ja kauppatapahtumia on vähintään kahtena kuukautena vuodessa tai kaupan arvo yli 120 000 euroa (tällöin riittää yksi kauppatapahtuma ko. vuonna). Tieto saadaan tullihallituksesta.

Ulkomaalaisomisteinen yritys

Ulkomaalaisomisteisella yrityksellä tarkoitetaan yrityksiä, joiden omistuksesta tai äänivallasta yli 50 prosenttia on suoraan tai välillisesti yhden ulkomaisen tahon hallussa.

Viejä

Yritys, jonka viennin kynnysarvo on 12 000 euroa ja kauppatapahtumia on vähintään kahtena kuukautena vuodessa tai kaupan arvo yli 120 000 euroa (tällöin riittää yksi kauppatapahtuma ko. vuonna). Tieto saadaan tullihallituksesta.

Yritys

Yrityksellä tarkoitetaan yhden tai usean henkilön yhdessä harjoittamaa taloudellista toimintaa, joka tähtää kannattavaan tulokseen. Yrityksiä ovat

- ammatin- ja liikkeenharjoittajat, jotka toimivat omalla nimellä tai rekisteröidyllä toiminimellä

- oikeushenkilöt (esim. osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, taloudellinen yhdistys ja avoin yhtiö)

- julkiset rahoituslaitokset ja valtion liikelaitokset

- asuntoyhteisöt.

Yrityksen määrittely perustuu tilastoyksikköasetukseen (ETY) 696/93 ja yritysrekisteriasetukseen (EY) 177/2008.

Yritysrekisteri

Tilastokeskuksen yritysrekisteri on tilastollinen perusrekisteri, joka kattaa kaikki yritykset, yhteisöt (myös julkisyhteisöt) ja yksityiset elinkeinonharjoittajat, jotka ovat arvonlisäverovelvollisia, työnantajia tai kuuluvat ennakkoperintärekisteriin.

Maatiloista yritysrekisterissä ovat mukana vain ne maatilat, jotka toimivat työnantajina tai jotka maksavat arvonlisäveroa liiketoiminnasta. Mukana ovat myös julkiset viranomaiset eli kaikki valtion virastot, kunnat ja kuntayhtymät sekä niiden toimipaikat.

Konsernirakenteita ylläpidetään konsernirekisterissä. Konsernirekisteri kattaa Suomen suurimmat konsernit emo-, tytär- ja osakkuusyrityksineen.

Tilastokeskuksen yritysrekisterin tiedot kerätään pääasiassa kahdesta lähteestä: verohallinnon rekistereistä ja omista tiedusteluista.

Yritysrekisterin ylläpito on säädetty EU:n yritysrekisteriasetuksessa (ETY 2186/93).